Opetetaanko pirkkalalaisille vieläkin marxismia ?

Siltä_se_ainakin_näyttää

Historioitsija Jari Leskisen tutkimuksen mukaan 1970-luvun puolivälissä totetutettu marxilainen peruskouluopetus Pirkkalassa on ollut paljon kerrottua laajempaa.

Opetusta annettiin opetusministeriön ja kouluhallituksen siunauksella ensimmäiseltä luokalta yhdeksännelle saakka.

Aineisto oli peräisin neuvostotoliittolaisesta ja muusta marxilaista opetusmateriaalista.

Pirkkalan kokeilua on pidetty suomettumisen ajan äärimmäisenä esimerkkinä.

ETYK-keväänä 1975 Suomessa kohuttiin Pirkkalan peruskoulun viitosluokalla käytetystä historianopetuksen monisteesta, joka oli suoraan kopioitu neuvostoliittolaisesta historiankirjasta.

Pirkkalan monisteesta kirjoitettiin yli 1500 juttua, useita radio- ja TV-juttuja. Pahinta oli, että ETYK-kokouksen vuoksi suomettumisen malliesimerkistä kiiri tietoa täällä olevien ulkomaisten toimittajien kautta ympäri maailmaa.

Keskusrikospoliisin strategisen rikosanalyysin tutkijana toimiva Jari Leskinen kiinnostui jo unohduksiin painuneesta Pirkkalan koulukokeilusta saatuaan oppimateriaalina käytetyn monisteen eläkkeelle jäävältä kollegaltaan. Poliisi oli aikoinaan ollut mukana Pirkkalan tapahtumien selvittelyssä.

Leskinen vakuuttaa olevansa itse puoluepoliittisesti sitoutumaton. Hän on aiemmin tutkinut mm. Suomen ja Viron sotilaallista yhteistyötä itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä ja Porkkalaa Neuvostoliiton tukikohtana.

Leskinen innostui tutkimaan Pirkkala-ilmiötä laajemmin. Hän selvitteli Pirkkalan kokeiden taustoja ja vaihteita viitisen vuotta vapaa-aikanaan.

Tuloksena syntyi tutkimus Kohti sosialismia! – Pirkkalan peruskoulun marxilainen kokeilu 1973–75.

Pirkkalan kokeilu oli tuntuvasti laajempi, kuin mitä on tiedetty. Se alkoi jo 1973. Kyse ei ollut vain viidesluokkalaisten opetusmonisteesta, vaan marxilaista opetusta annettiin myös ykkösluokkalaisille ympäristöopissa ja yhdeksäsluokkalaisille yhteiskuntaopissa.
Leskisen mukaan tavoitteena oli saada marxilainen sisältö kaikkeen peruskoulun oppimateriaaliin 1980-luvulla.

Taustalla ollut ideologinen kamppailu oli täysin toinen kuin jälkipolville on kerrottu.

Kyse oli SDP:n sosialistisiiven systemaattisesta yrityksestä muokata peruskouluopetus kauttaaltaan marxilaisen ideologian mukaiseksi, saada oppimateriaalituotanto valtion haltuun ja aivopestä koululaiset suopeaksi sosialismille.

Pirkkala-kohun ollessa kuumimmillaan hankkeen voimahahmo, kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho syytti tapahtuneesta kokeilun tekijöitä, jotka puolestaan siirsivät vastuun takaisin Aholle.

Tutkija Leskisen mukaan vastuu hankkeesta oli yksiselitteisesti opetusalan korkeilla demarivirkamiehillä. Päähenkilöitä olivat kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho ja silloinen opetusministeri, myöhempi SDP:n puheenjohtajalla Ulf Sundqvist.

Kokeilun teki työryhmä, jossa oli edustajia Jyväskylän yliopistosta, Joensuun korkeakoulusta ja Tampereen yliopiston psykologian laitokselta. Leskinen luonnehtii kokeilun toteuttajia SKP:n vähemmistösiiven äkkivääriksi stalinisteiksi.

Opetusmateriaalina käytettiin paitsi neuvostoliittolaisia kirjoja myös Suomi-Neuvostoliitto-seuran materiaalia. Niissä kerrottiin sosialismin saavutuksista ja kapitalistimaiden, erityisesti Yhdysvaltain riistopolitiikasta.

Esimerkiksi saasteongelmia ei Neuvostoliitossa sanottu olevan lainkaan, sen sijaan Yhdysvalloissa rikkaiden kapitalistien tehtaat saastuttivat työtätekevien ihmisten elinympäristön.

Suomen historiasta opetettiin mm., ”että 1930-luvulla Suomessa saivat fasistit kannatusta ja aiheuttivat Suomen kansalle suurta kärsimystä. Suomalaiset suurteollisuusmiehet antoivat fasisteille ainakin kolme ja puoli miljoonaa markkaa”.

Opetukseen kuului myös mielenosoituksia ja seinälehtiä.

Koe aloitettiin lasten asenteiden mittaamisella. Siihen, kuten koko opetuskokeeseen ei ollut pyydetty vanhemmilta lupaa. Opetuksen jälkeen mitattiin asenteet uudelleen.

Leskinen löysi Tampereen yliopiston kellarista alkuperäiset koetulokset, joita ei ole aiemmin julkaistu.

Ekaluokkalaisilta ja neljäsluokkalaisilta kysyttiin mm.:

”Miksi siellä Neuvostoliitossa ei ole työttömyyttä?

1. ( ) siellä asuu niin vähän ihmisiä

2. ( ) valtio järjestää työttömyystöitä

3. (x) talouselämän pitkän tähtäimen suunnittelusta

4. ( ) lyhyistä työpäivistä.

Oppilailta kysyttiin myös, miten sosialismiin siirrytään

1.( ) aseellisen sisällissodan avulla

2. (x) työväenluokan suorittaman vallankumouksen avulla

3.( ) parlamentaaristen vaalien avulla

4.( ) ulkovaltojen puuttuessa asiaan.

13

438

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kepun.virhearvio

      Tutkialla on unohtunut kokonaan sen ajan kirjat joita
      piti lukea yliopistoihin pyrittäessä.
      Tuon oppimateriaalin tekijät löytyvät SKDL:n, demarien ja
      Kepun piiristä. Kaikki eivät enää muista kepun RYHMÄ-70
      ohjelmajulistusta jossa sanottiin kepun pyrkivän
      sosialistiseen yhteiskuntaan ja liittymiseen Neuvostoliittoon.
      Kepun sosialistiryhmässä olivat mukana lähes kaikki
      ei maaseututaustaiset kepulit mukaanlukien Kekkosen pojat.

      • Niinmikä

        Tutkia...?


    • vuonna-75

      Pirkkala nyt sattui vaan olemaan kokeilun kohde. Ohjeet tulivat yllättäen ja pyytämättä.

      • kaappilesbo

        Tarja halonen ehdotti aikoinaan että suomi pitäisi liittää N-liittoon !!


    • Trotsilainen

      Eikö tämä KIVA KOULU ole samanlainen aivopesu systeemi ?

      Yhdistelmä Probagandaoppitunnit & salattu korjaavien toimien toimenpideohjelma ?

      • hohhoijakkaa

        Se kirjoitetaan kyllä propaganda, ei probaganda.
        Mutta KiVa koulu ei kyllä ole mitään aivopesua, se on kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma.


    • IkäväTampereelle

      Liian paljon näitä kommunisteja asuu vieläkin Pirkkalassa. Saisivat muutaaa muualle eläteiksi.
      Pirkkalainen lehtikin taitaa olla joka kotiin ilmestyvä kommunistien lehti? Ainakin joka numerossa tuntuu viikon vieraana olevan joku vasemmistoliiton edustaja kirjoittelemassa vanhan ajan tyylistä neuvostopropagandaa tyyliin; "USA sotii ja Venäjä ei ilmeisesti tee mitään, natohaukat, rauhanraja" jne.

    • piintynytItsestään

      "Opetetaanko pirkkalalaisille vieläkin marxismia ? "

      Umpinaisimmat kommariänkyrät eivät ole missään vaiheessa kääntäneet takkiaan. Siinä on miniatyyrinen, mutta synkeä porukka, joka on touhuissaan mennyt aikanaan niin pitkälle, että ei ole psyykkistä liikkumavaraa enää pakitella sieltä. Voi verrata vaikka sellaiseen natsiupseeriin, joka on tehnyt pahojaan jossain keskitysleirissä. Kun on tarpeeksi puuhastellut niitä, pieni pääkkö ei enää kestä sitä, että tunnustaisi tekoja virheeksi. Umpikuja voi näyttäytyä sellaisena reaktiona, että yltyy suorastaan kehuskelemaan pahuuksillaan.

      Ehkä ei suomalainen kotikommari ole juuri keskitysleiritason pahanteossa ollut. Mutta ei tarvitsekaan. Sitä on voinut kompata rajantakuisia pahantekoja siihen malliin, että pääkkö on jo siitäkin kovilla. Monenlaista on moraalille vastaista, mitä pitäisi sovittaa, että pääsisi kommarismista pois. Miten selittää pois esim. sellaisen kun yksikin itäsuhteiden mies käräytti aatetoverinsa, joka oli arvostellut itäistä systeemiä Unkarinmatkalla. Tunnettu tapaus. Tavallaan pikkujuttu, mutta jättää pysyvän p_skan sieluun.

      • Hiirikiipelissä

        josson vaikka itäisen vieraan vallan edustajille välittäny tietoo niin nykyjään ei ehkä tartte niin kurkkia verhojen välistä kadulle että tullaanko hakeen selvityksiin

        kun rikoksina taitaa olla vanhentuneita

        mutta vaikeita juttuja tunnustaa julkisesti esim maanpetokset juuri

        mieluummin niitä sitten lähtee vaikka kehumaan. tai vaikenee

        ja sillai sitten pysytäänkin siinä ansassa. kommunisteina


    • tuomiopäiväsyyllisille

      kyllä pitäisi tehdä täydellinen puhdistus ja selvitys kommariasioissa, miksi jotkut pääsevät rikoksistaan vapaaksi ja ne unohdetaan,
      on täydellistä itsensä pettämistä ja kansan tulevaisuuden mädättämistä jos asioita ei selvitetä kunnolla ja syyllisiä tuomita
      kuinkahan paljon näissä vihreissä ja matu-halilijoissa on kommunistigeeniä ja -tapaa

      • hetkiMeniOhi

        Aika harvoja maanpetos- tai vastaavia oikeudenkäyntejä käyty. Ja niitäkin paljon salaisina. Kun Neukkula meni kontilleen, niin moni käänsi takkia ja luopui julkisestikin äärivasuriaatteistaan. Ja kun Venäjällä meni asiat pitkäksi aikaa surkeiksi, niin ei ollut oikein harrastusta käydä oikeutta. Olisi silloin heti pitänyt! Kävi niin, että isoimmat rosmot unohtuivat siinä humussa.

        Historiankirjoihin on saatu joitakin nimiä esille. Kun Neuvostoliiton asiakirjoihin pääsi hetken aikaa tutustumaan. Sieltäkin paljastui...


    • osuikoKohdalle

      Aamulla tuli telkkarissa aika seikkaperäisesti tästä kokeilumonistejutskasta. Onko sen ikäisiä tiedossa, jotka on olleet Pirkkalassa koulussa silloin? Miltä se koijausyritys näytti koulun sisältä katsoen? Utelias. Tiedettiinkö heti, että nyt yritetään kuljettaa. Vai oliko menossa läpi.

    • rivienvälistähuomattua

      70-luvulla opettajakoulutukseen valittiin vain marxilaistaustaisia, joiden tehtävä oli vielä maa kommunismiin. Neuvostoliiton hajoaminen oli hankkeelle paha takaisku. Vasemmistolaisuus näkyy sen sukupolven opettajien avioerotilastoissa; keskimääräistä paljon suurempaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      182
      14880
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      118
      10435
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      72
      9441
    4. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9291
    5. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      50
      9128
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      52
      6890
    7. 180
      6470
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      31
      5561
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      151
      5331
    10. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      46
      3846
    Aihe