Jumalan lapsille

Sinun järjestyksesi mukaan ne pysyvät vielä tänä päivänä, sillä ne kaikki ovat sinun palvelijoitasi. On tapana kysyä, kuinka kaukana onni ja onnettomuus ovat toisistaan. Järjen täytyy tässä aivan joutua häpeään, sillä on totta, ettei voida tietää onnen ja onnettomuuden olevan niin lähellä toisiaan. Se täytyy uskoa. Esimerkiksi Joosefin ollessa vankeudessa näytti siltä, kuin hän olisi jäänyt sinne iäksi. Kuitenkin Jumala oli jo päättänyt, että kaikkien polvien piti notkistua hänen eteensä. Elämä ja kuolema ovat siis toisiinsa suljettuina, ovatpa jo käsillä: elämä kuolemassa, onnettomuus suurimmassa onnessa, köyhyydessä ja kurjuudessa rikkaus, ilo ja riemu, ja turvallisimmassa elämässä silmänräpäyksessä kuolema.

Samoin käy meidän kuollessamme. Me käymme kuolemaan aivan kuin jäisimme siihen iäksi, mutta silmänräpäyksessä tulee viimeinen päivä, ja silloin saamme sanoa: Nyt minä elän iäti! Tämän Herra näyttää meille monin esikuvin. Hän alentaa ja ylentää, ja kaikessa käy hänen sanansa mukaan, ettemme omin neuvoin tekisi mitään, vaan jättäisimme kaiken hänen haltuunsa. Saahan jokainen kokea omassa elämässään ja jokaisen on tunnustettava, ettei mitään tapahdu meidän ajatustemme ja suunnitelmiemme mukaan.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Ps. 119:91 - lauantai 7. toukokuuta
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

OK-

Äänestä
  • Kunnia Herralle.

    Äänestä

  • 45336 kirjoitti:

    Kunnia Herralle.

    Kunnia pitää ansaita, eikä tuosta herrastasi ole mitään kuulunut. Ei pystynyt edes Lutherinlieron antisemitismisiä kirjoituksia estämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SLEYstä kirjoitti:

Sinun järjestyksesi mukaan ne pysyvät vielä tänä päivänä, sillä ne kaikki ovat sinun palvelijoitasi. On tapana kysyä, kuinka kaukana onni ja onnettomuus ovat toisistaan. Järjen täytyy tässä aivan joutua häpeään, sillä on totta, ettei voida tietää onnen ja onnettomuuden olevan niin lähellä toisiaan. Se täytyy uskoa. Esimerkiksi Joosefin ollessa vankeudessa näytti siltä, kuin hän olisi jäänyt sinne iäksi. Kuitenkin Jumala oli jo päättänyt, että kaikkien polvien piti notkistua hänen eteensä. Elämä ja kuolema ovat siis toisiinsa suljettuina, ovatpa jo käsillä: elämä kuolemassa, onnettomuus suurimmassa onnessa, köyhyydessä ja kurjuudessa rikkaus, ilo ja riemu, ja turvallisimmassa elämässä silmänräpäyksessä kuolema.

Samoin käy meidän kuollessamme. Me käymme kuolemaan aivan kuin jäisimme siihen iäksi, mutta silmänräpäyksessä tulee viimeinen päivä, ja silloin saamme sanoa: Nyt minä elän iäti! Tämän Herra näyttää meille monin esikuvin. Hän alentaa ja ylentää, ja kaikessa käy hänen sanansa mukaan, ettemme omin neuvoin tekisi mitään, vaan jättäisimme kaiken hänen haltuunsa. Saahan jokainen kokea omassa elämässään ja jokaisen on tunnustettava, ettei mitään tapahdu meidän ajatustemme ja suunnitelmiemme mukaan.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Ps. 119:91 - lauantai 7. toukokuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu