Kysely: Trump tasoissa Clintonin kanssa

Nyt jo alkaa näyttää siltä, että Donald Trumpista tulee Yhdysvaltain seuraava presidentti. Kansahan vaalit ratkaisee, eikä mikään puolue-eliitti.

Show-taidoilla on Yhdysvaltojen politiikassa suuri merkitys. Ne koskettavat kansan syviä rivejä. Kukapa olisi uskonut aikoinaan, että Ronald Reaganista tulee Yhdysvaltain presidentti, mutta hänestä tuli, koska osasi heittää läppää ja pelleillä.

http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/kysely-trump-tasoissa-clintonin-kanssa/727478/
14145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Reaganin valintaan vaikutti lähinnä se että Carterin aikaista Yhdysvaltoja nöyryytettiin Iranin vallankumouksen ja panttivankikriisin yhteydessä. Sitäpaitsi Reagan oli huomattavasti mainettaan parempi Presidentti.
Uskon Yhdysvaltalaisten maltillisen ja vapaamielisen enemmistön äänestävän Clintonin Valkoiseen Taloon.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mutta miksi juuri Ronald Reagan voitti republikaanien esivaalin? Carterin kyvyttömyys hoitaa Teheranin panttivankikriisi oli koko puolueen yhteisenä lyömäaseena.

    Tuohon tuoreeseen mielipidekyselyyn lienevät vastanneet myös ne äänestäjät, joita kutsut maltillisiksi ja vapaamielisiksi.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ronald reagan eroaa selkeästi Trumpista. Reagan oli pitkän linjan poliitikko eikä jokin hetkessä parrasvaloihin noussut tähdenlento. Reaganhan ehti olla jo ennen voittoaan kahdesti presidenttiehdokkaana, mutta hävisi silloin esivaalissa ensin Nixonille ja Rockefellerille ja toisella kerralla Fordille. Vasta kolmas kerta onnistui. Sitä ennen Reagan oli pitkään Kalifornian kuvernöörinä. Reagan oli siis nivusiaan myöten puolueen mies toisin kuin Trump.

    Reaganin uraan liittyy myös poliittinen kääntymys. Hän oli nuorempana liberaali ja kuului demokraattiseen puolueeseen. Hän siirtyi mahdollisesti vaimonsa suvun painostamana rebuplikaaneihin ja konservatiiviset arvot ehkä alkoivat iän myötä kiinostaa muutenkin. Hän teki siis jonkinlaiset Wahlroosit (taistolaisesta pankkimaailman talousliberalistiseksi johtajaksi).

    Reagan oli kiinni asioissa ja perillä asioista. Ei hän ollut mikään Trumpin tapainen pelle, joka puhui mitä sylki suuhun tuo. Reagan oli ammatiltaan myös näyttelijä ja hän osasi käyttää tätä ammattitaitoaan hyväksi. Siihen saattoi kuulua hyvän maun mukaisia letkautuksia. Reagan ei myöskään pitänyt itseään erehtymättömänä ja täydellisenä, vaan myönsi rehdisti jotkut virheensä ja delegoi paljon asioita ammattilaisille.

    Äänestä

  • Aloittaja

    mielipidepankki kirjoitti:

    Olet toki oikeassa siinä, että Reagan oli selkeästi puolueensa mies, mitä taas Trump ei ole. Mutta oli Reagankin sillä tavalla persoonallinen, että hänen suustaan saattoi tulla möläytyksiä, joita tosikkomaisemmat puoluetoverinsa kuuntelivat naama korvia myöten punoittaen.

    Nyt ei ole kuitenkaan kysymys siitä, miltä ehdokas näyttää ja kuulostaa politiikassa aktiivisten kollegoiden mielissä, vaan miltä hän näyttää ja kuulostaa tavallisten kansalaisten keskuudessa. Siinä näillä kahdella on kovastikin yhtäläisyyksiä. Muistelepa kuinka Suomenkin media ilkkui sillä, että Yhdysvalloissa pyrkii presidentiksi B-elokuvien näyttelijä. Oikein korostamalla korostettiin tuota B-luokkaa, aivan kuin se olisi tehnyt hänestä vaikkapa Taunoa Paloa heikomman näyttelijän. Eikä se Trumpikaan ole näyttelijänä heikko, varsinkaan kun vertaa häntä siinä vaikkapa Hillary Clintoniin.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Reagan tajusi luultavasti ensimmäisten joukossa Neuvostoliiton surkean tilan. Tämä on vähän Provokatiivisesti sanottu mutta Reagan ansaitsisi Postuumisti Nobelin Rauhanpalkinnon vaikutuksestaan Kommunismin kukistumiseen.
    Ja Yhdysvaltalaisten enemmistö on oikeasti Maltillisia ja Vapaamielisiä. Joista monet pitävät Pohjoismaista Sosialidemokratiaa eräänlaisena Malliyhteiskuntana.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Olet toki oikeassa siinä, että Reagan oli selkeästi puolueensa mies, mitä taas Trump ei ole. Mutta oli Reagankin sillä tavalla persoonallinen, että hänen suustaan saattoi tulla möläytyksiä, joita tosikkomaisemmat puoluetoverinsa kuuntelivat naama korvia myöten punoittaen.

    Nyt ei ole kuitenkaan kysymys siitä, miltä ehdokas näyttää ja kuulostaa politiikassa aktiivisten kollegoiden mielissä, vaan miltä hän näyttää ja kuulostaa tavallisten kansalaisten keskuudessa. Siinä näillä kahdella on kovastikin yhtäläisyyksiä. Muistelepa kuinka Suomenkin media ilkkui sillä, että Yhdysvalloissa pyrkii presidentiksi B-elokuvien näyttelijä. Oikein korostamalla korostettiin tuota B-luokkaa, aivan kuin se olisi tehnyt hänestä vaikkapa Taunoa Paloa heikomman näyttelijän. Eikä se Trumpikaan ole näyttelijänä heikko, varsinkaan kun vertaa häntä siinä vaikkapa Hillary Clintoniin.

    Lähinnä minua Trumpin voitossa huolestuttaisi se että Yhdysvallat ottaisi passiivisemman roolin Länsidemokratian Puolustamisessa. Obama on ollut vähän pettymys siksi ettei Yhdysvallat ole Käyttänyt Kovempia Otteita ISISI:ä kohtaan.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Olet toki oikeassa siinä, että Reagan oli selkeästi puolueensa mies, mitä taas Trump ei ole. Mutta oli Reagankin sillä tavalla persoonallinen, että hänen suustaan saattoi tulla möläytyksiä, joita tosikkomaisemmat puoluetoverinsa kuuntelivat naama korvia myöten punoittaen.

    Nyt ei ole kuitenkaan kysymys siitä, miltä ehdokas näyttää ja kuulostaa politiikassa aktiivisten kollegoiden mielissä, vaan miltä hän näyttää ja kuulostaa tavallisten kansalaisten keskuudessa. Siinä näillä kahdella on kovastikin yhtäläisyyksiä. Muistelepa kuinka Suomenkin media ilkkui sillä, että Yhdysvalloissa pyrkii presidentiksi B-elokuvien näyttelijä. Oikein korostamalla korostettiin tuota B-luokkaa, aivan kuin se olisi tehnyt hänestä vaikkapa Taunoa Paloa heikomman näyttelijän. Eikä se Trumpikaan ole näyttelijänä heikko, varsinkaan kun vertaa häntä siinä vaikkapa Hillary Clintoniin.

    Reagan oli C-luokan näyttelijä ja Tauno Paloon verrattuna NOLLA.

    Äänestä

  • Älä nyt jumalauta tosissasi väitä että Reagan oli hyvä presidentti. Mieshän oli dementtinen hyypiö jota rahan mahtimiehet Yhdysvalloissa ohjailivat. "Jos meillä olisi 2000 John Ramboa niin olisimme voittaneet Vietnamin sodan viikossa" oli yksi kuuluisa aivopieru tuolta järkiheitolta hyypiöltä. Älylliseltä tasoltaan Reagan vastasi korkeintaan Bush nuorempaa.

    Äänestä

  • KakkuPille kirjoitti:

    Älä nyt jumalauta tosissasi väitä että Reagan oli hyvä presidentti. Mieshän oli dementtinen hyypiö jota rahan mahtimiehet Yhdysvalloissa ohjailivat. "Jos meillä olisi 2000 John Ramboa niin olisimme voittaneet Vietnamin sodan viikossa" oli yksi kuuluisa aivopieru tuolta järkiheitolta hyypiöltä. Älylliseltä tasoltaan Reagan vastasi korkeintaan Bush nuorempaa.

    Väitän väitän. Kaiken maailman ViherKommarit tietysti loivat kuvaa Reaganista dorkana. Tyhmä Mies ei olisi tajunnut että Ryssä pystytään nujertamaan saattamalla sen talous konkurssitilaan asevarustelulla ja avaruuskilpailulla. Ronnie veti noita kieli poskessa. Kuten silloin kun sanoi lähettäneensä koneet ilmaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    OikeistoSosDem kirjoitti:

    Neuvostoliiton talous ei joutunut konkurssitilaan asevarustelun ja avaruuskilpailun takia, vaan sosialistisen järjestelmän kelvottomuuden takia. Öljyn maailmanmarkkinahintojen lasku Iranin-Irakin sodan seurauksena pahensi tilannetta 1980-luvun alkupuoliskolla.

    Yhdysvaltain Reaganin aikana kasvaneen aseylivoiman merkitys oli lähinnä henkinen, kun Neuvostoliitto tajusi, ettei sillä ole varaa vastata siihen.

    Äänestä

Luoja meitä armahtakoon...on se trumpetti hullu äijä.

Äänestä

Trumpin tietämys valtiollisista asioista tai ulkopolitiikasta ovat niin kehnot, että demokraatit häpäisevät Trumpin tulevissa koitoksissa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mutta kiinnostaako yhdysvaltalaisia tietämys asioista?

    Itse näen Trumpin nousun takana saman ilmiön, joka on nostanut kautta Euroopan valta-asemiin pieniä populistisia puolueita ja puoluejohtajia. Myös Trump vetoaa samankaltaisiin väestöryhmiin samanlaisilla puheilla.

    Äänestä

Trump on Ameriikan Timo Soini!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

volmari kirjoitti:

Nyt jo alkaa näyttää siltä, että Donald Trumpista tulee Yhdysvaltain seuraava presidentti. Kansahan vaalit ratkaisee, eikä mikään puolue-eliitti.

Show-taidoilla on Yhdysvaltojen politiikassa suuri merkitys. Ne koskettavat kansan syviä rivejä. Kukapa olisi uskonut aikoinaan, että Ronald Reaganista tulee Yhdysvaltain presidentti, mutta hänestä tuli, koska osasi heittää läppää ja pelleillä.

http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/kysely-trump-tasoissa-clintonin-kanssa/727478/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu