Paavo Väyrysen puolueen kannatus

Muutama päivä sitten huomasin lehtijutun, joka kertoi Paavo Väyrysen uuden puolueen nauttivan 1 %:n kannatusta. Tuumailin ensin, jotta no ei mene Paavolla kovin hyvin. Mutta tarkemmin ajateltuna ei aivan huonostikaan, näin alkajaisiksi: Paavon puolueen kannatus ohittaa kolmen kommaripuolueen yhteenlasketun kannatuksen. On sitten makuasia, näkeekö em. vertauksen Paavon puolueen nousuna vaiko kommareiden surkeutena.
879
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Paavon puolue on täysiverinen porvaripuolue. Paavon kannatus syö porvareiden ääniä toisaalla, joten lopputulos on plus miinus nolla. Asiaa täytyy tarkkoa toisin.
Paavolla on tiettyä asiallista eurokapitalismin kritiikkiä ja johon kannattaa tutustua. Paavo kuuluttaa jonkin verran alkiolaista perusvirettä, jonka mukaan köyhimpiä ei saisi lyödä päähän. Se suuntautuu kritiikkinä SSS hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan.
Parempi ja vakuuttavampi lopputulos tulee tukemalla kommunistien eu-kritiikkiä. Kahta herraa ei voi palvella samaan aikaan; työväenluokkaa ja kapitalistiluokkaa. Persujen kritiikin petos on aiheesta vakuuttava esimerkki.

Äänestä

Ei sen väliä mitä kannattaa ,kunhan saamme aikaseksi eron EUsta ,rajat kiinni
ja työpaikat suomalaisille,ettei sitä olla vain matujen palvelioita,vailla isänmaan oikeuksia.

Äänestä
  • Juuri niin. Varma ääni Paavon puolueelle.

    Äänestä

Paavo ei ole sulkemassa rajoja. Niin tyhmä hän ei ole. Paavo ei myöskään ole halla-aholainen rotuoppinut. Maahanmuuttajat eivät ole paikallisten vihollisia. Miten toisen maan työläinen voisi olla toisen vihollinen.
Paavon perusidea on saada finanssipolitiikka kansallisen päätösvallan piiriin. Siitä teesi "irti eurosta". Timo Soini on siirtynyt vankkumattomaksi euron ja naton tukijaksi.
Maahanmuuttajat eivät vie yhtään työpaikkaa. Työttömyys on kapitalismin rakennevika. Pääoman kiertokulun logiikka synnyttää väistämättä työstä ulos sysättyjä.
Paavon logiikka lähtee ihmisten hyväksymisestä ja hän torjuu kaikenlaisen rasismin ja jota eniten Perussuomalaisissa ja muissa oikeistoliikkeissä levitetään.
Kommunisteilla on Paavoa selkeämpi eu-kritiikki. Se lähtee kaikkien eu-maiden työläisten yhteisistä eduista ilman rasismia eikä suuntaudu EU:n ulkopuolisia työläisiä vastaan. Kritiikki saa parhaiten tuloksia tukemalla kommunisteja.

Äänestä
  • "Kommunisteilla on Paavoa selkeämpi eu-kritiikki"

    Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että ko. kritiikki ei kommareita ainakaan nosta. Eivät kansalaiset halua mitään impivaara-systeemiä yms. tosiasiallista eristäytymistä muista. Kommarit suosivat jotain kummallista 1960-luvun albanialaisuutta - ainakin tämmöisen vaikutelman he itsestään antavat.

    Äänestä

  • AgitBrob kirjoitti:

    "Kommunisteilla on Paavoa selkeämpi eu-kritiikki"

    Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että ko. kritiikki ei kommareita ainakaan nosta. Eivät kansalaiset halua mitään impivaara-systeemiä yms. tosiasiallista eristäytymistä muista. Kommarit suosivat jotain kummallista 1960-luvun albanialaisuutta - ainakin tämmöisen vaikutelman he itsestään antavat.

    Nimimerkki on lähes yhtä kova valehtelija kuin TimoEspoosta.
    Muistutus marxilaisuuden pääteesistä: Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen.
    Teesi on maailmanhistoriallinen yleishumaanisuuden osoitus. Persujen aikaisempi propaganda perustui eristäytyvälle nationalismille. Nykyisin se perustuu kapitalistien keskinäisten etujen puolustamiselle. Persut olivat syksyllä takuumies hallituksen yrittäessä kaataa ammattiyhdistysliikettä. Persut ja niiden sisarliikkeet Euroopassa ovat muiluttamassa erinäköisiä kansalaisia.
    Paavo Väyrynen on laadullisesti persuvalehtelijoita korkeammalla tasolla.

    Äänestä

Aikanaan jo Paavo vastusti EUhun liittymistä ja Paavo oli oikeessa siinnä mitä
tuollainen etelämaalaisten liitto tuo tullessaan.Syyttäkää lipposta,paavo sekin ,kokomusta ja RKPtä,ne meidät orjiksi veivät.

Äänestä

EU:n perusvaluvika on, että se keskittyy rikkaiden rikastuttamiseen aivan samoin kuin SSS hallitus Suomessa tekee omasta aloitteestaan tai vetoamalla eu-säädöksiin.
Kriisimaiden tukipolitiikka kieltää maiden työläisten auttamisen ongelmissa. Tukipolitiikka keskittyi ja keskittyy suurten liikepankkien pelastamiseen niiden holtittoman velanannon seurauksista. Varat kerätään kriisimaiden työläisten kukkarosta leikkauksien ja työehtojen heikennysten avulla. Kriisituet ovat menneet liikepankeille ja siten pankkien suurosakkaiden taskuun. Kyseessä ei ole sosialisointi vaan rikkaiden röyhkeä rosvous köyhiltä. Paavo, se toinenkaan, ei tuo tätä esille.
Kommunistit tuovat esiin toden valheiden takaa. He liittävät teemaan myös EU:n rikkaiden veronkiertoa suosivan politiikan. Veronkierto vie EU:ssa vähintään biljoona, tuhat miljardia, vuosittain pois kiertokulusta tai valtion järjestämästä sosiaaliturvasta.
Missään EU-valtiossa ei tarvitsisi leikata sotua ja palkkoja, jos rikkaat maksaisivat säädetyt verot asianmukaisesti. Suomen hallitus voisi EU:sta piittaamatta palauttaa pääomien liikkeet valtiollisen sääntelyn piiriin. Sen piiriin jonka Holkerin-Liikasen hallitus purki.
Paavo Väyrynen lähestyy aiheryhmää mutta pikkurikkaana ei uskalla sanoa asioita sellaisena kuin ne ovat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AgitBrob kirjoitti:

Muutama päivä sitten huomasin lehtijutun, joka kertoi Paavo Väyrysen uuden puolueen nauttivan 1 %:n kannatusta. Tuumailin ensin, jotta no ei mene Paavolla kovin hyvin. Mutta tarkemmin ajateltuna ei aivan huonostikaan, näin alkajaisiksi: Paavon puolueen kannatus ohittaa kolmen kommaripuolueen yhteenlasketun kannatuksen. On sitten makuasia, näkeekö em. vertauksen Paavon puolueen nousuna vaiko kommareiden surkeutena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu