Euroopan mokuvauhti luultua vähäisempi

Euroopan väestön muuttuminen toisenlaiseksi ("ulkoeurooppalaiseksi") on hidas prosessi. Esimerkiksi viimevuonna vain 824 000 nettolukemalla. Koska eurooppalaisten muutto muualle oli vähäistä ja muuttoa takaisin ilmeni myös paljon voidaan prosessia havainnoida 10 000 asukkaan pikkukaupungilla jonne muuttaa vuosittain lopultakin vain 11 afrikkalaista, latinoa tai aasialaista. Yhden sukupolven aikana muuttajia on vain n. 350 ja jälkeläiset ja kuolleet huomioiden määrä on noussut vasta noin 600:aan eli 6%:iin koko väestöstä. Myös sulautumista tapahtuu niin suuressa määrin ettei muutos sittenkään ole kovin dramaattinen.
465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ongelmana eivät ole niinkään maahanmuuttajat kuin tuon pikkukaupungin irjaaskolat, villeriekkiset ja muut kulttuurimarxilaiset.

Äänestä

Juu ja noi mamuthan levittäytyy tasasesti koko väestön keskuuteen?! :)
JUU EI!

Ei tota tarvi kattoo ku naapurimaahan (ite saat arvata kumpaan!) ni siellähän on jo muodostunutki tollasia 10 000 asukkaan pikkukaupunkeja isompien kaupunkien sisään, jossa isona enemmistönä on juurikin mamut! Ja meno sen mukasta! Koht sinne uskalla mennä poliisitka ilman panssariautokolonnaa!? Ja Itä-Helsingistä on hyvää vauhtia muodostumassa ihan samallainen slummi! :/

Ongelma ei olekaan siinä, et "vaan" esim. 5 % suomalaisista on mamuja. Vaan siinä, et nää kaikki 5 % pakkautuu samaan paikkaan, jossa ne ei edes yritä kotiutua suomalaiseen yhteiskuntaan, vaan jatkaa sitä samaa lähi-itäistä elämäänsä ku asusivat Baghdadissa vieläkin!

Se nyt vaan ei o toi logiikka teijän suvakkien vahva laji! :)

Äänestä
  • Sen verran ne kotiutuu että osaavat haalia kaikki mahdolliset sossutuet.

    Äänestä

  • UPDATE_11383416 kirjoitti:

    Sen verran ne kotiutuu että osaavat haalia kaikki mahdolliset sossutuet.

    Ei ne osaa SITÄKÄÄN itse!? :/ Eks niil o noihin sosiaalitukiasioihinki omat avustajat?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


zxcvbnmk kirjoitti:

Euroopan väestön muuttuminen toisenlaiseksi ("ulkoeurooppalaiseksi") on hidas prosessi. Esimerkiksi viimevuonna vain 824 000 nettolukemalla. Koska eurooppalaisten muutto muualle oli vähäistä ja muuttoa takaisin ilmeni myös paljon voidaan prosessia havainnoida 10 000 asukkaan pikkukaupungilla jonne muuttaa vuosittain lopultakin vain 11 afrikkalaista, latinoa tai aasialaista. Yhden sukupolven aikana muuttajia on vain n. 350 ja jälkeläiset ja kuolleet huomioiden määrä on noussut vasta noin 600:aan eli 6%:iin koko väestöstä. Myös sulautumista tapahtuu niin suuressa määrin ettei muutos sittenkään ole kovin dramaattinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu