Palsta on alkanut täyttyä kovasti SDP-aiheista. SDP:n toiminta pyritään näissä avauksissa esittämään negatiivisessa valossa. Avaukset ovat kyllä sen verran heikkolahjaisia, että tyhmempiki arvaa niiden syntyneen kepulaisssa nyrkkipajoissa eli perunakellareiden pimennossa. Ahdas mieli vaatii ahtaat ja hämärät olosuhteet ja valaistuksen.
Miksi näitä on sitten alkanut tulla juuri nyt tänne palstalle läjittäin haisemaan niin kuin sitä aitoa tavaraa kepulaisten maajussien pelloille. Tässä kohden vastaukseen voi liittää vierasperäisen sanan "korrelaatio". Se tarkoittaa sitä, että tällä asialla on yhteys johonkin toiseen ja yhteys on sen laatuinen, että tuo toinen asia selittää tätä jälkimmäistä. Loan heitto ei ole siis syy vaan seuraus. Se toinen asia on sitten nämä gallup-luvut. Kun SDP:n kannatus alkaa hypätä ylöspäin, pelko iskee puseroon ja silloin pitää ryhtyä paniikinomaiseen sonnanheittoon. Muuta kun kepulainen ei osaa.
Mikä maa mikä valuutta?
31
282
Vastaukset
- Aika.muuttuu.eskoseni
Samaa sontaa istekkin viljelet.
Jos SDP menee vaalissa yli 16 % syön hatulllisen paskaa. Kun sontatunkiolla kerta ollaan, se passaa vertaukseksi.
Maata pitää rakentaa, ja osata muuntua, kun tarve on.
Ei SDP tälläistä osaa. Luulee yhä, että se 60-70 luvun malli on hyvä.- KiitoksetSivusta
Vastineellasi vahvistat Mielipidepankin olevan oikeassa. Todella osoitat olevasi sen verran heikkolahjainen, että vastineesi varmaan on syntynyt kepulaisessa nyrkkipajassa eli perunakellarin pimennossa. Ahdas mieli vaatii ahtaat ja hämärät olosuhteet ja valaistuksen.
- DHFGR
Maataloustuki on turha sosiaalituki,joka on lopetettava heti! kokkare ja kepuloisilta!
Oli aika, jolloin maatalous oli Suomessa kannattavaa. Oli aika, jolloin Suomen maatalous oli rehtiä bisnestä, joka pyöritti itse itseään, eikä ollut riippuvainen EU-byrokraattien hyvästä tahdosta ja Suomen kansan almuista. Tilanne Suomessa on vielä EU:n sisällä poikkeuksellisen tukipainotteinen.
Tällä hetkellä maataloutta Suomessa tuetaan n. 4 miljardilla eurolla, josta suoria EU:n tukia ovat n. 2 miljardia. Käytännössä tämän kaiken maksavat suomalaiset veronmaksajat. Yhteensä tukien hinta on lähes 1000 euroa vuodessa per suomalainen veronmaksaja. En toki syytä tilanteesta maanviljelijöitä, jotka olisivat hulluja, jos eivät ota vastaan ilmaista tukea, vaan poliitikkoja, jotka ovat tämän epäterveen systeemin rakentaneet.
Maataloustuet syövät jopa puolet EU:n budjetista. Tämä on selvästi liikaa ja väärin kohdennettua. Björn Wahlroos sai viime vuonna 262 630 euroa maataloustukea. Se on turhaa.
Rahaa on kiva jakaa, mutta ei ole olemassa ilmaista rahaa. Veroja voi kerätä vain rajatun määrän. Budjetissa, sekä EU:n että Suomen tasolla, pitäisi muihinkin tärkeisiin asioihin riittää rahaa. Elämme vaikeita taloudellisia aikoja, joten leikkauksia on pakko tehdä. Maataloustuet ovat hyvä paikka aloittaa, koska niissä riittää leikattavaa. Hollantilaisen Wageningenin yliopiston LEI-tutkimuslaitoksen raportin mukaan "Suomessa voidaan tehdä huomattavia tukileikkauksia ilman, että suuri osa tiloista täällä joutuu pahoihin vaikeuksiin."
Se tuki, joka annetaan maanviljelijöille, on valitettavasti muilta pois, köyhiltä ja vanhuksilta - ja ennen kaikkea suomalaisilta veronmaksajilta. Maataloustuet ovat epäreilua, vanhentunutta ja tehotonta sosiaalipolitiikkaa. Tuet ovat ristiriidassa, paitsi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja köyhien auttamisen, niin myös kansainvälisen markkinatalouden reilujen pelisääntöjen kanssa.
Jos maatalous väittää olevansa elinkeino, se ei voi elää tukiaisilla
Normaalin elinkeinon on tarkoitus tuottaa voittoa ja vähintään olla kannattavaa. Tällainen massiivinen kannattamattoman elinkeinon tukeminen vähentää Suomen hyvinvointia, tuhoaa työpaikkoja ja hidastaa meidän talouskasvua. Lisäksi se estää kehitysmaita tuomasta Eurooppaan omia tuotteitaan ja kehittämästä omaa maatalouttaan.
Maataloustuet ovat reilun kansainvälisen kaupan este.
Uskon, että tukienkin poistamisen jälkeen Suomessa viljellään maata ja syödään suomalaista leipää.
Kysyisinkin maataloustukien puolustajilta, että minkä takia maatalous on niin erikoinen ala, että siihen eivät päde samat markkinatalouden säännöt kuin muihinkin Suomessa harjoitettaviin aloihin?
Eikö maatalous olekaan elinkeino, vaan pelkästään osa Suomen ja Euroopan strategista "ruokaturvaa"? Tarvitseeko ruokaturvaan käyttää puolet koko EU:n budjetista?
Pitäiskö maatalous silloin alistaa kokonaisuudessaan armeijan hallintaan? J
Eikö olisi reilua, että kaikki voisivat osallistua maatalouteen omilla voimillaan, ilman kilpailua vääristäviä tukia, jotka estävät tehokkaan kilpailun ja korottavat keinotekoisesti ruoan maailmanhintaa.
Maataloustukien lakkauttamien on pitkällä tähtäimellä kaikkien etu. Maataloustuet vääristävät kilpailua!
Luopumalla maataloustuista saamme mitoitettua maatalouden Suomessa kilpailukykyiseksi, lisäämme kansalaisten valinnan vapautta, halvennamme kaupan hintoja sekä autamme kehitysmaita kehittämään omaa maatalouttaan - ja ennen kaikkea muutamme maatalouden takaisin yhdeksi normaaliksi elinkeinoelämän muodoksi, jolla on mahdollisuus onnistua ja epäonnistua, tehdä voittoa ja tehdä tappiota, reilun pelin hengessä.
Nykyään maataloustukien varassa elävien siirtymistä tuottavampiin tehtäviin - eli uudelleentyöllistämistä - pitää tukea, koska systeemi ei ole heidän vikansa. Se tulee pitkällä tähtäimellä myös halvemmaksi Suomen veronmaksajille kuin kalliiden ja tehottomien maataloustukien loputon ylläpito.!
Maataloustuet on kohtuuton sosiaalituki!
http://ottolehto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/139866-maataloustuet-pitaisi-lakkauttaa - KuisHuriseeKapi
KiitoksetSivusta kirjoitti:
Vastineellasi vahvistat Mielipidepankin olevan oikeassa. Todella osoitat olevasi sen verran heikkolahjainen, että vastineesi varmaan on syntynyt kepulaisessa nyrkkipajassa eli perunakellarin pimennossa. Ahdas mieli vaatii ahtaat ja hämärät olosuhteet ja valaistuksen.
Kas Kapikin se puskasta siellä huutelee, miten menee?
Aplodit Mielipidepankki! Puit omatkin ajatukseni sanoiksi. Allekirjoitan Täysin. Kepulaiset pelkäävät enemmän kuin mitään muuta Sinipunaa. Minä kallistuisin Kokoomus-yhteistyöhön.
- SAKnLeipäpapit
Mielipide pankki ja OikeistoSosDem tekee tyhmiä aloituksia voidakseen haukkua Kepua. Olipa aloitus mikä tahansa, aina alkaa tulla "kepusyöttilästä' ym. SAK:n vuokrakiskontabisneksistä ja SAK:n yhteiskuntavastaisesta toiminnasta nämä SAK:n leipäpapit eivät tiedä mitään.
SAKnLeipäpapit kirjoitti:

Sinipunan Pelko on Kepulaiselle nöyryyden alku.
- TärkeäKysymys
Mistä lähtien totuuden kertominen SDP:n tekemisistä, olivatpa ne sitten 100 tai 50 vuoden takaisia tai ihan tätä päivää on ollut loanheittoa?
Eikä Mielipidepunikin herkkä nahka kestä totuutta? Joskus se totuus on vaan kohdattava.
Faktat ei muuksi muutu vaikka sinä ja muut heikkolahjaiset dematitollukat koetatte mustaa valkoiseksi vääntää.
Yksi kysymys minua askarruttaa. Miksi teidän demarien pitää aina vääristellä tai suorastaan valehdella? Miksei asioita voi ottaa asioina, faktoja faktoina, ja arkentaa kirjoituksia niiden varaan, miksi koko ajan pitää vääntää oman ideologian, iditionismiksikin sitä voi kutsua, mukaan.- KauKesk
Juuri noin, asiat asioina ja faktat faktoina. Tällaista keskustelua kaivattaisiin enempi tällekin saitille. Tuosta avauksesta Mielipidepankille pisteitä siitä, vaikka hän lokaa keskustan niskaan ruiskaiseekin, niin on hänellä usein asiaakin mukana.
Kun monet sossut sanoo että kaikki kepulaiset on niitä maaseudun tukijulleja, ja Jontikan päällä makaajia. Niille voitais esittää pieni oikaisu.
Keskustalaisista alle 10 % on enää maanviljeliöitä, ja lähes kaikki niitä pienempiä tiloja viljeleviä, eli Massikka miehiä. Nämä Jontikalla kurvailevat ovat etupäässä. kokoomuksen, ja ruotsalaisten suurtilalliset. Eli viljeliöitä yhteensä on kokoomus, ruotsalaiset, vihreet, perssu ja sossu puolueista. Huomattavasti enemmän kuin keskustassa yksin.
Sitten toinen suuri virhe mikä sossujen tietämyksessä on, SAKn liitot. Siellä keskustalaisia on, sossu-komukoiden hirmuhallinnon alaisuudessa. Noin kahdeksan kertaa enempi kuin viljeliöinä. Siis noin kahdeksan kertaa enempi, kuin viljeliöinä. Mutta sieltä sosialistit ei ole löytävinään heitä yhtään, kun ei ole noita epäluottamusmies paikkojakaan ole saaneet.
Jos sossut alkais haukkuu vaikka SAKta, silloin ne haukut menis kahdeksan kertaa paremmin keskustan päälle kuin viljeliöitä mollamalla. Sillä suurinosa keskustalaisista asuu kaupungeissa ja kuntakeskuksissa.
Hyvää ja asiallista keskustelunjatkoa edelleen, toivottelee KauKesk. - Siirtykää.nykyaikaan
"Mistä lähtien totuuden kertominen SDP:n tekemisistä, olivatpa ne sitten 100 tai 50 vuoden takaisia tai ihan tätä päivää on ollut loanheittoa?"
Ällistyttää lukea kepulaisten jankuttamista ja jauhamista 100 vuotta vanhoista asioista, kuten 1917 - 1918 tapahtumista. Niillä ei nykyaikana ole mitään merkitystä, ja aiheen kiinnostavuus, katsoipa sitä miltä kantilta tahansa, on lähes täysi nolla. Ihmisiä on vainottu ja tapettu jo ammoisista ajoista lähtien, joten mikään ainutlaatuinen tapahtuma 1917 - 1918 ei ole.
Ei siinä mitään, jos aiheesta kirjoitetaan satunnaisesti, mutta palstapölhö ja muut vastaavat sammutetuin lyhdyin liikkuvat kirjoittavat siitä JOKA PÄIVÄ kepu - tai muulle palstalle. Se ei ole tervettä, se on pakkomielle. - Kysymyksiä__
KauKesk kirjoitti:
Juuri noin, asiat asioina ja faktat faktoina. Tällaista keskustelua kaivattaisiin enempi tällekin saitille. Tuosta avauksesta Mielipidepankille pisteitä siitä, vaikka hän lokaa keskustan niskaan ruiskaiseekin, niin on hänellä usein asiaakin mukana.
Kun monet sossut sanoo että kaikki kepulaiset on niitä maaseudun tukijulleja, ja Jontikan päällä makaajia. Niille voitais esittää pieni oikaisu.
Keskustalaisista alle 10 % on enää maanviljeliöitä, ja lähes kaikki niitä pienempiä tiloja viljeleviä, eli Massikka miehiä. Nämä Jontikalla kurvailevat ovat etupäässä. kokoomuksen, ja ruotsalaisten suurtilalliset. Eli viljeliöitä yhteensä on kokoomus, ruotsalaiset, vihreet, perssu ja sossu puolueista. Huomattavasti enemmän kuin keskustassa yksin.
Sitten toinen suuri virhe mikä sossujen tietämyksessä on, SAKn liitot. Siellä keskustalaisia on, sossu-komukoiden hirmuhallinnon alaisuudessa. Noin kahdeksan kertaa enempi kuin viljeliöinä. Siis noin kahdeksan kertaa enempi, kuin viljeliöinä. Mutta sieltä sosialistit ei ole löytävinään heitä yhtään, kun ei ole noita epäluottamusmies paikkojakaan ole saaneet.
Jos sossut alkais haukkuu vaikka SAKta, silloin ne haukut menis kahdeksan kertaa paremmin keskustan päälle kuin viljeliöitä mollamalla. Sillä suurinosa keskustalaisista asuu kaupungeissa ja kuntakeskuksissa.
Hyvää ja asiallista keskustelunjatkoa edelleen, toivottelee KauKesk.Ammattiliittojen suurfuusio kaatuu SAK:n liialliseen sitoutumiseen SDP:hen ja Kommunistien perinnejärjestö Vasemmistoliittoon.
Liittofuusion kompastuminen on hyvä esimerkki SDP:n epätoivoisesta roikkumisesta 1950-luvulla luoduissa rakennelmissa. SAK:lle on muodostunut vahva epäparlamentaarinen vaikutusvalta, jota SDP vasemmistohegemonian vahvimpana käyttää poliitiisesti hyväkseen. Liitot joissa muillakin puolueilla on vahva asema, esimerkiksi TEHY, vierastavat tuollaista SDP kytköstä, niinpä ne ovat yksi kerrallaan irtautuneet yhdistymisaikeista. Tosin nyt änkyräliitto AKT teki samoin. STTK, joka edustaa asiantuntija- ja toimihenkilöammatteja, ei keskusjärjestönäkään ole enää kovin vahvasti liittoyhdistymistä yrittämässä.
Demokratian päästäminen ammattijärjestöihin kaventaisi SDP:n epäsuoraa valtaa, joten SDP roikkuu noissa 60-70 vuoden takaisissa rakenteissa, ei suostu myöntämään aikojen muuttuneen.
Miksi näin, miksi SDP roikkuu jossain joka ei millään voi kestää enää kovinkaan pitkään. Miksi kaikesta uudistumisesta kieltäydytään ammattijärjestöissä? Näihin MPP voisi vastailla kun on yksisilmäisistä jutuistaan päätellen SAK:n politrukkina itsensä elättänyt. - TunnustaPois
Siirtykää.nykyaikaan kirjoitti:
"Mistä lähtien totuuden kertominen SDP:n tekemisistä, olivatpa ne sitten 100 tai 50 vuoden takaisia tai ihan tätä päivää on ollut loanheittoa?"
Ällistyttää lukea kepulaisten jankuttamista ja jauhamista 100 vuotta vanhoista asioista, kuten 1917 - 1918 tapahtumista. Niillä ei nykyaikana ole mitään merkitystä, ja aiheen kiinnostavuus, katsoipa sitä miltä kantilta tahansa, on lähes täysi nolla. Ihmisiä on vainottu ja tapettu jo ammoisista ajoista lähtien, joten mikään ainutlaatuinen tapahtuma 1917 - 1918 ei ole.
Ei siinä mitään, jos aiheesta kirjoitetaan satunnaisesti, mutta palstapölhö ja muut vastaavat sammutetuin lyhdyin liikkuvat kirjoittavat siitä JOKA PÄIVÄ kepu - tai muulle palstalle. Se ei ole tervettä, se on pakkomielle.Se näyttää olevan tuo itsenäistymisen vastustaminen ja kansalaissodan aloittaminen kipeä kohta teille punikeille vieläkin.
Mitäs jos sinäkiin vaan reilusti tunnustaisit, että silloin 100 vuotta sitten SDP teki suunnattomia virheitä. - SiirrySinäkinNykyaikaan
TunnustaPois kirjoitti:
Se näyttää olevan tuo itsenäistymisen vastustaminen ja kansalaissodan aloittaminen kipeä kohta teille punikeille vieläkin.
Mitäs jos sinäkiin vaan reilusti tunnustaisit, että silloin 100 vuotta sitten SDP teki suunnattomia virheitä.Ei voisi vähempää kiinnostaa punikkien tai muiden puolueaktiivien 100 vuotta sitten tekemät virheet. Elämmehän jo vuotta 2016.
KauKesk kirjoitti:
Juuri noin, asiat asioina ja faktat faktoina. Tällaista keskustelua kaivattaisiin enempi tällekin saitille. Tuosta avauksesta Mielipidepankille pisteitä siitä, vaikka hän lokaa keskustan niskaan ruiskaiseekin, niin on hänellä usein asiaakin mukana.
Kun monet sossut sanoo että kaikki kepulaiset on niitä maaseudun tukijulleja, ja Jontikan päällä makaajia. Niille voitais esittää pieni oikaisu.
Keskustalaisista alle 10 % on enää maanviljeliöitä, ja lähes kaikki niitä pienempiä tiloja viljeleviä, eli Massikka miehiä. Nämä Jontikalla kurvailevat ovat etupäässä. kokoomuksen, ja ruotsalaisten suurtilalliset. Eli viljeliöitä yhteensä on kokoomus, ruotsalaiset, vihreet, perssu ja sossu puolueista. Huomattavasti enemmän kuin keskustassa yksin.
Sitten toinen suuri virhe mikä sossujen tietämyksessä on, SAKn liitot. Siellä keskustalaisia on, sossu-komukoiden hirmuhallinnon alaisuudessa. Noin kahdeksan kertaa enempi kuin viljeliöinä. Siis noin kahdeksan kertaa enempi, kuin viljeliöinä. Mutta sieltä sosialistit ei ole löytävinään heitä yhtään, kun ei ole noita epäluottamusmies paikkojakaan ole saaneet.
Jos sossut alkais haukkuu vaikka SAKta, silloin ne haukut menis kahdeksan kertaa paremmin keskustan päälle kuin viljeliöitä mollamalla. Sillä suurinosa keskustalaisista asuu kaupungeissa ja kuntakeskuksissa.
Hyvää ja asiallista keskustelunjatkoa edelleen, toivottelee KauKesk.Ihmettelen vaan miksi äänestät jotain ajastaan jälkeenjäänyttä Agraaripuoluetta. Jos kerta kaupunkilainen olet.
Kysymyksiä__ kirjoitti:
Ammattiliittojen suurfuusio kaatuu SAK:n liialliseen sitoutumiseen SDP:hen ja Kommunistien perinnejärjestö Vasemmistoliittoon.
Liittofuusion kompastuminen on hyvä esimerkki SDP:n epätoivoisesta roikkumisesta 1950-luvulla luoduissa rakennelmissa. SAK:lle on muodostunut vahva epäparlamentaarinen vaikutusvalta, jota SDP vasemmistohegemonian vahvimpana käyttää poliitiisesti hyväkseen. Liitot joissa muillakin puolueilla on vahva asema, esimerkiksi TEHY, vierastavat tuollaista SDP kytköstä, niinpä ne ovat yksi kerrallaan irtautuneet yhdistymisaikeista. Tosin nyt änkyräliitto AKT teki samoin. STTK, joka edustaa asiantuntija- ja toimihenkilöammatteja, ei keskusjärjestönäkään ole enää kovin vahvasti liittoyhdistymistä yrittämässä.
Demokratian päästäminen ammattijärjestöihin kaventaisi SDP:n epäsuoraa valtaa, joten SDP roikkuu noissa 60-70 vuoden takaisissa rakenteissa, ei suostu myöntämään aikojen muuttuneen.
Miksi näin, miksi SDP roikkuu jossain joka ei millään voi kestää enää kovinkaan pitkään. Miksi kaikesta uudistumisesta kieltäydytään ammattijärjestöissä? Näihin MPP voisi vastailla kun on yksisilmäisistä jutuistaan päätellen SAK:n politrukkina itsensä elättänyt.Ammattiyhdistysliikkeen onkin syytä uudistua. Mutta sillä on täysi oikeus tehdä se omilla ehdoillaan. Ei "Yhteistoimintamiesten".
- Tollikalle
OikeistoSosDem kirjoitti:
Ammattiyhdistysliikkeen onkin syytä uudistua. Mutta sillä on täysi oikeus tehdä se omilla ehdoillaan. Ei "Yhteistoimintamiesten".
Ammattiyhdistysliike voi uudistua ihan vapaasti ja vieläpä omilla ehdoillaan. Kuka sen estäisi? Ei kukaan muu kuin ammattiyhdistysliike itse.
Vai myönnätkö tuossa, että ammattiyhdistysliike on niin SDP:n talutettavana, ettei se voi tehdä itsenäisesti uudistuksia? Keitäpä muita nämä "yhteistoimintamiehet" ovat kuin demareita? Kepulaisia vai? Tollikalle kirjoitti:
Ammattiyhdistysliike voi uudistua ihan vapaasti ja vieläpä omilla ehdoillaan. Kuka sen estäisi? Ei kukaan muu kuin ammattiyhdistysliike itse.
Vai myönnätkö tuossa, että ammattiyhdistysliike on niin SDP:n talutettavana, ettei se voi tehdä itsenäisesti uudistuksia? Keitäpä muita nämä "yhteistoimintamiehet" ovat kuin demareita? Kepulaisia vai?Tarkoitin työnantajien "Yhteistoimintamiehiä". Jotka kovaan ääneen huutavat Vasemmistosta jonka ajamat edut kyllä heille kelpaavat.
SDP-avausten lisääntyminen johtuu siitä, että palstalle on ilmestynyt itseään avoimesti sosialidemokraatiksi kutsuva, keskustaa haukkuva mutta itse helposti kimpaantuva, aktiivinen kirjoittelija. Tätä halutaan ärsyttää ja pitää samalla itse hauskaa. Tällaiselle oli palstalla jo vuosia niin sanoakseni sosiaalinen tilaus.
- OnkoKielioppiKohdallaan
"Tätä halutaan ärsyttää ja pitää samalla itse hauskaa."
Olemme siis saaneet Kapista päivitetyn version. Tosikkomaisen kiivailijan, joka ei ymmärrä itseensä kohdistuvaa irvailua, eikä pärjää asiatiedoissa.
Noiden kustannuksella on tosiaankin kiva pitää hauskaa. - Se.hyvä.noin
Pitäpä palsta olikikaan ilman härnääjiä, ja tosikkovastaajia.
Tämä olisi aika kuiva muuten.
Oikeistodemarin piti olla jo Miamissa ja Kuubassa. Texasiinkin aikoi keskiviikkona lähteä. Aikoa tavata presidentti kilvoittelijoitakin.
Kuuba onkin vuokra yksiö.
Miami sen yksihuone.
Yhdysvaltojen presidentti ehdokkaat tapaa kauppareissulla.
jne.
Mielihän meille tärkein, jos se kovin reistailee, ei hyvä. - OnSeNiinVaan
Se.hyvä.noin kirjoitti:
Pitäpä palsta olikikaan ilman härnääjiä, ja tosikkovastaajia.
Tämä olisi aika kuiva muuten.
Oikeistodemarin piti olla jo Miamissa ja Kuubassa. Texasiinkin aikoi keskiviikkona lähteä. Aikoa tavata presidentti kilvoittelijoitakin.
Kuuba onkin vuokra yksiö.
Miami sen yksihuone.
Yhdysvaltojen presidentti ehdokkaat tapaa kauppareissulla.
jne.
Mielihän meille tärkein, jos se kovin reistailee, ei hyvä.Oikeistodemarin mielikuvitusmatkat ei rajoitu turismiin. T
Kiitää kahden tunnin juoksumatkojakin alle tuntiin, eikä edes syke nouse kuin tavan tallaajan leposykkeeseen. Polkupyörälläkin kisaa Ranskan ja Espanjan ympäriajoissa. Jopolla vetäisee ne kun haluaa antaa tasoitusta muille. Muuten hyvä analyysi. Mutta sen verran korjaan että kovin helposti en kimpaannu. Vaikka aihetta olisi muutamankin kerran ollut ns. henkilökohtaista osaston tiimoilta. Keskustaa haukun ja haukkumista sellainen puolue joka täysin omat periaatteensa pettää ansaitseekin. Keskustalaisia en koskaan. Sopisi myös vastapuolen muistavan tämän.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Muuten hyvä analyysi. Mutta sen verran korjaan että kovin helposti en kimpaannu. Vaikka aihetta olisi muutamankin kerran ollut ns. henkilökohtaista osaston tiimoilta. Keskustaa haukun ja haukkumista sellainen puolue joka täysin omat periaatteensa pettää ansaitseekin. Keskustalaisia en koskaan. Sopisi myös vastapuolen muistavan tämän.
Ja olisi ollut suoraselkäisempää jos olisit ihan reilusti maininnut nimeni. Ja kuvitteletko sinä että te pidätte hauskaa minun kustannuksella. Kyllä asia on kuule ihan päinvastoin!
- Munchhausenin.matkat
Se.hyvä.noin kirjoitti:
Pitäpä palsta olikikaan ilman härnääjiä, ja tosikkovastaajia.
Tämä olisi aika kuiva muuten.
Oikeistodemarin piti olla jo Miamissa ja Kuubassa. Texasiinkin aikoi keskiviikkona lähteä. Aikoa tavata presidentti kilvoittelijoitakin.
Kuuba onkin vuokra yksiö.
Miami sen yksihuone.
Yhdysvaltojen presidentti ehdokkaat tapaa kauppareissulla.
jne.
Mielihän meille tärkein, jos se kovin reistailee, ei hyvä."Oikeistodemarin piti olla jo Miamissa ja Kuubassa. Texasiinkin aikoi keskiviikkona lähteä. Aikoa tavata presidentti kilvoittelijoitakin.
Kuuba onkin vuokra yksiö.
Miami sen yksihuone".
Meinaatko, että OSD:lla olisi samoja sadunkertojan taipumuksia kuin leikkimajurilla, joka tekee kuvitteellisia matkoja ulkomaille ja joskus myös Suomessa?
- Ghhfffgg
Onko keskustassa jotain kehumista? Keskustan kannattajat on jumissa sadan vuoden takaisissa asioissa. Sillä välin niiden omat pahasti korruptoituneet edustajat vievät postia, metsiä, pohjavesiä, tieinfraa ja terveyskeskuksia pörssiin.
Silläkin on varmaan vaikutusta, että demaripalsta on kovin hiljainen ja vielä tyhmempien kirjoittajien kansoittama kuin tämä.
Syy ja seuraus, miksiköhän demariedustajat heittävät lokaa ja valehtelevat niin raivokkaasti. Onko pelko perseessä että tämä hallitus onkin monin verroin parempi kuin mitä edelliset joissa demarit ja vasuritkin olivat mukana asioita sotkemassa ja jarruttamassa?- Faktaapukkaa
Vituttaahan noita tämänpalstan kiilusilmäkepulaisia, kun Sipilä on osoittautunut täydelliseksi tumpeloksi ja tämä hallitus on iso vitsi
- HienoaSinulle
Siinä erinomainen esimerkki hyvin argumentoidusta, syvällistä viisautta sisältävästä viestistä, joka kaiken päälle on vielä asiallisesti kirjoitettu.
Olet varmaan ylpeä tuollaisesta teille sosialisteille tyypillisestä korkeatasoisesta esityksestä.
- Kouvolan-hanu
Hauskaahan noitten tämän palstan yksinkertaisten kepuääliöitten kustannuksella on pitää
- NäinOnNäreet
Tunnet varmaan luomiskertomuksen. Uusin tiede on sitä pystynyt täsmentämään.
Ensin Jumala loi ihmisen, sitten eri kehitystason eläimet, viimeisenä nilviäiset, loiset ja täit; kun luomismateriasta jäi vielä jäljelle joatin epämääräsiä rähmää, Jumala loi siitä demarit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?821584Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141024Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.96930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79922Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51734Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot141699- 53674
- 81670
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51651