Ilmoituksen merkitys
Uskonnollisen totuuden etsinnässä Jumalalta mahdollisesti tullut ilmoitus on keskeisin etsimisen kohde. Vain se on uskonnossa totta, mikä on sopusoinnussa ilmoitusten kanssa. Uskonnollisen totuuden kriteerit ovat pitkälti samat kuin uskonnollisen ilmoituksen totuuden kriteerit. Jos voidaan osoittaa ilmoitus todeksi, on löydetty uskonnollista totuutta. Ihmisen totuudellisuus on toinen puoli uskonnollisessa totuudessa. Kun ihminen perustaa uskonsa aitoon ilmoitukseen ja elää sen mukaan, hänen uskonnollisuutensa täyttää totuuden vaatimukset. Ihminen voi olla vilpitön, vaikka hän ei uskoisikaan aitojen ilmoitusten mukaisesti, mutta tällöin hänen vilpittömyytensä ei tee hänen uskonsa kohdetta todeksi. Ihmistä ei varmaan tuomita hänen vilpittömyydessään tekemiensä erehdysten vuoksi, mutta varmaan on myös niin, että meiltä odotetaan valmiutta oikaista käsityksiämme, kun siihen on aihetta.
Yleinen ilmoitus
Yleisenä ilmoituksena pidetään teologipiireissä sitä, mitä havaitsemme Jumalan toiminnaksi luonnossa, historian kulussa sekä ihmisen järjessä ja omassatunnossa. Sanotaan, että kulttuurista, uskonnosta ja maailmankatsomuksesta riippumatta kaikki ihmiset voivat aavistaa Jumalan olemassaolon. Paavali vetosi tähän yleiseen ilmoitukseen kirjoittaessaan roomalaiskirjeessä 1:19-20: ” Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.”
Tämä perustelu on ollut varhaisina aikoina ehkä voimaperäisempi. Nykyihmiset ovat keksineet luomakunnan synnylle ”luonnollisia” selityksiä. Näitä ovat alkuräjähdys ja kehitysoppi. Näiden perusteella on päätelty, ettei maailman olemassaoloon sellaisena kuin se on, tarvita olettamuksia Jumalan olemassaolosta.
Uskovaisille ihmisille on ominaista selittää monia asioita Jumalasta johtuviksi. Erehtymisen mahdollisuus on tällöin kuitenkin suuri. Jumala voi antaa tapahtua maailmassa paljon sellaista, mitä hän ei itse toivo tapahtuvan. Ellei näin olisi, ei ihmisellä voisi olla vapaata tahtoa eikä kukaan olisi vastuussa teoistaan.
Olemassaolo sellaisenaan on suuri ihmettelyn aihe. Pelkästä olemassaolosta ei kuitenkaan voi päätellä Jumalan olemassaoloa. Jos sanotaan, että Jumala on luonut kaiken, on kysyttävä: kuka loi Jumalan? Jumala ei ole voinut syntyä tyhjästä, mutta olemassaolon muodot ja järjellisyys antavat ainakin syyn ajatella, että jokin järjestystä luova tekijä saattaa olla olemassa.
Ihmettelyn aiheeksi riittää myös se, että ihminen pohtii oman olemassaolonsa arvoitusta ja tarkoitusta. Se että ihminen näin tekee, tuo mieleen sen, ettei ihminen ole ehkä ainoa olento maailmankaikkeudessa, joka esittää tällaisia kysymyksiä. On ainakin otettava huomioon se, että ihmisen lisäksi joku muukin persoona on pohtinut näitä ongelmia ja ehkä ratkaissutkin ne jo miljardeja meidän vuosiamme aikaisemmin. Jos näin on, niin meidän on kysyttävä, kuinka paljon kehittyneempi meitä hän on.
Nuorena miehenä ihmettelin maailman järjettömyyttä siinä tavattavan pahan vuoksi. Oppimani periaatteet tuntuivat velvoittavan oikeisiin ratkaisuihin mm. siveyden säilyttämisessä. Nuorena ei ollut mahdollisuutta ajatella perheen perustamista ennen opintojen valmistumista ja työpaikan saamista. Jos maailmassa ei ole mitään järkeä, olisiko ihmisen valinnoillakaan niin väliä? Eikö voisi antaa siveyden vaatimusten olla omassa lokerossaan ja toimia tarpeidensa mukaan? – Olin kävelemässä tyttöystäväni kanssa syksyisenä iltana meren rannalla. Esitin mielessäni aivan tosissani kysymyksen: onko maailmassa järkeä? Sain vastauksen, jonka myöhemmin puin seuraavan runon muotoon:
Mitä on tämä kaikki meri ja maa,
merenranta ja rantamaa?
Mitä ihmisen tunne ja mitä ei saa?
Onko järkeä missään, kysyn vaan?
Olen valmis. Vastatkaa!
Oli vaan ja aavistaa
sai nuori mies ja kavahtaa:
oli kulkenut polkua ennenkin
Jokin
merenrantaa pitkin.
Kysymykseeni vastattiin tavalla, joka oli yleistä ilmoitusta minulle henkilökohtaisesti. Jotain nousi korkealle yläpuolelleni takaviistoon. Katsoin sen kautta itseäni ja ajatuksiani. Huomasin olevani aika tyhmä, koska en ollut ottanut huomioon sitä, etten mitenkään voi olla ainoa olento, joka olisi ajatellut tällaisia asioita. Joku oli jo aikoja sitten kulkenut niiden kehitysvaiheiden kautta, joita minä olin parhaillaan kulkemassa. Vaikka kysymyksessä olisi ollut vain silloin tällöin erityisesti väsyneellä esiintyvä déjà-vu –ilmiö eli tunne, että sama on tapahtunut aikaisemminkin, niin silti elämys kysymykseni yhteydessä antoi viisautta, jota minulla ei maailman ymmärtämisessä ollut aikaisemmin.
Uskonnollisen totuuden etsinnässä Jumalalta mahdollisesti tullut ilmoitus on keskeisin etsimisen kohde. Vain se on uskonnossa totta, mikä on sopusoinnussa ilmoitusten kanssa. Uskonnollisen totuuden kriteerit ovat pitkälti samat kuin uskonnollisen ilmoituksen totuuden kriteerit. Jos voidaan osoittaa ilmoitus todeksi, on löydetty uskonnollista totuutta. Ihmisen totuudellisuus on toinen puoli uskonnollisessa totuudessa. Kun ihminen perustaa uskonsa aitoon ilmoitukseen ja elää sen mukaan, hänen uskonnollisuutensa täyttää totuuden vaatimukset. Ihminen voi olla vilpitön, vaikka hän ei uskoisikaan aitojen ilmoitusten mukaisesti, mutta tällöin hänen vilpittömyytensä ei tee hänen uskonsa kohdetta todeksi. Ihmistä ei varmaan tuomita hänen vilpittömyydessään tekemiensä erehdysten vuoksi, mutta varmaan on myös niin, että meiltä odotetaan valmiutta oikaista käsityksiämme, kun siihen on aihetta.
Yleinen ilmoitus
Yleisenä ilmoituksena pidetään teologipiireissä sitä, mitä havaitsemme Jumalan toiminnaksi luonnossa, historian kulussa sekä ihmisen järjessä ja omassatunnossa. Sanotaan, että kulttuurista, uskonnosta ja maailmankatsomuksesta riippumatta kaikki ihmiset voivat aavistaa Jumalan olemassaolon. Paavali vetosi tähän yleiseen ilmoitukseen kirjoittaessaan roomalaiskirjeessä 1:19-20: ” Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.”
Tämä perustelu on ollut varhaisina aikoina ehkä voimaperäisempi. Nykyihmiset ovat keksineet luomakunnan synnylle ”luonnollisia” selityksiä. Näitä ovat alkuräjähdys ja kehitysoppi. Näiden perusteella on päätelty, ettei maailman olemassaoloon sellaisena kuin se on, tarvita olettamuksia Jumalan olemassaolosta.
Uskovaisille ihmisille on ominaista selittää monia asioita Jumalasta johtuviksi. Erehtymisen mahdollisuus on tällöin kuitenkin suuri. Jumala voi antaa tapahtua maailmassa paljon sellaista, mitä hän ei itse toivo tapahtuvan. Ellei näin olisi, ei ihmisellä voisi olla vapaata tahtoa eikä kukaan olisi vastuussa teoistaan.
Olemassaolo sellaisenaan on suuri ihmettelyn aihe. Pelkästä olemassaolosta ei kuitenkaan voi päätellä Jumalan olemassaoloa. Jos sanotaan, että Jumala on luonut kaiken, on kysyttävä: kuka loi Jumalan? Jumala ei ole voinut syntyä tyhjästä, mutta olemassaolon muodot ja järjellisyys antavat ainakin syyn ajatella, että jokin järjestystä luova tekijä saattaa olla olemassa.
Ihmettelyn aiheeksi riittää myös se, että ihminen pohtii oman olemassaolonsa arvoitusta ja tarkoitusta. Se että ihminen näin tekee, tuo mieleen sen, ettei ihminen ole ehkä ainoa olento maailmankaikkeudessa, joka esittää tällaisia kysymyksiä. On ainakin otettava huomioon se, että ihmisen lisäksi joku muukin persoona on pohtinut näitä ongelmia ja ehkä ratkaissutkin ne jo miljardeja meidän vuosiamme aikaisemmin. Jos näin on, niin meidän on kysyttävä, kuinka paljon kehittyneempi meitä hän on.
Nuorena miehenä ihmettelin maailman järjettömyyttä siinä tavattavan pahan vuoksi. Oppimani periaatteet tuntuivat velvoittavan oikeisiin ratkaisuihin mm. siveyden säilyttämisessä. Nuorena ei ollut mahdollisuutta ajatella perheen perustamista ennen opintojen valmistumista ja työpaikan saamista. Jos maailmassa ei ole mitään järkeä, olisiko ihmisen valinnoillakaan niin väliä? Eikö voisi antaa siveyden vaatimusten olla omassa lokerossaan ja toimia tarpeidensa mukaan? – Olin kävelemässä tyttöystäväni kanssa syksyisenä iltana meren rannalla. Esitin mielessäni aivan tosissani kysymyksen: onko maailmassa järkeä? Sain vastauksen, jonka myöhemmin puin seuraavan runon muotoon:
Mitä on tämä kaikki meri ja maa,
merenranta ja rantamaa?
Mitä ihmisen tunne ja mitä ei saa?
Onko järkeä missään, kysyn vaan?
Olen valmis. Vastatkaa!
Oli vaan ja aavistaa
sai nuori mies ja kavahtaa:
oli kulkenut polkua ennenkin
Jokin
merenrantaa pitkin.
Kysymykseeni vastattiin tavalla, joka oli yleistä ilmoitusta minulle henkilökohtaisesti. Jotain nousi korkealle yläpuolelleni takaviistoon. Katsoin sen kautta itseäni ja ajatuksiani. Huomasin olevani aika tyhmä, koska en ollut ottanut huomioon sitä, etten mitenkään voi olla ainoa olento, joka olisi ajatellut tällaisia asioita. Joku oli jo aikoja sitten kulkenut niiden kehitysvaiheiden kautta, joita minä olin parhaillaan kulkemassa. Vaikka kysymyksessä olisi ollut vain silloin tällöin erityisesti väsyneellä esiintyvä déjà-vu –ilmiö eli tunne, että sama on tapahtunut aikaisemminkin, niin silti elämys kysymykseni yhteydessä antoi viisautta, jota minulla ei maailman ymmärtämisessä ollut aikaisemmin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jatkoa:
Kysymykseeni vastattiin tavalla, joka oli yleistä ilmoitusta minulle henkilökohtaisesti. Jotain nousi korkealle yläpuolelleni takaviistoon. Katsoin sen kautta itseäni ja ajatuksiani. Huomasin olevani aika tyhmä, koska en ollut ottanut huomioon sitä, etten mitenkään voi olla ainoa olento, joka olisi ajatellut tällaisia asioita. Joku oli jo aikoja sitten kulkenut niiden kehitysvaiheiden kautta, joita minä olin parhaillaan kulkemassa. Vaikka kysymyksessä olisi ollut vain silloin tällöin erityisesti väsyneellä esiintyvä déjà-vu –ilmiö eli tunne, että sama on tapahtunut aikaisemminkin, niin silti elämys kysymykseni yhteydessä antoi viisautta, jota minulla ei maailman ymmärtämisessä ollut aikaisemmin.
Toinen tapa suhtautua yleiseen ilmoitukseen on selittää kaikki materialistiseksi. Tällöin ajatellaan, että olemassaolon muodot ovat syntyneet sattumalta miljardien vuosien aikana evoluution kautta. Tämän ajattelutavan mukaan ihminen ei ole mitään erityistä. Ihminen olisi vain eräs eläinmaailmaan kuuluva hiukan muita kehittyneempi olento. Vaikka näin ajateltaisiinkin, niin silti on olemassa mahdollisuus, että - kuten edellä mainittiin – kehitys on joskus johtanut jo paljon pitemmälle kuin me voimme nähdä. Tällöin on voinut kehittyä olento tai olentoja, joita tai jota meidän on syytä kutsua Jumalaksi, jos hän tai ne toimivat suunnitelmallisesti meitä auttaakseen ja kehittääkseen.
Me ihmiset asumme pallolla, joka kiertää aurinkoa. Aurinkomme kuuluu galaksiin, johon kuuluu n. 500 miljardia aurinkomme kaltaista tähteä. Galakseja eli linnunratoja on ainakin 100 000 miljardia näkyvässä maailmankaikkeudessa. Auringosta lähtevä valo saavuttaa maan kahdeksassa minuutissa. Galaksimme laidalta laidalle kulkuun valo tarvitsee 100 000 valovuotta. Meitä lähin galaksi Andromena on meistä parin miljoonan valovuoden päässä.
Kun ajattelee näitä loppujenlopuksi käsittämättömiksi jääviä mittasuhteita, joutuu miettimään ihmisen merkitystä tässä kaikessa. Kuitenkin kokemukseni siitä, että joku muukin on ajatellut ja ihmetellyt, antoi syyn vetää yleisestä ilmoituksesta johtopäätös, että olemassaolossa on mahdollisuus kehittyä jopa niin, että kuolemakin on voitettavissa tai voitettu. Jos näin on, niin tuonpuoleisesta voi joku ilmoittaa, että hän on kulkenut sen tien, jota minä olen kulkemassa. En voi sanoa varmasti, että juuri näin kävi, mutta sain syyn ottaa huomioon tällaisen mahdollisuuden.
On hyvin ihmeellistä, että on olemassa olento, ihminen, joka voi ihmetellä oman olemassaolonsa tarkoitusta. Jos katsomme tätä kummallisuutta ylhäältä käsin, joudumme kysymään, mikä tuossa aineesta koostuvassa on sellaista, joka pystyy ajattelemaan ja kysymään oman olemassaolonsa tarkoitusta. Jos halutaan määritellä henki, niin sellaiseksi määrittelyksi saattaisi sopia juuri kyky ajatella. Sielu on kyky tuntea ja se syntyy hengen ja aineen yhteydestä. Tunne vaikuttaa hengen toimintoihin, mutta henki voi toimia itsenäisestikin, objektiivisesti ja totuudenmukaisesti vapaana aineen kahleista.