Ruotsin pitäisi harkita yhä läheisempää sotilaallista yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa, arvellaan Ruotsin turvallisuuspoliittisen selvitysmiehen esittävän raportissaan.
Venäjän uhka ja uhkailu
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi viime kuussa sanomalehti Dagens Nyheterille, että Venäjä ryhtyisi tarvittaviin toimiin, mikäli Ruotsi liittyisi Natoon. Hän vihjasi, että toimet olisivat sotilaallisia. Ruotsin hallitus totesi, että se ei moista uhkailua hyväksy.
Ruotsi tuntee tarvitsevansa tukea sotilaallisesti vahvistuvaa ja uhkaavasti käyttäytyvää Venäjää vastaan. Ruotsin puolustusvoimat on säästetty varsin heikoiksi.
Toisaalta, sotilaallinen yhteistyö on nytkin tiivistä Yhdysvaltain kanssa. Se oli sitä jo kylmän sodan aikana.
Gotlannin keskeinen sijainti
Erityisen haavoittuvana pidetään Itämerellä sijaitsevaa, Ruotsille kuuluvaa Gotlannin saarta. Venäläisten olisi melko helppo tehdä maihinnousu sinne Kaliningradista. Gotlannista Venäjä kykenisi ohjuksilla paitsi uhkaamaan Ruotsia, myös lamauttamaan meri- ja ilmaliikenteen eteläisellä Itämerellä. Ruotsilla on Gotlannissa vain pieni osasto sotilaita.
Gotlannin merkitykseen viitataan myös Bringéusin raportissa. Hän ennakoi, että saarelle alkaisi sotilaallinen kilpajuoksu, jos Baltian maihin hyökätään. Tämä taas lisäisi Ruotsin riskiä joutua sotaan.
y

Vastaukset 3
Vanhimmat
r...än nuoleskelijat paniikissa kun ruotsikin lisää yhteistyötään.
Venäjä on rauhan maa. Krim oli miehitetty ilman kova vastarintaa. Suomikin otettaan ilman vastarinta. Suomalaiset kaunottaret tykkää venäläisistä.
Tällä menolla Ruotsi tulee jatkossa vahvistamaan Gotlannin puolustusta.