Sarjassamme heikkoluonteiset myyjät

hlinna

Joku myi torissa astioita ja laitoin viestin, että ostan ne. Asia varmistettiin vielä puhelimitse ja myyjällä oli tarkka aikataulu jolloin astiat piti noutaa eli samana päivänä ja tiettynä kellonaikana.

Useita tunteja myöhemmin hän soitti että hänen naapurinsa oli suuttunut kun hän ei ollut myynyt astioita tälle, joten hän myykin ne tälle naapurille eikä minulle. Itse asiassa tämä naapuri oli tulossa jo hakemaan niitä astioita.

Tässä kohtaa vielä myyjä ilmoitti että minulla säästyy bensaa ja ajokilometrejä, kun hän ei myy minulle astioita että nyt oltiin huolestuneita jo ostajan terveydestä ja rahoistakin, vaikka olin asiakas enkä potilas.

Eli kannattaa suuttua, jos haluaa jotakin, niin saa tahtonsa läpi. Viis moraalista ja sovituista kaupoista. Ajattelin, että tällä myyjällä olisi jotain moraalia kun on ollut myyjänä vuodesta 2013 saakka mutta ei näköjään.

Onko teillä ihmisillä yleisestikin näin heikot luonteet ja heikot moraalikäsitykset?

Myyjä siis jätti ilmoituksensa esille vaikka oli sopinut kaupoista kanssani.

12

310

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kakoIa

      Linnan kundit sanovat että 'hulluudella pärjää pitkälle' ja niitähän Hämeenlinnassa piisaa.

    • paljon.pahoja.ihmisiä

      Hulluhan se on joka ei tutulleen myy vaan kutsuu tuntemattomia ostajia kotiinsa jotka itseasiassa tulevatkin tarkastuskäynnille että mitä varastettavaa siellä olisi...

      • hlinna

        Sarjassamme asian vierestä puhujat.


    • dfgfhfgjds

      Naapurisuhteet on tärkeitä. Naapuria joutuu kohtaamaan usein. Mitä jostain vieraasta pilkunhalkojasta? Ei siinä mistään 'moraalista' ole kysymys! Minullakin on ollut mielensäpahoittavia ostajaehdokkaita. Yksi otti yhteyttä ja kysyi tuotteesta jotain. Vastasin, ja usean tunnin jälkeen hän ilmoitti, että ostaa sen. Jouduin kertomaan, että olin jo myynyt sen toiselle. Se ei kuitenkaan riittänyt hänelle, vaan hän aloitti sinnikkään väittelyn siitä, että hänhän oli sanonut ostavansa sen (sen jälkeen, kun toinen oli ilmoittanut ostopäätöksensä ja sen jälkeen lähettänyt vielä pari sähköpostia). Jos en olisi kärsivällisesti vastaillut hänen inttämiseensä, olisin ehkä saanut hänestä pitkäaikaisen riesan. Huh huh. Tori on ilmainen: henkilötietojemme hinnalla saamme vastineeksi myyntipaikan. Säännöt ovat liukuvat, eivät jonkun yksittäisen käyttäjän luomat. Toimii joillekin, toisille ei. Joskus ottaa pattiin, joskus käy hyvin. Minulle se on varsinainen hunaja-astia. Käytän ihan liikaa rahaa vanhaan krääsään. Mutta kun se on niin kivaa.

      • hlinna

        Sarjassamme asian vierestä puhujat


    • kyänäi

      Mansessa tuollaisia sopimuksenrikkojia sanotaan pelkuripaskiaisiksi:D

      • myyjä.ja.ostaja

        Myyjän "velvollisuus" myydä tuote ostajaehdokkaalle astuu voimaan vasta sitten kun kauppasumma on maksettu kokonaisuudessaan tilille tai käteen. Itse en ota varauksia vastaan ollenkaan. Voin toki sen verran odottaa jos on kaksi tai useampia ostajaehdokkaita että saavat tarjouskilpailunsa päätökseen ja myyn tietysti eniten tarjoavalle.


      • myyjä.ja.ostaja

        Lisätään vielä että jos tarjouskilpailu äityy väkivaltaiseksi niin soitan poliisit paikalle :D


      • Pieni_korjaus
        myyjä.ja.ostaja kirjoitti:

        Myyjän "velvollisuus" myydä tuote ostajaehdokkaalle astuu voimaan vasta sitten kun kauppasumma on maksettu kokonaisuudessaan tilille tai käteen. Itse en ota varauksia vastaan ollenkaan. Voin toki sen verran odottaa jos on kaksi tai useampia ostajaehdokkaita että saavat tarjouskilpailunsa päätökseen ja myyn tietysti eniten tarjoavalle.

        Kaupasta sopiminen on vapaan sopimisen alainen sopimus (kuluttava vastaan kuluttaja).
        Sopimus syntyy kun ostajailmoittaa ostavansa ja myyjä ilmoittaa myyvänsä.
        Jos asia voidaan todistaa ja myyjä myy jollekkin muulle on kyseessä sopimusrikkomus.
        Myös suullinen sopimus pätee samoin kuin kirjallinen, suullisessa on vain se huono puoli että se tule näyttää toteen jollakin tavalla.


    • myötähäpeä

      Tuollainen 'myyjä' on selkärangaton vätys & nahjus.

      Tehkää näistä ilmoituksia torin ylläpitoon niin saadaan heidät 'pois päiviltä' pilaamasta ilmaa.

    • really...really

      Kannattaako nyt yksistä astioista noin kimmastua kun niitä saa kaupastakin vaikka hetipaikalla.

      • hlinna

        Sano se sille naapurille...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      86
      1373
    2. 72
      1204
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      79
      1071
    4. 95
      889
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      869
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      800
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      78
      708
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      703
    10. 44
      632
    Aihe