Ylen härski mamupropaganda

perverssiä

Yle toitottaa naurettavaa Irakilaisten "korkeastikoulutettujen"mamujen kouluttamista.Yksi on kuulemma saanut oikein Mikrosoft-sertifikaatin,
toinen tehnyt 16 tuntisia työpäiviä 7 päivää viikossa.
Sokerina pohjalla 22 vuotias pelle joka näkisi itsensä mielellään johtajana.
Kaikki tämä paska homotoimittajan lepertelevän lässytyksen julkituomana.
Touhussa mukana mm. Elisa ja muutama muu yritys.

29

420

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haluan_johtajaksi

      Oli melko rasvainen juttu :)))

    • Kyllä olisi Itä-Saksa mielissään ja ylpeänä, kun se voisi vielä ottaa oppia Suomen Ylestä. Että silleen.

      • ammattiauttajat

        No kun ne koulutodistukset jäi vaimon tyynyn alle, kun tuli niin kiirelähtö Suomeen. Eikä ne Irakin yliopistoissa muista, että oltiin niin hyvä lääkäri-insinööri-opiskelijoita. Ja voivoi, kun ne ei siellä yliopistoissa osaa suomea, niin ei ne voi lähettää meidän opintokirjakopiotakaan.
        Sama Somalian ja Syyrian tohtorikoulutuksessa. Todistuksia ei löydy oppilaitoksen kirjoista, ei kansista.


    • Johtajiksi

      Elisahan voi palkata ne kaikki

    • waler-

      Miksi korkeakoulutettuja tulee kouluttaa?
      Tämä on ylepropagandaa jolla sumutetaan suomalaisia,että nämä muka alkaisi töitä joskus tekemään

    • hajoa_pelle

      mikä tota aloittajaa oikeen vaivaa? Todellinen urpo!
      Taitaa olla joku punaniska kaljupää joka ei oo kouluja käynnyt
      ja osaa olla vaan kateellinen skeidan jauhaja

      • AloittajaEiJauha

        Stubbin mielestä itäkeskus on kuin Somalia, hänen mielestään se on hieno paikka.
        Uskoisin alexilla olevan varaa muuttaa Itä-Helsinkiin, jotta voisi asioida upeassa kauppakeskuksessa ja saisi lapsensa upeaan kouluun, oppimaan upeilta kanssa ihmisiltään upeita arvoja...
        Miksi hän ei siis toimi, eikö hän haluakaan lapsilleen ja itselleen upeaa elämää?


      • kfjgkj

        Pidäs homppapoju pienempää ääntä tai tulee lättyyn.


      • niin.se.käy

        Mikä tota 'hajoa_pelleä' oikein vaivaa? Nielee purematta kaikki YLEn
        ja muun valtamedian mamuhypetyksen vaikka se olis miten läpinäkyvää
        valetta tahansa.

        Suvakkius sumentanut järjen?


    • Hallaahonäänestäjä.7

      LIEKSALAISET KONEINSINÖÖRIT OVAT LEVINNEET ORIMATTILAAN

      http://mvlehti.net/2016/05/11/spr-paljastaa-valtakunnallisesti-turvapaikanhakijoista-70-korkeasti-koulutettuja/

      http://mvlehti.net/2016/03/22/yle-valehtelee-matujen-osaamisesta-ja-oppimaarasta/

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/turvapaikanhakijoita-tulvii-suomeen/1865316

      Oman haasteensa tuovat muun muassa turvapaikan saaneiden koulutuksen ja asumisen järjestely. Esimerkiksi Somaliasta tulevista 90 prosenttia on luku- ja kirjoitustaidottomia.

      http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kommentti-73-turvapaikanhakijoista-ei-hallitse-suomen-aakkosia-jopa-peruskoulu-uhattuna/723197/

      • TimoXL

        “Ensitietojen mukaan Orimattilan asukkaiden joukossa on poliisi, autonkuljettajia, rakennusmiehiä, maalareita ja maanviljelijöitä”.

        NO OHHOH!

        varsin on *köh* korkeasti koulutettuja juu?! :D
        Akateeminen autonkuljettaja, poliisiprofessori, rakennustieteen dosentti ja tollasta!?! :)


      • zxlkjhs
        TimoXL kirjoitti:

        “Ensitietojen mukaan Orimattilan asukkaiden joukossa on poliisi, autonkuljettajia, rakennusmiehiä, maalareita ja maanviljelijöitä”.

        NO OHHOH!

        varsin on *köh* korkeasti koulutettuja juu?! :D
        Akateeminen autonkuljettaja, poliisiprofessori, rakennustieteen dosentti ja tollasta!?! :)

        Ihan huikeeta.


    • OulonDong

      Ählämit osaavat raiskata, tappaa ja vaatia lisää veronmaksajien rahoja taskuunsa. Ei muuta.

      • Yleonperseestä

        Siis ei tasan muuta...eivätkä tule yksisoluisina koskaan muuta oppimaankaan.


    • Uskomatontaylesontaa

      Bullshit. Lukutaitoinen mutakuono on korkeastioppinut, kaikki muu hevonpaskaa...on se nähty!

    • töitä.löytyy

      Odotahan kun Berner saa väylästökaupat tehty eikä kenelläkään suomalaisella ole enää varaa ajella autoilla, niin kyllä sitten on kamelinajajilla käyttöä. Ja kameleitahan saa Arabiasta sillä kun täältä lähetään naisia (työttömiä naisia, jotain hyötyä sitten niistäkin on) maksuksi.

    • hghyuyh

      Irakilaiset on hyviä Geokätkennässä.

    • loistavaa_toimintaa

      Korkeasti koulutettu, luku- ja kirjoitustustaidoton lammaspaimen, siinä Suomen tulevaisuus.

      • Korkeallakoulutettu

        Ne on käyneet koraanikoulua korkealla vuoristossa, se on korkeata koulutusta.


    • zxljhsg

      Olikos niissä irakilaisissa lääkäreitäkin. sydänkirurgi muistaakseni. Missähän se nyt on kun yle ei ole aikoihin uutisoinut tapauksesta.

    • Faktat

      Koulutustason voi päätellä maan yleisestä tasosta. Montako Irakilaista kännykkävalmistajaa tiedätte ? Tiedättekö ylipäätään yhtään irakilaista teollista tuotetta ? Ette tiedä kun eivät osaa ja osaaminen johtuu koulutustasosta. Kamelikuski on kamelikuski vaikka itseään poliisikisi, raksamieheksi, sähkäriksi tai miksi itseään kehtaa tituleerata.

      • TimoXL

        Valmistetaanha Irakissa vaikka mitä oleellista!

        Testasin just googlettamalla sanoilla "Iraq products".

        Tuli kuvahakuun puol sivua TAATELEITA! :D


    • murjaana

      Ensimmäinen tavoite on opettaa ne olemaan raiskaamatta. Toisena listalla on opettaa ne käyttämään paskahuussia. Sitten lautasta ja aterimia. Muun oppiminen on vielä niin kaukana ettei ajankohdasta voi sanoa mitään.

      • Kävelemään hirttoköydelle ja jäädä riippumaan kaula kiepissä köyden varaan?


    • huonot_toimittajat

      Yle pystyy päivästä toiseen alittamaan riman.

    • autiasta_autuaampi

      Antakaa ylelle anteeksi, he eivät tiedä mitä tekevät

    • Ylepoikottiin

      Yle pitäisi kertakaikkiaan kokonaan lakkauttaa,ja kanavat maksullisiksi niille
      jotka niitä katsovat.Ylen pakkovero poistaa,koska yleä ei lakkauttamisen
      jälkeen enään ole.Suurempi osa ihmisistä ovat saaneet Ylestä tarpeekseen,jotka
      eivät koskaan tänne kirjoittele,mutta kertovat kokemuksestaan ,kun heitä tapaan.

    • mamulovers

      Jääskeläinen on epäpätevä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2910
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      400
      1307
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe