MIKSI MOSKEIJOIDEN VIHAPUHE SALLITAAN

Meillä ollaan huolissaan suomalaisten vihapuheesta.

Miksi ei olla huolissaan siitä, mitä moskeijoissa todistettavasti saarnataan, onko vihapuhetta muita uskontoja ja meitä vääräuskoisia kohtaan?

Suomessakin vieraili taannoin imaami- vihapuhuja, jolla on maahantulokielto useisiin Euroopan maihin kauheiden puheidensa takia, Mutta täällä maahantulo ja puhuminen sallittiin, voi Luoja tätä typeryyttä. Ja sitten sinisilmäisenä ihmetellään, kun on niin paljon Suomesta lähteneitä ISIS-taistelijoita.

Taisi olla Itävalta, jossa on kielletty saarnaaminen muulla kuin saksan kielellä ja siellä myös seurataan puheiden sisältöä. Miten Suomessa valvotaan mitä saarnataan?

Harmittaa tilanne, jossa suomalaisia syyllistetään ihan jokaisesta negatiivisesta asiasta, jonka nämä turvikset tekevät. Kyllä suurin vika on heissä itsessään ja heidän uskonnossaan ja kultuurissaan. Miksi ovat sitten räjäytelleet toisiaan vuosisatoja ihan omissa kotimaissaan, vai onko sekin suomalaisten vika?

Tämä kaikki median salailu ja esim. syksyn sensuuri tämän asian tiimoilta on jotain niin uskomatonta etten olisi voinut uskoa muutama vuosi sitten, alkaan tuntua diktatuurilta......

Canterburyn arkkipiispa muuten puhui viisaita tästä asiasta, sanoi, että kyseessä on niin valtava massiivinen kansainvaellus, että on normaalia ja oikein pelätä, reagoida ja ihmetellä jne. Vaikka ei nimenomaan vihapuheeseen kannustanut, mutta kannusti kuitenkin tietyllä tavalla kriittisen puheen sallimiseen. Tuntuu kyllä, että ainakaan Suomessa, minkäänlaista kritiikkiä ei sallita, olet heti rasisti.
26248
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Siksi koska joko kaikki päättäjät ovat seonneet tai muslimit istuvat ydinpommin laukasimen päällä. Jos teoria tälle kaikelle hulluudelle on oltava..

Äänestä
  • Mä olen myös miettinyt päättäjien uhkaamista jollain niin kauhealla, että emme voi edes kuvitella, silloin voisi jotenkin käsittää tämän kauhea oudon tilanteen.

    Äänestä

  • se on kehitysta kun serpialaiset tekee TILAA PASLUUMUTAJILLE TYHJATAAN SUOMI ENSIN SITEN MUU POHJOLA ettei heidan vehkeet jaady

    Äänestä

Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.

1Äänestä
  • Isisiä on raivostuttanut erityisesti se, että muslimeita on paennut ”kalifaatista”. Eurooppaan asti on tullut pakolaisia, jotka kertovat kärsineensä Isisin terrorista joka ikinen päivä. Ja eurooppalaiset ovat ottaneet pakolaisia vastaan, auttaneet heitä ja tarjonneet turvaa. Se romuttaa Isisin levittämää maailmankuvaa, jonka mukaan länsimaat vihaavat kaikkia muslimeita.

    Äänestä

Moskeijoiden vihapuhe sallitaan, koska median, viihdeteollisuuden ja hallitukset omistaa korruptoitunut, rikollinen eliitti, joka suunnittelee valkoisen kansan tuhoamista sukupuuttoon. Kaikki nykyajan rappio on seurausta kommunismista, jonka historian kiehtovimmista yksityiskohdista on pyritty vaikenemaan aina tähän päivään saakka.

https://www.youtube.com/watch?v=J4FmdCttU90
http://josministries.prophpbb.com/topic7627.html

http://dawn666blacksun.angelfire.com/Main.html

Kommunistijohtajat olivat melko yhdenmukaista sakkia, jos Putin (ja arkistotiedot) puhuu totta:
https://www.youtube.com/watch?v=7bSAB5OPkwQ

Äänestä
  • Päivän vitsi: Jos Putin puhuu totta :D

    Äänestä

Nämä lonkerot ulottautuvat niin ovelasti ja väkisin kaikkialle, että kaiken takana on itse pääpiru, Perkele!

Äänestä

Jotain ihmeellistä rakkautta islamia kohtaan tässä täytyy olla.

Äänestä
  • Hä hä hää! . Nyt on kaikki niin täynnä islamia, että sille tulee loppu koko Euroopassa, jokainen paha teko viattomia kohtaan, puukotukset, rekkateurastus, papin teurastus, Turkin tapahtumat lapsiseksin hyväksymisineen ovat saaneet ihmiset heräämään, poistukoon kotikonnuilleen aavikkoihmiset muinaisine epädemokraattisine aatteineen. Olkoot keskenään aatteineen, emme kaipaa täällä.

    1Äänestä

Britanniassa tabloidien uutisointi perustuu suoranaisiin harhaluuloihin. YK:n ihmisoikeuskomissaari Zeid Ra'ad Al Hussein on kritisoinut varsinkin The Sun -tabloidia, jonka kolumnisti kutsuu siirtolaisia "torakoiksi". Englanti on ainoa demokratia Euroopassa, jossa vihapuheen uhka ei tule toimitusten ulkopuolelta vaan niiden omassa piirissä vallitsevista vaarallisista stereotypioista.

Brittilehdistön etiikkaa selvittänyt Brian Leveson huomautti pari vuotta sitten, että tabloidien siirtolaisuutisointi on poliittisesti motivoitunutta ja perustuu suoranaisiin harhaluuloihin. The Sun esitti "Swan Bake" -jutussa, että itäeurooppalaiset turvapaikanhakijat syövät joutsenia Lontoossa.

Brittimedialla on ongelmallinen suhde siirtolaisuuskysymykseen. Tilanne näkyy myös mielipidemittauksissa. Yhdessä tuoreessa kyselyssä puolet englantilaisista oli kiinnostunut siirtolaisuuskysymyksestä, kun taas toista puolikasta se ei kiinnostanut yhtään.

Äänestä

Siirtolaiskysymys ei kiinnostaisi ketään, eikä sen edes kuuluisi kiinnostaa ketään, jos asiat hoidettaisiin kunnolla. Suomea ei saa päästää Ruotsin alennustilaan millään asuinalueella. Matut ja mamut on hajasijoitettava ja lopulta poistettava, elleivät sopeudu ja integroidu pian. Emme tarvitse emmekä halua heidän aiheuttamaansa kuormaa. Kyseessä on lähinnä ongelmallinen uskonto ja sen vielä väkivaltaisemmat ilmenemismuodot. Ne eivät kuuluu Suomeen eivätkä Eurooppaan. Suomi on pidettävä erossa näistä kansoista ja niiden synnyttämistä ongelmista! Kaikki muu on suurinta typeryyttää mitä tänä maailmanaikana voimme tehdä. Siihen on laskettava mukaan myös suvaitsevaisuus, sillä mielettömyyttä ei saa suvaita, eikä se kaipaa ymmärtämystä.

1Äänestä
  • Ruotsilla menee hyvin. Sen etumatka Suomeen sen kuin kasvaa. Luultavasti maahanmuutolla on osuutta asiaan.

    Äänestä

  • Paitsi_että kirjoitti:

    Ruotsilla menee hyvin. Sen etumatka Suomeen sen kuin kasvaa. Luultavasti maahanmuutolla on osuutta asiaan.

    Paitsi että nykyisenlainen maahanmuutto on yksinomaan haitallista Ruotsillekin.

    Äänestä

Suomi on pidettävä erossa maailman ongelmista, olipa kysymyksessä sitten pakolaisuus, islamin raakuus tai aivan mikä tahansa. Nykyinen politiikkamme on tuhoon tuomittu, koska se tuhoaa Suomen. VIISASTUKAA JO LAPSELLISET JA EPÄREHELLISET IHMISET!

1Äänestä
  • Mutta miten Hakkaraiset ja Halla-ahot voisivat viisastua, se on vaikeampi kysymys.

    Äänestä

  • vaikeampikysymys kirjoitti:

    Mutta miten Hakkaraiset ja Halla-ahot voisivat viisastua, se on vaikeampi kysymys.

    Eivät ainakaan sinun aivopierujasi lukemalla.

    Äänestä

  • No_- kirjoitti:

    Eivät ainakaan sinun aivopierujasi lukemalla.

    Lukikohan tappaja-Jesse Halla-ahon aivopieruja? Jesse Torniaista, 26, epäillään Helsingin Asema-aukiolla tapahtuneesta kuolemantuottamuksesta.

    Epäillyllä on tunnollaan lukuisia pahoinpitelyitä, joissa on tyypillisesti lyöty ja potkittu maassa makaavaa uhria. Usein uhrilla on ollut vastassa miesylivoima.

    Osa uhreista on kantasuomalaisia, mutta ainakin kahdessa tapauksessa ulkomaalaistaustainen yksin liikkeellä ollut henkilö kohtasi epäonnekseen Torniaisen seurueen.

    Miksi spämmäät tätä samaa tekstinpätkää joka paikkaan, muttaneiti? Taidat olla yhtä pahasti koukussa huumeisiin kuin tuo suremasi piri-Jimi.

    Äänestä

Niin juuri.

Äänestä

Onko Suomi menemässä kohti diktatuuria?Kun kohta sensuroidaan ihmisten ajatuksia netissä ja kilta-toimintaa lakkautetaan.Aina pitäisi olla onnellinen politiikkojen töppäilyistä.Kätketään viha sitten sisälle ja katotaan miten käy.Kohta esikoulujen seinillä on isä Aurinkoisen kuva eli Helppo-Heikki Sipilän.

1Äänestä

YK:n johtava virkamieskunta on muutamien vuosikymmenten saatossa lähes täysin Islamisoitu ja näiden Islamin sotureiden toimesta on luotu monia sopimuksia ynnä monet julistukset on muokattu rankasti siihen suuntaan että ne tukevat monin tavoin laitonta maahantunkeutumista sekä antavat vihasaarnaajille jopa vahvemman suojan kuin diplomaateille. Näitä Islamilaisen YK:n julistuksia ja valtiosopimuksia on EU:n lainsäädäntö nyt pullollaan ja sitä kautta ne on ujutettu jäsenvaltioiden lainsäädäntöihin.

EU:n suurin ongelma on nämä hihasta vedetyt lait, ne eivät ole kehittyneet aitojen kokemusten kautta (kuten mm USA:ssa) vaan niitä on kyhätty monissa pikku-työryhmissä jotka on "demokraattisesti" valittu/arvottu joten monissa niistä ei ole ollut mukana yhtäkään laki-alan koulutuksen saanutta ja joissakin piireissä päätökset on vedetty suoraan jonkin vihasaarnaajan hihasta. Suomenkin laissa on monissa pykälissä poikkeuksia jotka on aivan selvästi sorvattu Islamisaation edistämiseksi/mahdollistamiseksi.

Israelin Pääministeri Netanyahu sanoi osuvasti viime torstaina puheessaan YK:n yleiskokoukselle: "You Began as a ‘Moral Force’ and Have Become a ‘Moral Farce’" eli "YK oli alkuaan 'moraalinen voima' mutta siitä on tullut 'moraalinen farssi'." https://www.algemeiner.com/2016/09/22/netanyahu-tells-un-you-began-as-a-moral-force-and-have-become-a-moral-farce/ Eikä asiaa voi paremmin ilmaista. Mitä todellista parannusta YK on saanut aikaan viimeisten 20 vuoden aikana?

Äänestä

Vihanpuheen kieltäminen? Aikakin minä ja monet muut suomalaiset ovat tulleet hyvin vihaiseksi Suomen sallimasta yhteiskunnalle haitallisesta maahanmuutosta. Ja vihaisia tunteitako ei saisi enää kirjoittaa tai puhua. Kaukana ei ole ajatusrikokset.

Äänestä
  • Sitten on esimerkiksi "inho-puhe" ja pelko-puhe" ja "ruma-puhe", mitäs niille tehdään?

    Itse asiassa Suomen laissa on jo on todella monta laajalti kattavaa pykälää joiden avulla käräjäoikeuksien juomarit voivat mätkäistä sakkoa tai vankeutta. Kumpa joku lakimies viitsisi tehdä luppoaikanaan yhteenvedon niistä, se olisi monelle todella yllättävä lista.

    Äänestä

"Miksi ei olla huolissaan siitä, mitä moskeijoissa todistettavasti saarnataan, onko vihapuhetta muita uskontoja ja meitä vääräuskoisia kohtaan? "

Ei kielletä koska musulmaanit voisi suuttua eikä Pisilä ja Urpo saisi niitä enää houkuteltua Suomeen. Tästä taas seuraisi pula korkeasti koulutettuista koneinsinööreistä, aivokirurgeista, koodaajista. Ja sitten ne insinöörit ei pyyhkisi meidän peppujamme vanhainkodissa.

Kuulostaa katastrofilta. Onneksi kultamunia on toistaiseksi riittänyt. Kiitos osaavan ja alamaisiensa parasta aina ajattelevan hallituksen.

Totuus kansalle on kuin terävä veitsi lapsen kädessä, (Waltari) Onneksi tämäkin vaara on väistetty kaukaa kiertäen

Äänestä

Moskejoiden vihapuheeseen puututatva, valtion on oltava selvillä, mitä siellä saarnataan. Itävallan käytäntö tänne, kiitos !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

oldlady64 kirjoitti:

Meillä ollaan huolissaan suomalaisten vihapuheesta.

Miksi ei olla huolissaan siitä, mitä moskeijoissa todistettavasti saarnataan, onko vihapuhetta muita uskontoja ja meitä vääräuskoisia kohtaan?

Suomessakin vieraili taannoin imaami- vihapuhuja, jolla on maahantulokielto useisiin Euroopan maihin kauheiden puheidensa takia, Mutta täällä maahantulo ja puhuminen sallittiin, voi Luoja tätä typeryyttä. Ja sitten sinisilmäisenä ihmetellään, kun on niin paljon Suomesta lähteneitä ISIS-taistelijoita.

Taisi olla Itävalta, jossa on kielletty saarnaaminen muulla kuin saksan kielellä ja siellä myös seurataan puheiden sisältöä. Miten Suomessa valvotaan mitä saarnataan?

Harmittaa tilanne, jossa suomalaisia syyllistetään ihan jokaisesta negatiivisesta asiasta, jonka nämä turvikset tekevät. Kyllä suurin vika on heissä itsessään ja heidän uskonnossaan ja kultuurissaan. Miksi ovat sitten räjäytelleet toisiaan vuosisatoja ihan omissa kotimaissaan, vai onko sekin suomalaisten vika?

Tämä kaikki median salailu ja esim. syksyn sensuuri tämän asian tiimoilta on jotain niin uskomatonta etten olisi voinut uskoa muutama vuosi sitten, alkaan tuntua diktatuurilta......

Canterburyn arkkipiispa muuten puhui viisaita tästä asiasta, sanoi, että kyseessä on niin valtava massiivinen kansainvaellus, että on normaalia ja oikein pelätä, reagoida ja ihmetellä jne. Vaikka ei nimenomaan vihapuheeseen kannustanut, mutta kannusti kuitenkin tietyllä tavalla kriittisen puheen sallimiseen. Tuntuu kyllä, että ainakaan Suomessa, minkäänlaista kritiikkiä ei sallita, olet heti rasisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu