Wanha lieksalainen kysyy tempun tekijöitä

Lieksassa esiintyi 60-luvun alkupuolella Kulman elokuvateatterissa suomalainen miestaitelija temppuineen ja 70-luvun alkupuolella Sarkalan elokuvateatterissa toinen suomalainen saman alan miestaitelija vastaavanlaisine temppuineen. Kummallakin oli käytössään taitelijanimi, jolla heidät myös tunnettiin - ehkä jopa paremmin kuin omallaan. Esitykset kestivät tunnin ja molemmilla kerroilla salit olivat täynnä tempuista kiinnostuneita katsojia.

Minkähän lajin taiteilijoista oli tuolloin kyse ja mitkä olivat heidän käyttämät taiteilijanimet? Voin helpottaa kysymystä sen verran, etteivät kumpikaan olleet taikureita eivätkä jonglöörejä.

55

691

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muistelua

      Olisko ollut Viljami Hautaviita, voimamies.

      • Hyvä arvaus. Mutta kysymistäni miehistä kumpikaan ei ollut Hautaviita. On hänkin saattanut käydä esiintymässä Suomen teräsmiehenä Lieksassa.


      • wanha_lieksalainen kirjoitti:

        Hyvä arvaus. Mutta kysymistäni miehistä kumpikaan ei ollut Hautaviita. On hänkin saattanut käydä esiintymässä Suomen teräsmiehenä Lieksassa.

        Muistaakseni Hautaviidan pojan nimi oli Veini.
        Hänkin oli hyvin vahva.
        Kerran Savolaisen Ossi kävi kimppuun, mutta Veini väänsi hänet maahan pelkällä syliotteella ja voimalla.


      • kamuttaja kirjoitti:

        Muistaakseni Hautaviidan pojan nimi oli Veini.
        Hänkin oli hyvin vahva.
        Kerran Savolaisen Ossi kävi kimppuun, mutta Veini väänsi hänet maahan pelkällä syliotteella ja voimalla.

        Veini hän oli nimeltään. Muistelen hänen olleen Kauppayhtiön palveluksessa kuten muistaakseni vaimonsakin. Muistan miehen.


      • ukki.muistaa
        wanha_lieksalainen kirjoitti:

        Veini hän oli nimeltään. Muistelen hänen olleen Kauppayhtiön palveluksessa kuten muistaakseni vaimonsakin. Muistan miehen.

        Asiasta hiukan poiketen, Veinin koira anki nimeltään oli usein päiväunilla tukun pihassa ja rekat sai väistää.


    • muistelua

      Jatketaan arvailua. Olliver Hawk, alias Olavi Hakasalo, hypnotisoija.

      • Sattui ja upposi! Se oli todellista tietoa! Hakasalo oli Kulmalla 60-luvun alkupuolella.

        Kuka olikaan sitten Sarkalassa tammikuussa vuonna 1972?

        Kuten muistamme, Sarkala purettiin kesällä 1972.


    • Olisko toinen ollut Timo Tuomivaara?

      Olen ollut neljä kertaa Oliwerin esityksessä ja kaksi kertaa suostuin lavalle koehenkilöksi, ei saanut minua hypnotisoitua.

      • Niin lisään sen verran etten enää 1972 ollut niillä main, joten en voi muistaa, mutta arvailen.
        Timo on hyvä ystäväni, ja tiedän hänen kierrelleen Pohjois-Karjalassakin.


    • urigellerei

      olisiko ollut joku kahlekuningas

      • Timo Tuomivaara oli Suomen kahlekuningas.
        Hänen temppunsa eivät olleet trikkejä.


      • urigellerei

        Olen sen verran nuorempi, ettei nimi yhdistynyt lajiin.


    • muistelua

      Hän on ollut mies, joka on saanut toiset toimimaan oman tahtonsa mukaan. Ehkäpä "Kreivi" Pertti Ylermi Lingren.

      • muistelua

        Korjaan Lindgren


    • Toinen taiteilija esitti kysymykseni mukaisesti vastaavanlaisia temppuja kuin Hakasalo eli hän oli myös hypnotisoija taitelijanimeltään Rasputin. Oikealta nimeltään hän oli Kari Vesterinen ja hän oli kotoisin Turusta. Hän jäi kuitenkin esiintymisissään Hakasalon varjoon eikä saavuttanut koskaan hakasalomaista kuuluisuutta. Sen takia kysymys oli melko vaikea, joten päätinkin vastata siihen itse. Esiintyminen tapahtui Sarkalassa tammikuun lopussa vuonna 1972.

      Kiitoksia osallistujille hyvistä ehdotuksista.

    • Tuli tuo Tuomis Timppa mieleen, kun minä oun joskus nuorna miesnä essiintynnä hänen kanssa samossa pessotoessa.
      Timpalla oli oma ohjelma, ja minulla oma.

      • olin.katsomassa

        Turussa oli joskus Tuomivaaran kanssa joku voimamies.


      • olin.katsomassa kirjoitti:

        Turussa oli joskus Tuomivaaran kanssa joku voimamies.

        En ole ollut minä.


      • oletko.taikuri

        Mikä sinun ohjelmasi oli kamuttaja.


      • oletko.taikuri kirjoitti:

        Mikä sinun ohjelmasi oli kamuttaja.

        Parissa juhlassa olen esittänyt taikatemppuja, oikeastaan vain yhtä ainoaa joka kestää noin puoli tuntia.
        Tuomivaaran kanssa olin vain juontajana.
        Juontohomma on monissa tilaisuuksissa langennut kohdalle, koska se kuulemma minulta käy.


      • Muroplasa
        kamuttaja kirjoitti:

        Parissa juhlassa olen esittänyt taikatemppuja, oikeastaan vain yhtä ainoaa joka kestää noin puoli tuntia.
        Tuomivaaran kanssa olin vain juontajana.
        Juontohomma on monissa tilaisuuksissa langennut kohdalle, koska se kuulemma minulta käy.

        puolii tuntiako sinä kanii hatusta kirkoit


    • muistelua

      Kukas oli tämä "temppuilija". Esiintyi vesitornin juurella, 70-luvulla. Näyttävän esitysen lisäksi aikaansai valtavan melun.

      • Vihjeestäsi päätellen on ollut joku "surmanajaja" meluamassa.
        Muistelisin sellaisen miehen kuin Suuronen joskus harrastaneen surmanajoa.


      • muistelua
        kamuttaja kirjoitti:

        Vihjeestäsi päätellen on ollut joku "surmanajaja" meluamassa.
        Muistelisin sellaisen miehen kuin Suuronen joskus harrastaneen surmanajoa.

        Kyllä Onni Suuronen ajoi suuren tynnyrin sisäseinää pitkin moottoripyörällä. Taisi olla Tivoli Sariolan esiintyjiä.


      • muistelua kirjoitti:

        Kyllä Onni Suuronen ajoi suuren tynnyrin sisäseinää pitkin moottoripyörällä. Taisi olla Tivoli Sariolan esiintyjiä.

        Sinulla oli niin hyvä vihje.
        Itse en ole koskaan nähnyt surmanajoa.


      • rotestimökinpoika
        muistelua kirjoitti:

        Kyllä Onni Suuronen ajoi suuren tynnyrin sisäseinää pitkin moottoripyörällä. Taisi olla Tivoli Sariolan esiintyjiä.

        Ja poika Kalevi ajoi samalla aikaa pienellä autolla tynnyrissä.


      • muistelua
        rotestimökinpoika kirjoitti:

        Ja poika Kalevi ajoi samalla aikaa pienellä autolla tynnyrissä.

        Silloin vasta olikin pärinää, kun isä ja poika oli samaan aikaan liikenteessä. Esitystä katseltiin tynnyrin yläosassa, ulkopuolella olevalta "parvekkeelta".


    • Lieksassa oli 1962 (tai 1963) Pielisjärven ja Lieksan vahvin mies kisa.
      Kauppayhtiöltä lainasivat 10 kpl 100kg kauransiemensäkkejä.
      Niitä nostelivat traktorin peräkärriin.
      Vuorotellen yrittivät ja jolla oli nopein aika piti voittaa.
      Kilpailu menikin toisin kun kukaan ei saanut kaikkia, voittaja sai vain 9 säkkiä, ja sitten putosi polvilleen.
      Hän oli joku maanviljelijä, nimeä en muista.

      • ykäle

        Missä se kisa siellä käytiin.


      • ykäle kirjoitti:

        Missä se kisa siellä käytiin.

        Torilla.


      • huono.kone
        kamuttaja kirjoitti:

        Torilla.

        Koetitko olisitko jaksanut nostaa yhtään, tämä ei ole vinoilua kerrotko?


      • huono.kone kirjoitti:

        Koetitko olisitko jaksanut nostaa yhtään, tämä ei ole vinoilua kerrotko?

        Lastasin ne kilpailun jälkeen Ville Riikkisen kuormurin lavalle yksin.
        Se oli korkeampi kuin kilpailussa käytetty traktorin lava.
        Ville tarjoutui auttamaan, mutta halusin kokeilla itse, enkä hyväksynyt apua.


      • Olet.aika.tapaus
        kamuttaja kirjoitti:

        Lastasin ne kilpailun jälkeen Ville Riikkisen kuormurin lavalle yksin.
        Se oli korkeampi kuin kilpailussa käytetty traktorin lava.
        Ville tarjoutui auttamaan, mutta halusin kokeilla itse, enkä hyväksynyt apua.

        Pakko jonkun on sinut tuntea tai muistaa, olet varmaan todellinen raskassarjalainen.


      • isä.muistaa.miehen
        Olet.aika.tapaus kirjoitti:

        Pakko jonkun on sinut tuntea tai muistaa, olet varmaan todellinen raskassarjalainen.

        isä on puhunut isosta vahvasta miehestä oli vähän aikaa poliisina lieksassa nimi hukassa


      • taitaa.mies.löytyä
        isä.muistaa.miehen kirjoitti:

        isä on puhunut isosta vahvasta miehestä oli vähän aikaa poliisina lieksassa nimi hukassa

        Muistaako isäsi minkä näköinen oli tai missä päin Lieksaa asui?


      • oli.ropotti
        taitaa.mies.löytyä kirjoitti:

        Muistaako isäsi minkä näköinen oli tai missä päin Lieksaa asui?

        Lehikoinen oli erittäin iso ja vahva mies.


      • ei-ollut-ropotti
        oli.ropotti kirjoitti:

        Lehikoinen oli erittäin iso ja vahva mies.

        Tarkoittanet Ruputtia?


      • asui.keskustassa
        ei-ollut-ropotti kirjoitti:

        Tarkoittanet Ruputtia?

        Oli muutaman kk Liesassa poliisikoulun jälkeen 2m vankka.


      • äiti.muistaa
        asui.keskustassa kirjoitti:

        Oli muutaman kk Liesassa poliisikoulun jälkeen 2m vankka.

        Sama mies. Nosteli painoja tai istui kirjastossa.


      • Anonyymi

        Verneri viillos voimaili, hieno nimi, Olikohan oma


    • temputtehtynä

      Pari kertoo minnäi tein temput Kulmalla. Kesken elokuvan. Hyviä oli molemmat.

      • monet-kerrat

        Tulihan sitä harrastettua Kulman teatterin parven hämärässä tyttöystävien kanssa jos jonkinlaista pelehtimistä. Siinä elokuvan juonikin unohtui. Pienellä rahalla sai pariksi tunniksi talvella lämpimän paikan. Mitä huonompi elokuva sen parempi.


    • lapsen.laps.lapsille

      Kyllähän ne aina tapauksia kaikki esitykset olivat. Kovasti on maailma muuttunut. Toki vielä sirkus tai tivoli vierailee.

    • olihan-niitä

      Ennen muinoin Lieksassakin vieraili vuosittan useita tivoleita ja ainkain yksi sirkus. Suomessa kiersi useita sirkuksia. Ensimmäinen tivoli toi Lieksaan aina toukokuussa mukanaan kylmine ilmoineen räntäsateen.

    • Sirkus Sariola taisi olla sotien jälkeen joka vuosi Lieksassa.

      • Se kuuluisa tivolitappelu ei koskenut Sariolaa.


    • Ensimmäinen tivolikokemukseni oli 50-luvun alkuvuosina Lieksassa. Esiintymisistä muistan paljon puhetta ja kirjoituksia aiheuttaneen Valkoisen Sheikin eli Kuopiossa syntyneen savolaisen Louis Billingin. Hänen vanhempansa olivat kirjoitusten mukaan kuitenkin ulkomaalaisia. Esiintymispaikka oli mielestäni silloin Sariolan tivoli.

      Harvinaisiin tivolin nähtävyyksiin kuuluivat silloin myös tummaihoiset ihmiset, joita ei ollut aiemmin näillä kulmilla piipahdellut.

      https://museot.finna.fi/Record/muistaja_kerava.M011-79573

      • Yhden sirkuksen muistan hyvin.
        Siellä oli egyptiläinen käärmetanssija Sousou Diab.
        Oli tumma pieni nainen.
        Muita kertoja en muista, enkä siitäkään kerrasta muuta.


      • moumoumiab
        kamuttaja kirjoitti:

        Yhden sirkuksen muistan hyvin.
        Siellä oli egyptiläinen käärmetanssija Sousou Diab.
        Oli tumma pieni nainen.
        Muita kertoja en muista, enkä siitäkään kerrasta muuta.

        Mikä oli vuosi ja miten hyvin tunsit tuon käärmetanssijan???????????


      • äitiOliKirjastossaTöissä
        kamuttaja kirjoitti:

        Yhden sirkuksen muistan hyvin.
        Siellä oli egyptiläinen käärmetanssija Sousou Diab.
        Oli tumma pieni nainen.
        Muita kertoja en muista, enkä siitäkään kerrasta muuta.

        Nyt sinulle löytyi nimi äiti muisti en varmasti julkaise.


      • PoliisinTytönTytönTyttö
        äitiOliKirjastossaTöissä kirjoitti:

        Nyt sinulle löytyi nimi äiti muisti en varmasti julkaise.

        Olis kiva tietää kuka on mutta ei ole hyvä kertoa täällä. Ukki oli poliisi sillon on jo kuollu.


      • JaatinenOliNimi
        PoliisinTytönTytönTyttö kirjoitti:

        Olis kiva tietää kuka on mutta ei ole hyvä kertoa täällä. Ukki oli poliisi sillon on jo kuollu.

        Ei ukki vaan ukin isä 1940- 1960- luvulla


      • löytyi.vanha.lehti
        moumoumiab kirjoitti:

        Mikä oli vuosi ja miten hyvin tunsit tuon käärmetanssijan???????????

        Tuo käärmetanssija oli Lieksassa 1948.


      • Anonyymi
        löytyi.vanha.lehti kirjoitti:

        Tuo käärmetanssija oli Lieksassa 1948.

        Kamuttaja on sitten ollut jo silloin iso mies.


    • Khiehhehheh

      "Harvinaisiin tivolin nähtävyyksiin kuuluivat silloin myös tummaihoiset ihmiset, joita ei ollut aiemmin näillä kulmilla piipahdellut."

      Nythän teillä Lieksassa on sitten vastaavasti tummaihoisia ihan asiaksi asti. Eivätkä ole vain piipahtamaan tulleet, vaan ovat ja jäävät teidän iloksenne pitemmäksikin ajaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      72
      1160
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      822
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      635
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      29
      608
    Aihe