Nyt se varmistui -vimpelistä tulee Alajärvi

Syväkurkun saamien tietojen pohjalta Vimpelin ja Rääkkylän itsenäisyys loppuu vuoden 2017 alusta alkaen. Hallitus ei voi tehdä lainvastaisia päätöksiä.
49993
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Syväkurkku/Tuohiperän maisteri, huomannet, että perustuslain mukaan kunnalla on itsehallinto

Äänestä
  • Lopettakaa tuo paskanpuhuminen heti. Miksi vimpeli ei liity kahavaan sinne lappajärvikin on menossa.

    Äänestä

Tämä eläjauhapaskaa on suojatyöpaikkalainen rolli

Äänestä

Itsehallinto koskee kuntia, jotka pystyvät hoitamaan omia asioita. Vimpeli on kriisikunta ja sen lain pohjalta sekä Vimpeli että Rääkkylä lakkaavat olemasta vuoden lopussa. Hallitus ei voi tätä lakia ohittaa millään verukkeella.

Äänestä

Tervehdys. Totta kirjoitat kriisikunnan kohtalo on kyntayhtymä Alajärven kaupungin kanssa, sehän on tosi asia. Kunnan tilanne on yhtä huonossa hapessa kuin vuosi sitten, tilanne perin heikko. Miten nyt hienosti sanottais tosi asioihin vedoten suositetaan kuntaliitosta, jos ei hyvällä sitten pakolla. Tämä kuuluu valtiohallinnon toimenpiteeseen. Kriisikunnan TYÖLLISYYSNÄKYMÄT todella heikot, palvelusektori vähän työllistää, nuoret lähtee kasvukeskuksiin tämä vaan tosiasia. Turha kuvitella että täällä työpaikat lisääntyy, pitää katsoa totuutta eikä velloa itsenäisellä kunnalla. Jokaikinen kunnan suojatyöpaikka on veronmaksajilta pois. Jotkut näköjään vielä haikailee näiden perään, kyllä tälle ahneudelle tulee kun kuntaliitos astuu voimaan välitön loppu.

Äänestä
  • Maisteri on luvannu aivan ennennäkemättömät synergiaedut ja tuottavuusloikat alueen elinkeinoelämälle kun Vimpeli ja Alajärvi yhdistyy, luulis niiden nyt työpaikkojakin tuovan, muutenhan koko kuntaliitos on turha Vimpelin kannalta???

    Äänestä

Ei se turha oo ku palvelut säilyy

Äänestä

Uskokaa ny vimpeliläiset. Kuntaa nimeltä Vimpeli ei ole olemassa 1.1.2017 alkaen. Yrittäkää nyt harjoitella uutta kulttuuria ja
Elämistä kaupunkiolosuhteissa.

Äänestä
  • Ei vaan tiedämme ettei liitosta tule. Palaan asiaan juhannuksen tienoilla

    Äänestä

  • Uskokaa nyt vimpeliläiset että muun merkonomi on syöttänyt teille kohta viisi vuotta potaskaansa.

    Äänestä

Jos rahat jaettasiin oikeudenmukaisesti/asukas niin ei olisi olemassa kriisikuntia Suomessa! Summa on sama, eri juttu miten ne jaetaan!

Äänestä
  • Pitää valtion rahat jakaa kuntaliitostilanteessa...

    Äänestä

"Elämistä kaupunkiolosuhteissa." Mikä/missä on alajärvi?
Kantsisi sunkin tulla Manseen--se ON kaupunki eikä maalaiskylänpätkä jossain ohikulkutien suoran varressa.

Äänestä
  • Todella hyvä kysymys eli mikä on Alajärvi ja mikä on sen merkitys?

    Äänestä

Zarcus pysyy vaan Mansessa ja maksaa asuntolainaansa lähiökolmiostaan

Äänestä

Tervehdys kunnanasukkaat. Nyt odotellaan vaan rauhassa kuntaliitos asiassa, asiat päättyy hyvään lopputulokseen kuntalaisten kannalta. Rahoituksen suhteen turvatumpi on tulevaisuus kuntayhtymän kautta saadut hyödyt. Itsenäisenä kuntana emme missään oloissa pysty näitä hoitamaan omilla verotuloilla kasvavia
terveysmenoja jotka lähivuosina tulevat rajusti kasvamaan suurten ikäluokkien tarvitessa hoitopalveluita, tämä koskee kyllä kaikkia vähävaraisia kuntia.
Asukkaiden pitää saada kaikki lakisääteiset palvelut jotka valtiovalta sote-uudistuksen myötä määrää. Ykkösasiana pitää olla asukkaiden terveyspalveluitten saanti viipymättä, tätä ei missään nimessä pidä vaarantaa
itsekkäiden suojatyöpaikkojen pitäjien pysyvyyden kustannuksella. Joka kivi on käännettävä eurojen puolesta, jotka voidaan keskittää kasvaviin menoihin terveys, hoivapuolelle. Kunnan asukkaiden keski ikä on valitettavan korkea, johtuu
tietty pienistä syntyvyydestä, lasten osuus kunnassa tulee edelleen vähenemään.
Voidaan tämän perusteella sanoa olemme suurten ikäluokkien kunta, tämä tuo valtavat haasteet lähivuosina. Yritysten suhteen kasvunäkymät on lähivuosina heikot, emme pysty kasvamaan johtuen suomenheikoista kasvunäkymistä. Suomentila arvioinnissa sanosin olemma täysin LAMASSA, vienti nollakasvussa
kasvuissa ei olla parempaan päin menossa. ELÄMME DEFLAATIO AJASSA.
Tällä nollakasvun tiellä meillä on monia vuosia edessä, tuo haasteita moninaisia
valtio, sekä kuntapuolelle.

Äänestä
  • Miten ihmeessä sitten Alajärvellä voi mennä lujaa jos verokertymä on roimasti pienempi kuin Vimpeliläisillä, kuukauden palkan verran????

    Ei kai ne voi pimeää duunia tehdä ja jos tekevät niin silloin kunnan palvelut jää rahoittamatta???

    Äänestä

  • Vimpeli ei tarvitse liitoksia mihinkään suuntaan, koska sote nimenomaan turvaa vimpeliläistenkin terveyspalvelut. Soten myötä kunnat eivät terveyspalveluja kustanna.

    Maisteri, pakkoliitoksessa ei syntyisi kuntayhtymä vaan uusi Alajärven kaupunki, kuten liitossopimuksessa lukee. Onkohan arvon maisteri lukenut sopimuksen ?

    Äänestä

  • Vieläkö tuo pelle heittää skeidaa täällä?

    Äänestä

  • Sillä on kato iso lapio; ei ole kerinnyt töissä kulumaan.

    Äänestä

  • Maisterikertoo kirjoitti:

    Miten ihmeessä sitten Alajärvellä voi mennä lujaa jos verokertymä on roimasti pienempi kuin Vimpeliläisillä, kuukauden palkan verran????

    Ei kai ne voi pimeää duunia tehdä ja jos tekevät niin silloin kunnan palvelut jää rahoittamatta???

    Alajärven verokertymä yli 29milj , vimpelin verokertymä 8,6 milj . oikea tieto.

    Äänestä

  • Jooku kirjoitti:

    Sillä on kato iso lapio; ei ole kerinnyt töissä kulumaan.

    Ei lapio Kelan palkkalistoilla kulu.

    Äänestä

Sote vie vimpelin lopunkin liikkumavaran! Turha kuvitella sen kuntaa pelastavan.

Äänestä

Tervehdys. Tässä kohta neuvottelut alkamassa. Jotkut vielä haikailee itsenäisen kunnanpuolesta, täytys nyt viimeinkin jokaisen tajuta tämä mahdollisuus meni ajat sitten. Kunnan yritykset lähtee yksi kerrallaan kohti parempia asiakasvirtoja vaikka ALAJÄRVEN KAUPUNKIIN, sinne on monia menossa uskokaa vähitellen. Täällä ei yritykset tule pärjäämään, täällä ei riitä asiakkaita näille yrityksille.
Monetkin luulee että pesäpallo on se ykkös asia, se toisi helpotusta, ei kunta pysy pystyssä pesäpallon lyömisellä. Parein vaan totutella kuntaliitokseen, SE TULEE TOTEUTUMAAN TAKUU VARMASTI, tästä on niin yksimielinen päätös jopa kunnanasukkaat sitä lähes täysin kannattaa, joku muutama suojatyöpaikka omistajat sitä vastustavat, kuin käärmettä pulloon. Neuvotteluja käyty joitain rakenteesee liittyviä vielä joitain on, jotka ei liity mitenkään liitos kysymykseen.
Asioista on valtavan yksimielisiä keskusteluja käyty, joten näistäkin asioista on todella upeeta jatkaa, kaikilla osapuolilla yhtenäiset käsitykset parhaan tuloksen saavuttamiseksi, henkilökysymyksiä pääsääntöisesti. Tässä lyhykäisesti tilanteesta, tässä alkaa palaveri pakko joutus sinne.

Äänestä
  • Eikös "maisterilla" itsellään ole ollut takuuvarma suojatyöpaikka jo 30 vuotta Kelan palkkalistoilla?

    Äänestä

Sun elämäs pyörii liian pienessä ympyrässä.
Sitä sanotaan mielisairaudeksi nykypäivänä.
Mutta siitä voi myös parantua oikealla hoitotavalla.

Äänestä
  • maisteri kirjoittaa järkeä jotain täytyy tapahtua verot on tapissa taidat olla suojatyöpaikkojen suojelija pitäskö lisätä lääkitystä

    Äänestä

Moni kuvittelee olevansa Napoleon tai muu suurmies. Moni kuvittelee Vimpelin pärjäävän yksinään. Käynti apteekissa auttaa! Ai niin, meidänhän pitää käydä Alajärvellä apteekissa. Mitä meillä on täällä Vimpelissä? SIWA, Veto ja muutama hyväpalkkainen suojatyöpaikka. Kaikki muu Alajärven hoitamana eli kuka viitsii puhua itsenäisestä kunnasta?

Äänestä

Pikku hiljaa se Vimpeli kierii Alajärveen :)

Äänestä

Ja Alajärvi Lapuaan😂😂😂😂

Äänestä

on maisteri oikessa kuntaliitos tulee

Äänestä

Jos minusta tulee alajärvinen joskus- mikä on epätodennäköistä- niin pidän huolen siitä että ko. kunta tulee olemaan kusessa takiani.
Otan omani korkojeni kanssa ja se vaikuttaa myös muihin asukkaisiin.

Äänestä

Tämmöisten conkurssi nimimerkin syystä ollaan tässä surkeassa tilanteessa. Vaikeutetaan vain periaatteestakin asioitten ajamista ja koitetaan syödä oman kunnan yhteiset rahat. Näitä ihmisiä on meidän kunnassa liikaakin ja tässä on kunnan tulos kaikkien nähtävillä. Kuolema korjaa meidät.

Äänestä

Tervehdys ÄITIENPÄIVÄN AATTONA KIITOS HEILLE. Talous rintamalla ei olla edistytty kuntalouden tase on hyvin heikossa hapessa , eikä ole näköpiirissä parempaa happea tiedossa. Yritysten tilanne vienti näkymien valossa mitenkään tulokset mairittele voitas sanoa uudet viennit on rajussa laskukierteessä, joten nokka on veden pinnan alapuolella.
Maakuntavaaleista vielä saadaanko edustaja sinne tällä hetkellä ei olla millään mittareilla
että saatas kunnasta edustaja sinne, vaikkakin on puhuttu yhdestä edustajasta joissakin kirjoituksissa. Vaikkain saatas yksi edustaja vanha sanonta yksi pääsky ei kesää tie, joten huonolta tilanne näyttää. Talouden suunnat tullaan Maakuntatasolla kuhan uusi toiminta elimet käynnistyy Sitä tulee johtamaan SEINÄJOKI suurella edustaja määrällä.
Täältä TUOHIPERÄN mutkilta tämmöisiä ajatuksia tällä kertaa.

Äänestä
  • Hevoslantaa jauhanu jo pari vuotta omaksi ilokseen.
    Eipä ketään kiinnosta saman jauhanta.

    Äänestä

  • eipävaanitehoxaa kirjoitti:

    Hevoslantaa jauhanu jo pari vuotta omaksi ilokseen.
    Eipä ketään kiinnosta saman jauhanta.

    syö paskas itse et tiedä mitään senkin saatanan torvi kommunisti

    Äänestä

No niin maisteri palannu taas tosiasioiden ääreen, heti asiaa pukkasi

Äänestä

Kuinka tuo ns. maisteri tietää? asioita esim. 11.5. ja 13.5. välisenä aikana -joita tänne tekstaa -kun ei mitään missään instanssissa tapahdu eikä asioista päätetä/keskustella?
Epäilys herää että pelkkää katkeraa provoa pukkaa kun kunta voi hyvin ja jatkaa suorittamista hyvissä olosuhteissa.

Äänestä

Syväkurkun saamat tiedot osoittautuivat disinformaatioksi .

Äänestä
  • TUOH.PERÄ.MAIST.Tervehdys. Pitkästä aikaa taas täällä. Olen kyllä huomannu kuinka monet kirjoittaa minun nimissä. Jotkut mainitsee että olisin joku merkonomi, empä ole kuitenkaan, turha sitä jaaritella. Mitä tulee asumiseen en ole muuttanut sama paikka, samoilta mutkilta. Mutta erittäin tunnettu, mutta ikinä ei tule selviämään. Turha arvuutella.
    Vimpelin talous ei ole vahvalla pohjalla, talous mennyt alaspäin eräitten syystä miten kuntaa johdettu väärään suuntaan, ei haluta ymmärtää missä mennään. Kuntaliitos tulee sille ei voida enään mitään. Suunta on Alajärven kaupunki. Nyt on aika vaihtaa Vimpelille pystyvä johtaja. NÄILLÄ MENNÄÄN

    Äänestä

  • Vimpeliläiset yrittää poistaa minun viestejä, ei tule onnistumaan olen suomen todellinen it-tietäjä eli kukaan ei mahda mitään TURHA EDES YRITTÄÄ ei edes vääpeli

    NM: KORONANYRKKI

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vimpeliläiset yrittää poistaa minun viestejä, ei tule onnistumaan olen suomen todellinen it-tietäjä eli kukaan ei mahda mitään TURHA EDES YRITTÄÄ ei edes vääpeli

    NM: KORONANYRKKI

    Minä tutkin virallisesti luottoluokituksen Alajärven talous tilanteesta, tutkimusten mukaan Alajärvi saa kolmen A-luokan hyvästä talouden hoidosta eli parhaimman luokan. Alajärven talous on vakaa hyvät puskurit. Pyydetty tehtäväksi Vimpelin luottoluokituksesta lähipäivänä sekin tulee

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä tutkin virallisesti luottoluokituksen Alajärven talous tilanteesta, tutkimusten mukaan Alajärvi saa kolmen A-luokan hyvästä talouden hoidosta eli parhaimman luokan. Alajärven talous on vakaa hyvät puskurit. Pyydetty tehtäväksi Vimpelin luottoluokituksesta lähipäivänä sekin tulee

    Viraton ei voi tutkia virallisesti mitään. Älä nolaa Alajärveä ja alajärveläisiä julkisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viraton ei voi tutkia virallisesti mitään. Älä nolaa Alajärveä ja alajärveläisiä julkisesti.

    Minä tutkin virallisesti luottoluokituksen Alajärven talous tilanteesta, tutkimusten mukaan Alajärvi saa kolmen A-luokan hyvästä talouden hoidosta eli parhaimman luokan. Alajärven talous on vakaa hyvät puskurit. Pyydetty tehtäväksi Vimpelin luottoluokituksesta lähipäivänä sekin tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä tutkin virallisesti luottoluokituksen Alajärven talous tilanteesta, tutkimusten mukaan Alajärvi saa kolmen A-luokan hyvästä talouden hoidosta eli parhaimman luokan. Alajärven talous on vakaa hyvät puskurit. Pyydetty tehtäväksi Vimpelin luottoluokituksesta lähipäivänä sekin tulee.

    Vimpelin luottoluokitus on roskaluokkaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vimpelin luottoluokitus on roskaluokkaa

    Onko vimpelin hoitokodissa koronaa kuulin varmalta että olisi salataanko tieto?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko vimpelin hoitokodissa koronaa kuulin varmalta että olisi salataanko tieto?

    Kyllä oli Nellussa tieto koronaa on vanhustalossa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä oli Nellussa tieto koronaa on vanhustalossa?

    Kyllä kommentointi täällä on tosi surkuhupaisaa, kun omiin kysymyksiiinkin vastaillaan. Ilmeisesti ei ole leikkikavereita Vimpelin mollaamiseen jos pitää näin tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä kommentointi täällä on tosi surkuhupaisaa, kun omiin kysymyksiiinkin vastaillaan. Ilmeisesti ei ole leikkikavereita Vimpelin mollaamiseen jos pitää näin tehdä.

    Kyllä kommentointi täällä on tosi surkuhupaisaa, kun omiin kysymyksiiinkin vastaillaan. Ilmeisesti ei ole leikkikavereita Vimpelin mollaamiseen jos pitää näin tehdä. <-----Tämä huijari onkin se Vimpelin häirikkkö, monilla nimimerkillä toimii

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kriisikuntalaki kirjoitti:

Syväkurkun saamien tietojen pohjalta Vimpelin ja Rääkkylän itsenäisyys loppuu vuoden 2017 alusta alkaen. Hallitus ei voi tehdä lainvastaisia päätöksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu