Evankeliumi

Jumala on kolmiyhteinen: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Hän loi ihmisen omaksi kuvakseen ja antoi ihmiselle vapaan tahdon. Ihminen lankesi syntiin, ja se vaikutti koko ihmissukuun. Kaikki me ihmiset olemme syntiin langenneita. Synnin palkka on kuolema, sekä ajallinen että iankaikkinen kadotus.

Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että lähetti ainokaisen Poikansa Jeesuksen syntymään ihmiseksi maailmaan. Jeesus antoi esimerkin pyhästä ja vanhurskaasta elämästä, mutta ennen kaikkea Jeesus sovitti meidän syntimme ristin kuolemallaan. Hän kärsi sen rangaistuksen, joka synnistä kuuluu oikeudenmukaisesti saada.

Ikuisella Jumalan hengellä Jeesus voitti kuoleman ja nousi ylös kuolleista! Jokainen, joka vastaanottaa uskossa Jeesuksen omien syntiensä sovittajana ja Herranaan, saa iankaikkisen elämän Hänen kauttaan. Tunnustakaa siis syntinne ja syntisyytenne Jumalalle, katukaa niitä tehden niistä parannuksen, niin saatte ne anteeksi Jeesuksen tähden.
459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Milläs ne synnit jo etukäteen sovitettiin siellä Golgatan ristillä? Tästä on tullut sellainen hokema, ettei ajatellakaan mitä sanotaan.
Jeesus ristinkuolemallaan vapautti meidät Aatamin rikkomuksen aiheuttamasta kuoleman vallasta, ei suinkaan syntejä antanut anteeksi ; me olemme niiden kanssa "omillamme" - muutenhan kaikki automaattisesti pelastuisivat.
Jumala kutsuu ihmistä parannukseen poikansa Kristuksen veren kautta.

Äänestä
  • Luehan Raamattu! :)

    Parannus on välttämätön, mutta lankeemuksen saa uskovainen anteeksi Jeesuksen veren ansiosta, uskon kautta.

    Äänestä

Ja kun jumala pierasee niin syntyy aurinkomyrsky. Vetää pään täyteen jupiterin kaasuja. Aineissaan putosi valtaistuimeltaan, läpi aika avaruuden, ja niin syntyi musta aukko. Ukolla kesti jonkin aikaa päästä ylös sieltä.

Äänestä

millä tavoin ihminen on kolmiyhteinen, en näe itseäni kolmiyhteisenä vaikka niin pitäisi olla jos kerran meidät luotiin jumlan kuvaksi.

Minä olen yx ja vanhempani, äitini ja isäni oli yksilöitä, ja jokaisella meillä on oma nimi,
niinkuin jumala on Jehova, hänen poikansa on Jeesus, ja pyhä henki on hengellinen voima joka vaikuttaa meissä kaikissa jos sallimme sen.

Minä ,isäni, äitini emme ole kolmiyhteys, elämme jonkin aikaa yhdessä ja erkaammu sitten elämään sitä yksilön elämää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sitä.saamitä.tilaa kirjoitti:

Jumala on kolmiyhteinen: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Hän loi ihmisen omaksi kuvakseen ja antoi ihmiselle vapaan tahdon. Ihminen lankesi syntiin, ja se vaikutti koko ihmissukuun. Kaikki me ihmiset olemme syntiin langenneita. Synnin palkka on kuolema, sekä ajallinen että iankaikkinen kadotus.

Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että lähetti ainokaisen Poikansa Jeesuksen syntymään ihmiseksi maailmaan. Jeesus antoi esimerkin pyhästä ja vanhurskaasta elämästä, mutta ennen kaikkea Jeesus sovitti meidän syntimme ristin kuolemallaan. Hän kärsi sen rangaistuksen, joka synnistä kuuluu oikeudenmukaisesti saada.

Ikuisella Jumalan hengellä Jeesus voitti kuoleman ja nousi ylös kuolleista! Jokainen, joka vastaanottaa uskossa Jeesuksen omien syntiensä sovittajana ja Herranaan, saa iankaikkisen elämän Hänen kauttaan. Tunnustakaa siis syntinne ja syntisyytenne Jumalalle, katukaa niitä tehden niistä parannuksen, niin saatte ne anteeksi Jeesuksen tähden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu