Saman äidin lapsia, vaikka äiti heittäisi menemään pesuveden mukana, eikä tunnustaisi rintalastaan.
Sisaruksia keskenämme, vaikka välillä olisi niin tulehtunut tilanne, ettei ole keskusteluyhteyttä.
Sisaruksia keskenämme, vaikka välillä olisi niin tulehtunut tilanne, ettei ole keskusteluyhteyttä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitä sinä rintalastasta horiset?
Eikä tarvitse äidin uudesti synnyttää, kun on kerran synnyttänyt.
Täysi perillinen, vaikka olisi kuinka huono lapsi. Eikä menetä lapsioikeuttaan, vaikka muut sisarukset eivät tunnustaisi sisaruksekseen.
Pidetään vaan lapsioikeudestamme kiinni.
Juu, suhtaudutaan toisiimme rakkaudellisesti, olemme sitten kummalla puolella tahansa.
Ei voi olla kuin yksi puoli. Kristuksen uskovat.
Muu on kaikki jotakin ihmisen luomaa harhaa, joka ei vaikuta siihen, pelastuuko ihmisen kuolematon sielu vai ei.
Tai no. On toinen puoli. Ne jotka eivät usko.
Milläpä muulla me Kristukseen uskovat voitamme omalle puolellemme ei uskovat, kuin Jumalan rakkaudella, totuutta unohtamatta. Jos suhtaudumme epäuskoisiin rakkaudellisesti, se ei tarkoita sitä, että hyväksyisimme heidän harhansa, ei ollenkaan. Kaikki mitä on voitettu, on rakkaudella voitettu. Kovuus työntää epäuskoisia vaan kauemmas Kristuksesta. Rakkaus lähentää.