esintyy harvoin,onneksi.Kesällä voi esiintyä ukkos strompeissa näin nopeasti liikkuvia ilmavirtauksia,näin kylmien ilmojen aikaan ei synny noin voimakkaita ilmavirtauksia. Olkaamme huoletta,korkeintaan sähköt voi pätkiä,suurempaa tuhoa ei synny,emme huku aaltoihin.
30ms/s
Suomessa
5577
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Et kai vain tarkoita, että Stromboli-tulivuoren kaltaista voimakkuutta?!
Ei saa säikyttää, olen jo peiton alla piilossa ja kirjoitan tätä ladattavan taskulampun varassa - iiik, jos sähkö katkeaa, en saa tätä enää ladatuksi!
se on trombi!
ROMPPU
tieto vahvistettu Eglannin tai Tanskan konsuli
muuten tieto ei voi pitää paikkaansa.
Ei siis tavallista myrskyä kummempaa, satunnainen 17 aalto jos esiintyy on toki iso. Mutta toki mielenkiinnolla katellaan ja kuulostellaan. Ainahan nuokin saa valitettavasti taas aikaan joillekkin ihmisille sähköjen menetyksen joka joillan tarkoittaa myös lämmitystä asunnossa.
Itse muistan tässä muutaman vuoden ajalta vain kolme poikkeavaa sääilmiötä. Viimeisin oli tämä suuri sademäärä 2004 kesällä. Viime talvena ainakin etelä Suomessa oli todella suuri lumen tulo yksi yö, osa teistä rannikolla oli ajokelvottomassa kunnossa. Joitain vuosia takaperin Espoossa satoi vettä niin että sähköt meni kaiketi aika totaalisesti joka puolelta Espoota. Vettä myös satoi hetken aikaan niin paljon että tuntui kuin olisi ajanut joessa.