YLE valehtelee F-35:sta ja Norjan F-35:sta

Kokoomusvetoinen YLE puffaa F-35-hävittäjää Suomenkin vaihtoehdoksi korvaamaan Hornetit valehtelemalla, että Norja on jo saanut ensimmäiset F-35:t.

Ei ole saanut.

F-35:ia ei voi eikä saa vielä myydä niiden keskeneräisyyden, epäluotettavuuden, vikojen, vaarallisuuden vuoksi.

Norjalla toki on 2 F-35:sta, koska Norja rahoittaa F-35-projektia, mutta niitä ei ole luovutettu Norjan ilmavoimille vaan ne ovat USA:n ilmavoimien testiosaston komennossa USA:ssa ja siis pelkkiä Norjan maksamia testikoneita.

YLE valehtelee myös, että Norja vähensi ostettavien F-35:n määrää 52:sta 28:aan öljyn hinnan romahtamisen vuoksi kun oikea syy on F-35-koneen epäluotettavuus, huono suorituskyky, kalleus. Norja teki päätöksen vähentää ostettavien F-35:n määrää jo ennen USA:n aloittamaa öljysotaa.

YLE myös valehtelee Norjan 28 F-35:n hävittäjien hinnaksi 7 miljardia kun Norja on sijoittanut F-35-projektiin jo yli 20 miljardia, mikä hyvitetään ostohinnassa.

Edelleen YLE valehtelee, että F-35 ei näy tutkassa kun mm. USAn, Englannin, Saksan, Venäjän, Kiinan tutkat näkevät F-35:n yli 1000 kilometrin päästä koska F-35:n moottori ei ole piilossa, se käy kuumana, näkyy ja jättää kilometrien pituisen lämpövanankin. Myöskään F-35:n häivemateriaali ei ole verrattavissa Kiinan ja Venäjän edistyneempään häivemateriaaliin.

YLE myös valehtelee, että Venäjällä ei ole häivehävittäjää, vaikka Venäjän T-50 FA PAK -häivehävittäjä on jo valmiimpi kuin F-35.
29208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Yle, Hesari ja Sanoman STT valehtelivat joitakin kuukausia sitten, että USA:n ilmavoimilla on jo muka käytössä F-35:ia.

Ei ole, muuta kuin testilentäjien testikoneina.

Äänestä

No toisaalta YLE uutisoi tänään että amerikkalaiset ja suomalaiset ovat tasaväkisiä Rissalassa olevassa taisteluharjoituksessa kone konetta vastaan. Paitsi että jenkki reserviläiset lentää 40 vuotta vanhoilla F15 koneilla ja meidän aktiivipalvelusmiehemme F18 hävittäjillä.
Tämä uutinen on mielestäni kannanotto siihen että pitäkää vain ne Hornetit ilmassa ainakin 40 vuotta, ja katsellaan vasta sitten uusia koneita Suomelle. Meillä on Suomessa kestävyysvaje jos ette ole asiasta kuulleet.

Äänestä

Ylessä tiedetään Kanervan, Häkämiehen, Sauli Niinistön, Haglundin, Jussi Niinistön, Soinin salasopimus ostaa F-35:t.

Nyt Yle on pantu tekemään töitä, että Sauli Niinistö, Jussi Niinistö, Jarmo Lindberg, Soini uskaltavat paljastaa Suomelle F-35-valinnan.

Äänestä
  • "Ylessä tiedetään Kanervan, Häkämiehen, Sauli Niinistön, Haglundin, Jussi Niinistön, Soinin salasopimus ostaa F-35:t."

    Ei tiedetä. Se tieto on vain Tiltulassa.

    "Nyt Yle on pantu tekemään töitä, että Sauli Niinistö, Jussi Niinistö, Jarmo Lindberg, Soini uskaltavat paljastaa Suomelle F-35-valinnan."

    Ei ole. Valinta tehdään 2021. Useat päättäjät ovat siihen mennessä vaihtuneet.

    Äänestä

Kenet määrätään paljastamaan F-35-kauppa.

Kun se tapahtuu Sauli Niinistö on a) ulkomaan matkalla b) piiloutunut Mäntyniemeen.

Äänestä

F-35 ei ole minkäänlaisessa operatiivisessa käytössä eikä edes koulutuskäytössä vaan vain testikäytössä.

Äänestä

F-35:lla ei saa lentää kuin testilentoja eikä F-35 valmistu ennen vuotta 2022-2025 jos silloinkaan.

Jos F-35:n viat saadaan joten kuten edes korjatuksi, joitakin kuten huonoja lento-ominaisuuksia ei koskaan niin F-35:een vaihdetaan moottorit 2024 ja sitten alkaa uusi vikojen sarja.

Äänestä
  • Spray on jo tyrmännyt F-35:n moottorinvaihdon esittäen, että uudet moottoritkaan eivät paranna F-35:n lento-ominaisuuksia, koska viat ovat rungon ja siipien muotoilussa sekä suhteissa ja koneen digi-ohjauksessa.

    Äänestä

  • Sotilaat eivät tiedä mitään kun eivät ymmärrä lukemaansa.

    Norjassa ja Norjalla ei ole yhtäkään F-35:sta.

    Norjan F-35:t, 2 kappaletta, ovat tukevasti Arizonassa USAssa USAn ilmavoimien tukikohdassa testikoneina.

    Äänestä

Älä jauha paskaa. Kyllä niitä on ilmaan saatu, mutta valmistuminen on kaukana.
Venäläiset menee edelle.
Koneessa on kiinalaisvalmisteisia osia, joiden tekemiseen ei "banjonsoittaja" kansalla älykkyys riittänyt.
https://www.riemurasia.net/kuva/Banjonsoittaja/83880

Äänestä

Toimittajat tietävät: Ilta-Sanomat poisti jutustaan YLE:n valheen, että Norjalla olisi jo F-35:ia kun asian oikea laita paljastettiin täällä Suomi24:ssä.

Äänestä
  • YLE tekee uutisia. Jos tulee virhe, se oikaistaan.

    Yksikään toimittaja ei seuraa tiltujen valeita.

    Äänestä

Yle ja Sanoma Oy on samaa Nato-mediaa.

Äänestä

Köyhien rahat hävittäjiin joilla voidaan sitten hävittää köyhät kun nousevat kapinaan.

Äänestä
  • rahaa.
    Me varakkaat ja työtätekevät kustannamme köyhien toimeentulon ja sosiaaliavun.

    Äänestä

  • Ihmiset ovat tasa-arvoisia, ranskan vallankumouksen mukaisesti, joten myös varallisuus on ja omaisuus on tasa-arvoista.

    Ja suomalaisetko ne kaupoissa myytävät kiinalaiset tuotteet tekevät. Vaikka, vessapaperi (liian pehmeä tai kova) tehdään ainakin suomessa.

    Äänestä

  • Köyhien wc-paperimalli on liian kovaa ja peräpukamia hinkatessa aiheuttaa hiertymiä, kun taas rikkaiden pehmeistä malleista (olen joskus kokeillut kun sain veronpalautusta 10 euroa) ei saa kunnolla otetta ja pyyhkinen on sellaista sievää tuputtelua että peräpää pitää parfymoida ettei hajut leiju ympäriinsä.

    Äänestä

Suomen Nato-trolli ei sotilaana ymmärrä, että Usan ja Norjan välissä on Atlantti ja että F-35:llä on kielto päällä että sillä ei saa lentää Atlantin yli.

Suomi Sauli Niinistöä ja komentaja Lindbergiä myöten ovat yrittäneet saada F-35:n Suomeen ilmailunäytökseen, mutta

- Atlantin ylilento on kielletty
- F-35lla ei saa lentää tieheästi asuttujen alueiden yläpuolella
- F-35lla ei saa lentää yleisötapahtumissa
- Suomessa on liian vähän kenttiä joille F-35 voi laskeutua hätätilanteessa.

Äänestä
  • F-35:llä ei saa tehdä lentonäytöksiä eikä nopeita ohjausliikkeitä. Pystysuoraan nouseminen ja jyrkästi laskeutuminen ovat kielletyt.

    Äänestä

  • Eikä F-35:n jälkipoltinta saa käyttää. Se täristää konetta, joka repeilee ja se myös polttaa häivemateriaalia.

    Ilman jälkipoltinta F-35 vain pihisee kuin vanhan äijän pieru.

    Äänestä

Todellisuudessa Valkeakosken Tiltun jatkuva valehtelu kuulostaa vanhan äijän pierulta! Olisit pysynyt vain ladattavana!

Äänestä
  • Mistä tätä Tiltulan porukkaa sikiää... varmaan jostain rotankolosta ryömivät :-DD

    Äänestä

Kun F-35:ssä on jälkipoltin päällä lentäjä ei näe mittaristoa. Tärinä on niin kovaa.

Äänestä
  • Aika moni päässyt näköjään kokeileen. Voiko Pietarissakin testata ?

    Äänestä

Todellisuudessa jäkätys on täysin turhaa!

TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

Valkeakosken Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!

Äänestä

F-35 ei toimi Norjan olosuhteissa, F-35:llä ei saa lentää pakkasella, ei lumisateessa, ei ukkosella, ei vesisateessa, ei pimeällä. Sillä ei saa laskeutua lumsateeseen, lumelle eikä jäälle eikä nousta niistä.

Äänestä

Tänään Yle pitää oikein F-35-valehtelupäivän, juttuja, artikkeleita, ajankohtaisohjelmia joissa puffataan F-35:sta.

Äänestä

Kiva nähdä kuka julkistaa että Suomi on "päätynyt" " kovan harkinnan" " kovan työn" "kovan kilpailun jälkeen" ostamaan F-35:t ja F-16:t.

Sauli Niinistö ja Kanerva vaikka ovat F-35-kaupan takuumiehiä eivät asiaa julkista, mutta tulevat julkisuuteen ikään kuin kiittämään että "ostajat päätyivät hyvään ratkaisuun".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


YLEnF-35-valehtelua kirjoitti:

Kokoomusvetoinen YLE puffaa F-35-hävittäjää Suomenkin vaihtoehdoksi korvaamaan Hornetit valehtelemalla, että Norja on jo saanut ensimmäiset F-35:t.

Ei ole saanut.

F-35:ia ei voi eikä saa vielä myydä niiden keskeneräisyyden, epäluotettavuuden, vikojen, vaarallisuuden vuoksi.

Norjalla toki on 2 F-35:sta, koska Norja rahoittaa F-35-projektia, mutta niitä ei ole luovutettu Norjan ilmavoimille vaan ne ovat USA:n ilmavoimien testiosaston komennossa USA:ssa ja siis pelkkiä Norjan maksamia testikoneita.

YLE valehtelee myös, että Norja vähensi ostettavien F-35:n määrää 52:sta 28:aan öljyn hinnan romahtamisen vuoksi kun oikea syy on F-35-koneen epäluotettavuus, huono suorituskyky, kalleus. Norja teki päätöksen vähentää ostettavien F-35:n määrää jo ennen USA:n aloittamaa öljysotaa.

YLE myös valehtelee Norjan 28 F-35:n hävittäjien hinnaksi 7 miljardia kun Norja on sijoittanut F-35-projektiin jo yli 20 miljardia, mikä hyvitetään ostohinnassa.

Edelleen YLE valehtelee, että F-35 ei näy tutkassa kun mm. USAn, Englannin, Saksan, Venäjän, Kiinan tutkat näkevät F-35:n yli 1000 kilometrin päästä koska F-35:n moottori ei ole piilossa, se käy kuumana, näkyy ja jättää kilometrien pituisen lämpövanankin. Myöskään F-35:n häivemateriaali ei ole verrattavissa Kiinan ja Venäjän edistyneempään häivemateriaaliin.

YLE myös valehtelee, että Venäjällä ei ole häivehävittäjää, vaikka Venäjän T-50 FA PAK -häivehävittäjä on jo valmiimpi kuin F-35.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu