Valkosipuliyrttivoipatonki

Matkaan tarttui tuoreleipien sarjasta valkosipulipatonki napakkakuorella, pehmyt sisustalla ja kaiken kruunasi sisustan yrttivalkosipulivoi. Siltä se vain näyttää, että tuoreleivät pitää hakea aamuyöstä, koska muuten kaupassa on vain vehnäpöhöä, kuivaa ruista, riisikakkua tai näkkileipää. No toki on olemassa paistinleipien tiski (piirakoille, voisarville, suolasarville, piiraille jne), mutta niitäkin haetaan aamuyöstä tyhjiksi. Mutta niihin yleensä aina jää jotakin joiksikin ajoiksi vuorokaudessa.
Lisäksi kaupoissa on näkynyt ns. puolivalmiita patonkeja. Tietääkö joku onko niissä valkosipuliyrttipatonkeja? Tai olisiko niitä pakasteiden sarjoissa? Ongelmanahan omatekemä tuotteissa on se vesivoidellun napakkakuoren aikaansaaminen.
Valkosipulipatongin lisukkeina meni voi sinisestä sarjasta ja vesikinkku vähiten kuivasta sarjasta. Mölö oli halpis punainen.
Lisukemaailmasta nousi esille halpis punainen molö ja sininen voi. Joista halpis punainen sai täydet pisteet. Ja sininen voi 7-8 pistettä kymmenestä. Mölö vedettiin jäätävän kylmänä ja voi jääkaappikylmänä. Vesikinkku oli perusvesikinkkua, joka tietysti muutamien onnistuneiden alelaari kuivakinkkukokeiluiden jälkeen palautti mieliin köyhyyden ydintä.

8

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • On aivan oikein, että kannetaan huolta elintarvikkeiden kuten leivän tilasta. Mutta kuitenkin ns. paistopisteet tuoreleipineen ovat tuoneet kotimaiseen leipäkulttuuriin kilpailua. Jokainen muistaa menneen ajan "jumpula ja vimpula" leivät. Joissa hätäisellä vatkauksella hiivapöhötettiin taikinaa. Ja tuloksena oli tukkoisuutta aiheuttava hiivapallo. Ja, jotka melkein lopettivat leipäkaupan koko maassa. Vaikkakin on niin, että ennen vimpuja ja jumpula aikaa, myös kotimainen leipäkulttuurikin oli vielä voimissaan. Mutta sitten iski ehkä ahneus. Ja leivän struktuuri pilattiin pala palalta yhä edullisempien valmistumenetelmien alttarilla. Joka ei ole paha, jos tuotteen laatu ei heikkene.
        Globaalit leipämarkkinat ovat olleet siunauksena köyhyyden maailmassa. Jokainen muistaa mm. Neuvostoliiton ja kuinka siellä paistettu leipä maistui hyvälle myös kapitalismissa eläville kansalaisille. Nykyään Venäjälläkin saa sekavan makuisia leipiä. Myös kotimainen laadukas leipä on aina positiivinen asia. Ja varsinkin köyhien sektorille olisi syytä tuoda laadukkaita tuotteita, että valinta voisi kohdistua niihin. Rikkailla on varaa tehdä myös virhe investointeja. Köyhällä ei.
        Osaatko sinä leipoa napakkakuorista leipää? Ei rapeaa kuorta, mutta pinta sitkeää ja sisältä raikasta, kuten ranskalaiset. Sellaista olisi jokaisen hyvä oppia tekemään (itse en osaa). Naiset ja lapset ovat kuitenkin erityisasemassa, koska heidän elonpiiriinsä kuuluu luontaisestikin keittiön sinänsä hieman tylsä ja ehkä uhkaavakin ilmapiiri ja maailma. Kun taas muiden ihmisten suuntautuminen on ehkä hieman enemmän poispäin seinien sisältä kohti todellisen vapauden maailmaa?

      • Leipuri_Hiivallinen
        Nälkäkurkiainen kirjoitti:

        On aivan oikein, että kannetaan huolta elintarvikkeiden kuten leivän tilasta. Mutta kuitenkin ns. paistopisteet tuoreleipineen ovat tuoneet kotimaiseen leipäkulttuuriin kilpailua. Jokainen muistaa menneen ajan "jumpula ja vimpula" leivät. Joissa hätäisellä vatkauksella hiivapöhötettiin taikinaa. Ja tuloksena oli tukkoisuutta aiheuttava hiivapallo. Ja, jotka melkein lopettivat leipäkaupan koko maassa. Vaikkakin on niin, että ennen vimpuja ja jumpula aikaa, myös kotimainen leipäkulttuurikin oli vielä voimissaan. Mutta sitten iski ehkä ahneus. Ja leivän struktuuri pilattiin pala palalta yhä edullisempien valmistumenetelmien alttarilla. Joka ei ole paha, jos tuotteen laatu ei heikkene.

        Sämpylätaikina/leipätaikina:

        6dl nestettä (Vettä, maitoa, edellisten sekoitusta, heraakin voi olla mukana tms. - kunhan ei nyt kahvia laita. Joskus käytin kasvissosekeiton lopun)

        vähän öljyä tai sulatettua voita

        1 tl suolaa

        puoli pakettia hiivaa

        2 tl sokeria tai hunajaa (Hiivan ruuaksi)

        Nesteen pitää olla kädenlämpöistä, kun alat KÄSIN sekoittamaan siihen jauhoja.

        Jauhot voivat olla melkein mitä tahansa, kunhan vähintään kolmasosa on valkoista vehnäjauhoa. Taikinaan voi heittää jauhojen lisäksi myös pähkinää tai siemeniä.

        Hyvän taikinan ja hyvän leivän salaisuus on:
        1) Käytä vähän jauhoja. Taikinan pitää jäädä aika löysäksi.
        2) Veivaa tarpeeksi kauan. Käsin tulee parasta.
        3) Nostata taikinaa kulhossa tarpeeksi kauan, esim. 45 min - 1h.
        4) Nostata leipomuskia ennen uuniin laittoa tarpåeeksi kauan. Jos tulee useampi pellillinen, nostata toista kylmemmässä.
        4) Paista tarpeeksi kauan. Jos leivät ovat isoja, lämpötila 180 astetta, sämpylät paistan 200 asteessa.
        5) Leipä on kypsää kun se kuulostaa ontolta kopauttaessa pohjaan.

        Kaikissa normiohjeissa on aivan liian lyhyet valmistusajat.

      • nuukuuskunniaan
        Nälkäkurkiainen kirjoitti:

        On aivan oikein, että kannetaan huolta elintarvikkeiden kuten leivän tilasta. Mutta kuitenkin ns. paistopisteet tuoreleipineen ovat tuoneet kotimaiseen leipäkulttuuriin kilpailua. Jokainen muistaa menneen ajan "jumpula ja vimpula" leivät. Joissa hätäisellä vatkauksella hiivapöhötettiin taikinaa. Ja tuloksena oli tukkoisuutta aiheuttava hiivapallo. Ja, jotka melkein lopettivat leipäkaupan koko maassa. Vaikkakin on niin, että ennen vimpuja ja jumpula aikaa, myös kotimainen leipäkulttuurikin oli vielä voimissaan. Mutta sitten iski ehkä ahneus. Ja leivän struktuuri pilattiin pala palalta yhä edullisempien valmistumenetelmien alttarilla. Joka ei ole paha, jos tuotteen laatu ei heikkene.
        Globaalit leipämarkkinat ovat olleet siunauksena köyhyyden maailmassa. Jokainen muistaa mm. Neuvostoliiton ja kuinka siellä paistettu leipä maistui hyvälle myös kapitalismissa eläville kansalaisille. Nykyään Venäjälläkin saa sekavan makuisia leipiä. Myös kotimainen laadukas leipä on aina positiivinen asia. Ja varsinkin köyhien sektorille olisi syytä tuoda laadukkaita tuotteita, että valinta voisi kohdistua niihin. Rikkailla on varaa tehdä myös virhe investointeja. Köyhällä ei.
        Osaatko sinä leipoa napakkakuorista leipää? Ei rapeaa kuorta, mutta pinta sitkeää ja sisältä raikasta, kuten ranskalaiset. Sellaista olisi jokaisen hyvä oppia tekemään (itse en osaa). Naiset ja lapset ovat kuitenkin erityisasemassa, koska heidän elonpiiriinsä kuuluu luontaisestikin keittiön sinänsä hieman tylsä ja ehkä uhkaavakin ilmapiiri ja maailma. Kun taas muiden ihmisten suuntautuminen on ehkä hieman enemmän poispäin seinien sisältä kohti todellisen vapauden maailmaa?

        Menit riman alta: "Naiset ja lapset ovat kuitenkin erityisasemassa, koska heidän elonpiiriinsä kuuluu luontaisestikin keittiön sinänsä hieman tylsä ja ehkä uhkaavakin ilmapiiri ja maailma. Kun taas muiden ihmisten suuntautuminen on ehkä hieman enemmän poispäin seinien sisältä kohti todellisen vapauden maailmaa?"

    • Hyvä ohje. Eipä siis ole ihme, kun Suomi on niin hyvä maa. Kun naiset osaa monenlaisia asioita, valmistaa elintarvikkeita, siivota jne. Kesällä myöskään kylmänkipu ei ole niin kova. Ja ihminen pärjää hieman pidempään ilman lämmöntuottamiseen tarvittavaa energiaa. Montako minuuttia noita sämpylöitä pitäisi paistaa, että ne tulisivat valmiiksi? Ja mikä on niiden hinta verrattuna esim. alelaarituotteeseen?

    • Anonyymi

      Näiden läpi on hyvä juoda Lasolia.

    • Anonyymi

      Ruisleipä terveellisempää eikä mitkä hötöt.

      • Anonyymi

        Onhan se ruisleipä terveellistä, mutta valkosipulipatonki on myös herkullista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7512
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe