Kyllä jaksaa kummastuttaa. Eikö Iltasanomilla ole tähdellisempääkin tekemistä kuin väen väkisin vatvoa Suomen jääkiekkojoukkueen pukeutumista jollakin vastaanotolla, jolla tuskin on vaikutusta maailmankaikkeuden kehitykseen saati mihinkään muuhunkaan.
Kun yrityksissäkin keskityttäisiin työn tekemiseen eikä jonninjoutavuuksiin, niin rahaakin kertyisi sen verran, että työläisille kyettäisiin maksamaan palkka ja yhteiskunnalle verot. Mutta kun aika menee pukeutumisen kyyläämiseen ja raha pörssissä pelaamiseen, niin lopputulos on sama kuin Suomen taloustilanne.
Pukeutumalla Suomi tuskin nousee lamasta eivätkä päättäjät näytä juuri fiksummilla, vaikka heillä puku päällään olisikin. Järjenköyhät leikkaukset sen sijaan merkitsevät sitä, ettei kansalaisella ole pukuun juuri varaakaan. Ilmeisesti myös jääkiekkojoukkueen rahatilanne on sitä luokkaa, ettei raha ole riittänyt muuhun kuin t –paitaan. Jos porvarillisilla tapakouluttajilla on varaa pukeutua, niin ei omaa traumaa pidä siirtää muiden kannettavaksi.
Kaiken kaikkiaan suomalaisen median taso järkyttää. Ei mitään älyllisesti haastavaa sisältöä ole ollut näkyvissä, tuskin on ja tuskin tuleekaan. Sama iankaikkinen hiihaa tyhjästä sen on jatkunut, jatkuu ja edelleen jatkuu, aina hamaan maailman tappiin. Aivan oma lukunsa ovat pääkirjoitukset. Ne voisi vallan hyvin kieltää yhteiskunnalle haitallisena toimintana. Ne turmelevat kasvavan nuorison älyn.
Suomalaisia pöyristymisiä, osa 1
1
78
Vastaukset 1
- juna_meni_jo
Joo mä oon kans PÖYRISTYNYT, kun tätisininen ei tiedä kun YHDEN värin.
Silti se on MUKA tyylikäs, kovin on "kaavoihinsa kangistunut dinosaurus".
Aina naama sinisenä meuhkaava vanhus,, tuskin joukkueen pojat paskaakaan piittaavat ämmän vaahtoamisasta,, se on sama ku lammas tuohelle paskantaas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551