40 ja nuorempien poliisien irtisanoutuminen on noåeasti kasvamassa. Yksistään tämän vuoden kolmena ensimmäisenä kuukautena on sanoutunut irti lähes yhtä monta kuin vuoden 2013 aikana yhteensä. Poliisien ammattiliitto pelkää massa-irtisanoutumista.
Tulevina vuosina tarvitaan useita tuhansia poliiseja lisää jotta selviäisimme poliisille asetetuista työtehtävistä, kertoo poliisin ylipäällikkö Dan Eliasson. Monet poliittiset puolueet ovat tulleet samaan johtopäätökseen.
Samaan aikaan kun yhä suurempi osa nuorista poliiseista päättää irtisanoutua, on myös ollut vaikeuksia saada poliisikoulutukseen riittävästi poliisiksi haluavia opiskelijoita.
2013 sanoutui irti 70 alle 40v ja 40 - 60v ikäryhmässä irtisanoutui 100 poliisia.
2014 95 alle 40v ja 40 - 60v 114.
2015 121 alle 40 ja 40 - 60v 164.
Tämän alkuvuoden 3kk:n saldo on 60 alle 40v ja jos trendi jatkuu niin vuoden lopussa 240 alle 40v poliisia on sanoutunut irti ja johon tulevat vielä lisäksi 49 - 60v ikäryhmästä lopettaneet.
– Tällainen kehitys on erittain huolestuttavaa ja on selvää ettei sisäministeriössä ole tajuttu tilanteen vakavuutta. Meillä on jo nyt huutava pula poliiseista. Nyt tilanteemme on muuttumassa kestämättömäksi, sanoo poliisiliiton åuheenkohtaja Lena Nitz.
Irtisanoutumisen syiksi Lena Nitz kertoo poliisien kehnon palkkakehityksen.
Kysymys on kompleksinen eikä kysymys todellakaan ole yksinomaan palkasta. sanoo poliisin toimintakyvystä vastaava päällikkö Max Lutteman.
http://www.aftonbladet.se/senastenytt/ttnyheter/inrikes/article22769467.ab

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.