Päivitetyt ohjeet aviopareille

Jt,

Olemme täällä Oulusa uskovaisten veljien kesken uudistaneet ohjeet itse kullekin uskovaiselle avioparille heidän/ teidän aviollisten velvollisuuksien suhteen. Elikkä seuraavasti on Jumala puhunut suidemme kautta:
Ennen jokaista yhdyntää tulee miehen ja naisen pitää keskenänsä rukoustuokio, jossa Jumalaa pyydetään siunaamaan yhdynnässä pian vapautuvien siittiöiden hedelmöityskyky. Sillä Jumalan lapsista on nyt pula.
Sitten yhdynnän jälkeen tulee pitää toinen rukoustuokio. siinä tulee pyytää Jumalalta anteeksi lihan himoja. Siis sitä, että yhdyntä kesti turhan kauan. Sillä nautinto on itse Saatanasta!.
Lisäksi sisarilloissa ja sen sellaisissa naisten tulee tuoda julki se ihana totuus, että he nauttivat jokaisesta hetkestä liki kahdenkymmenen synnytyksen jälkeenkin. Näin saamme olla tukemassa toinen toisiamme ja antautua Jumalan työkaluiksi. Sillä todettu on, että Jumala vaatii lapsiltaan vain ja ainoastaan ehkäisemättömyyden taivaspaikan ehtona.

Jrt,

Oiva, Voitto, Usko, Lars, Viljo jne. veljet
1114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mitäpä jos pitäisit huolen ihan siitä omasta perheestäsi? Mies on sellainen joka ei vie perhettänsä mukanaan masennukseen ja itsesääliin vaan on sen tuki ja selkäranka tilanteessa kuin tilanteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OivaUsko kirjoitti:

Jt,

Olemme täällä Oulusa uskovaisten veljien kesken uudistaneet ohjeet itse kullekin uskovaiselle avioparille heidän/ teidän aviollisten velvollisuuksien suhteen. Elikkä seuraavasti on Jumala puhunut suidemme kautta:
Ennen jokaista yhdyntää tulee miehen ja naisen pitää keskenänsä rukoustuokio, jossa Jumalaa pyydetään siunaamaan yhdynnässä pian vapautuvien siittiöiden hedelmöityskyky. Sillä Jumalan lapsista on nyt pula.
Sitten yhdynnän jälkeen tulee pitää toinen rukoustuokio. siinä tulee pyytää Jumalalta anteeksi lihan himoja. Siis sitä, että yhdyntä kesti turhan kauan. Sillä nautinto on itse Saatanasta!.
Lisäksi sisarilloissa ja sen sellaisissa naisten tulee tuoda julki se ihana totuus, että he nauttivat jokaisesta hetkestä liki kahdenkymmenen synnytyksen jälkeenkin. Näin saamme olla tukemassa toinen toisiamme ja antautua Jumalan työkaluiksi. Sillä todettu on, että Jumala vaatii lapsiltaan vain ja ainoastaan ehkäisemättömyyden taivaspaikan ehtona.

Jrt,

Oiva, Voitto, Usko, Lars, Viljo jne. veljet

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu