Elinikäinen oppiminen ja kasvatus / elokas 2016

MentorTuutori

Moro kaikki elokkaan 2016 pääsykoepanikoijat!

Viime vuoden hakijat kävivät hakemassa tukea mm. täältä, joten omakätisesti avaan nyt tällaisen palstan teille. :) tällä hetkellä täällä huutelee viime vuonna Tampereella elokkaassa aloittanut tuutori!

Tällä hetkellä monilla varmasti on sellainen viime hetkien paniikki/epätoivo/hepuli/loppukiri elokkaan pääsykokeen kanssa ja vielä ehtii hyvin oppia ja kerrata! Joten ei mitään hätää. Jotkut artikkelit ovat aika paksua luettavaa (köhköhheikkinenköh), mutta uskokaa, että kun niitä purkaa pala kerrallaan ja googlettaa ankarasti vaikeimpia termejä, niin niissä on kyllä ihan järki takana. Tärkeää on hallita kokonaisuuksia niin, että niitä osaa itse soveltaa.

Kannattaa tulla tänne heittelemään kysymyksiä ja ajatuksia, sillä ihan varmasti joku muukin aina painiskelee samojen asioiden äärellä! Myös tuutori valvoo tätä palstaa, joten ottakaa tästä ilo irti. Valitettavaa on, ettei elokkaille ole mitään valmennuskurssia, emmekä mekään ole pääsykoeaineiston asiantuntijoita, mutta autamme parhamme mukaan!

Suosittelemme myös lämpimästi, että liitytte myös viime hetkeen paniikkiin ja kertaamiseen sopivaan ryhmään Facebookissa. Se löytyy nimellä "Elokas-hakijat 2016". Liittykää sinne, suosittelemme äärimmäisen lämpimästi. Siellä voi muiden lukijoiden kanssa jakaa vielä neuvoja ja sitten odotella yhdessä tuloksia ja jutella kokeesta. Henkinen tuki, mitä sieltä saa on myös aika kullanarvoista.

Ja jos teillä on jossain joku ryhmä, jota emme täältä netin syövereistä löytäneet niin tulkaapa tänne huutelemaan! Vinkkinä sellainen, että Demissä oli täällä: http://www.demi.fi/keskustelut/opiskelu-ja-tyo/elokas-2016#.Vy2ztb4nrmA ja täällä: http://www.demi.fi/keskustelut/opiskelu-ja-tyo/tampere-elinikainen-oppiminen-ja-kasvatus ajankohtaista keskustelua tämän vuoden hakemiseen ja lukemiseen ja tähän alaan liittyen.

Ja ei mulla nyt muuta, kuin hirveesti tsemppiä ja te kyllä pystytte tähän! Monella on koulua ja töitä ja elämää, jotka rajottaa lukemista ja teette kaikki tosi ison työn, kun jaksatte lukea. Joten, HYVÄ TE. Älkää luovuttako ja kysykää apua ja tukea!

Palataan ihmiset! Menkää sinne Facebookkiin!

3

422

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hehaho

      Oisin halunni liittyä mutta en löydä ryhmää ja linkkikää ei toimi:D?

      • Heippa! Voi ei, se voi olla ettei se kaikilla laitteilla jotenkin sitten toimi. Mutta jos et vieläkään onnistunut löytämään ryhmää, niin laita minulla tuonne sähköpostiini koko nimesi, niin liitän sinut sitten ryhmään itse Facebookissa :) [email protected] on osoite!

        Mut kokeile vielä koneella painaa linkkiä. Itsellä se toimi sitä kautta, mutta tekniikka aina välillä pettää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1087
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1080
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1009
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      922
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      857
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      810
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      729
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe