Hyvinvoivat eivät ymmärrä Anun ja Tuomaksen arkea
Anu Peterin ja Tuomas Aatsingin arki on jatkuvaa sinnittelyä ja sumplimista. Sellainen elämä on hyvätuloisille ihan vierasta. Tutkijat haluavat tietää, mitä suomalaiset ymmärtävät köyhyydestä.
Köyhän elämä on kovaa. Eikä sitä yhtään helpota, että ihmiset ympärillä kiistelevät siitä, kenen pitäisi saada yhteiskunnan tukea ja ovatko köyhät vain laiskoja.
Peteri oli eronnut, kolmen lapsen yksinhuoltaja ja vaikeasti vammaisen lapsensa omaishoitaja
Mitä köyhyys sitten oikeasti on, kuka sen sanoo? Mitä me siitä tiedämme ja ymmärrämme? Miten hyvinvoivat ihmiset suhtautuvat köyhiin?
Se kiinnostaa nyt tutkijoitakin. Hyvinvointisosiologian professori Juho Saari Itä-Suomen yliopistosta on tutkijaryhmän kanssa laatinut siitä kyselyn, johon voi vastata hs.fi:ssä.
Kysymys on tärkeä juuri nyt. Hallitus tekee leikkauksia julkisiin menoihin. Yhteiskunnallisen keskustelun, poliittisten päätösten ja myös arkielämämme kannalta on olennaista ymmärtää, miten suuri on etäisyys valtaväestön ja sivuun joutuneiden välillä.
Saari sanoo, että se on kasvanut. "Me emme tiedä köyhistä tarpeeksi."
Kerrostalokolmion vuokra on 909 euroa. Se on paljon.
Peterin työkyvyttömyyseläke on 566,59 euroa kuukaudessa. Se on tosi vähän. Summaan onkin jokin aika sitten lisätty takuueläke, 180 euroa. Ei ihme, että Euroopan neuvosto nuhtelee Suomea liian pienistä sosiaaliturvan minimietuuksista.
Se on sähkölasku. Huh, ei se ollut kauhea, helpotus näkyy Aatsingin kasvoilta. Uuden asunnon sähkölaskun määrä oli arvoitus, jota oli pitänyt jännittää.
Postiluukkutalot – se on sosiaali-alan ihmisten käyttämä termi taloista, joissa jännitetään joka päivä, mitä postiluukusta putoaa.
Professori Juho Saari kertoo, miten jotkut ihmiset pelkäävät avata postia. Sitä kertyy kassikaupalla.
rahasta on aina puute, kaikki raha menee välttämättömiin menoihin.
Aatsingilla on 20 eurolla ostettu vanha älypuhelin. Peterillä on pitänyt omaishoitajana olla aina kännykkä. Hän pitää puhelinta auki ja vastaa, jos joku soittaa, mutta ei itse soita. Hän ei maksa pysyvästä liittymästä, vaan käyttää prepaid
Peteri inhoaa toimeentulotuen hakemista. Se on työlästä, aina vaaditaan liitteenliitteenliitteitä ja lisäselvityksiä. Sitten tulee kielteinen päätös. Taas pitää toimittaa lisää papereita. Vammaispalvelulain hän osaa jo ulkoa.
Me vaadimme näiltä ihmisiltä sellaista paperien ja arkistojen hallintaa, jota valtaväestöltä ei voi edellyttää. Annapa itse kolmen kuukauden kuitit kaikista menoistasi: bussiliput, lääkekuitit, ruokalaskut, kaikki. Täsmällisiin päätöksiin vaaditaan näitä."
Osa ihmisistä jää vaille niitä etuuksia, joihin heillä olisi oikeus.
Anu Peterin ja Tuomas Aatsingin arki on jatkuvaa sinnittelyä ja sumplimista. Sellainen elämä on hyvätuloisille ihan vierasta. Tutkijat haluavat tietää, mitä suomalaiset ymmärtävät köyhyydestä.
Köyhän elämä on kovaa. Eikä sitä yhtään helpota, että ihmiset ympärillä kiistelevät siitä, kenen pitäisi saada yhteiskunnan tukea ja ovatko köyhät vain laiskoja.
Peteri oli eronnut, kolmen lapsen yksinhuoltaja ja vaikeasti vammaisen lapsensa omaishoitaja
Mitä köyhyys sitten oikeasti on, kuka sen sanoo? Mitä me siitä tiedämme ja ymmärrämme? Miten hyvinvoivat ihmiset suhtautuvat köyhiin?
Se kiinnostaa nyt tutkijoitakin. Hyvinvointisosiologian professori Juho Saari Itä-Suomen yliopistosta on tutkijaryhmän kanssa laatinut siitä kyselyn, johon voi vastata hs.fi:ssä.
Kysymys on tärkeä juuri nyt. Hallitus tekee leikkauksia julkisiin menoihin. Yhteiskunnallisen keskustelun, poliittisten päätösten ja myös arkielämämme kannalta on olennaista ymmärtää, miten suuri on etäisyys valtaväestön ja sivuun joutuneiden välillä.
Saari sanoo, että se on kasvanut. "Me emme tiedä köyhistä tarpeeksi."
Kerrostalokolmion vuokra on 909 euroa. Se on paljon.
Peterin työkyvyttömyyseläke on 566,59 euroa kuukaudessa. Se on tosi vähän. Summaan onkin jokin aika sitten lisätty takuueläke, 180 euroa. Ei ihme, että Euroopan neuvosto nuhtelee Suomea liian pienistä sosiaaliturvan minimietuuksista.
Se on sähkölasku. Huh, ei se ollut kauhea, helpotus näkyy Aatsingin kasvoilta. Uuden asunnon sähkölaskun määrä oli arvoitus, jota oli pitänyt jännittää.
Postiluukkutalot – se on sosiaali-alan ihmisten käyttämä termi taloista, joissa jännitetään joka päivä, mitä postiluukusta putoaa.
Professori Juho Saari kertoo, miten jotkut ihmiset pelkäävät avata postia. Sitä kertyy kassikaupalla.
rahasta on aina puute, kaikki raha menee välttämättömiin menoihin.
Aatsingilla on 20 eurolla ostettu vanha älypuhelin. Peterillä on pitänyt omaishoitajana olla aina kännykkä. Hän pitää puhelinta auki ja vastaa, jos joku soittaa, mutta ei itse soita. Hän ei maksa pysyvästä liittymästä, vaan käyttää prepaid
Peteri inhoaa toimeentulotuen hakemista. Se on työlästä, aina vaaditaan liitteenliitteenliitteitä ja lisäselvityksiä. Sitten tulee kielteinen päätös. Taas pitää toimittaa lisää papereita. Vammaispalvelulain hän osaa jo ulkoa.
Me vaadimme näiltä ihmisiltä sellaista paperien ja arkistojen hallintaa, jota valtaväestöltä ei voi edellyttää. Annapa itse kolmen kuukauden kuitit kaikista menoistasi: bussiliput, lääkekuitit, ruokalaskut, kaikki. Täsmällisiin päätöksiin vaaditaan näitä."
Osa ihmisistä jää vaille niitä etuuksia, joihin heillä olisi oikeus.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus.
Ryöpsäytän tähän oma tilanteeni, vaikkei ei siitä ryöpystä täällä ole mitään hyötyä, kun irvailijat iskevät, eikä aloituksen aihe sen jälkeen ketään kiinnosta.
Tein maatalouslomittajan hommia vuoteen 2002 ja ajoin hirvikolarin, jossa selkäni vioittui. Toivuin siitä jotenkin, mutta samaan aikaan tapahtui paljon muita murheellisia asioita, joista johtuen vajosin mustaan kuiluun masentuen. Työpaikka meni alta ja ei ollut kykyä kiinnostua yhtään mistään. Olin työtön ja menin lopulta sitten kaikenlaisiin aktivointijuttuihin. Kävin pari kurssia, jossa kotetin valmentautua etiäpäin, . Löysinkin alan, joka kiinnosti ja hain puoleksi vuodeksi työkokeiluun ihan itse. Voimat loppuivat.
Sain työkkäriltä ikukarenssin 2012, kun en kipujen takia kyennyt menemään enää työkokeilupaikalle. Kukaan ei auttanut, ei edes lääkärit, kun tutkimuksiin oli jono ja kesti seitsemän kuukautta päästä asiantuntijan vastaanotolle. Vasta sitten sain saikkua ja lopulta sairauspäivärahankin. Siihen vaan meni niin paljon aikaa, että ehdin velkaantua, kun jäin täysin tulottomaksi ja toimeentulotukea hakiessani tukea pienennettiin ensin 20% ja välillä 40%. Asumiskuluistani ei hyväksytty puoliakaan, vaan ehdotettiin talon myyntiä, jonka olisin tehnytkin, jos joku olisi auttanut siinä, miten syrjäisen taajaman iso 50-luvun talo myydään. En minä silloin jaksanut edes ajatella, saati tehdä päätöksiä ja miettiä ratkaisuja. En ole kyennyt siihen vieläkään, vaan päivä kerrallaan, lasku kerrallaan, yritän pärjätä.
Sairausloma muuttui kuntoutustueksi aikanaan ja lopulta jouduin eläkkeelle saamatta koskaan edes kunnollista diagnoosia, saati kuntoutusta, tai tukea. Laskujen pino oli kauhea ja ulkkari tietysti ilmaantui ensimmäiselle eläkepotille, jonka kyllä ihan itse hänelle ilmoitin. Eläkkeeni on alle 800 euroa + 72 euroa asumistukea. Eläkkeestä ulkkari vie joka kk n 70 euroa. Lisäksi olen tehnyt maksusopimuksen kaukolämpöyhtiön kanssa, eli maksan 130 euroa kk rästiinjääneistä lämpölaskuista + tietenkin uudet lämpölaskut normaalisti. Sähkö, jäte ja vesilaskut siihen lisäksi.
Talvella jäi ruokaan ja lääkkeisiin 30-70 euroa kk ja siitäkin summasta pois bussimaksut lähimpään kauppaan, kyläpahaseen, jossa ei ole muuta, kuin tk, apteekki ja kaksi kauppaa. Matkaa15 km. Ei ole leipä/ruokajonoja, eikä jakeluita alle 70 kilsan. Ei ole voimia, eikä tavoitteita enää. Pää on sumuinen, olo väsynyt, lääkkeet oli talvella jätettävä ostamatta, tai ei olis ollu ruokaa yhtään.
Täytän 62, enkä halua edes kuvitella, miten pitkä elämä on vielä edessä. Usein toivon, että se päättyisi tänään.
Onko tämä elämä kaiken tuskan arvoista. Ei minusta. Pelottaa ajatellakaan taas tulevaa talvea, vaikka nyt on kevät vasta ja laskut pienenevät muutamaksi kuukaudeksi.
Sairaseläkkeellä olevalla entisellä maatalouslomittajallakin on oikeus toimeentulotukeen yhteiskunnan viimesijaisena tukimuotona. Se täydentää pintä eläkettä toimeentulotuen tasolle, jolloin hänellekin jää 485,50euroa ruokaan, vaatteisiin yms.
Jos sitä ei ymmärrä hakea, niin se on sitten voi voi.
Juuri tämä on se tilanne, johon voi kuka tahansa joutua. Kirjoittajan jouduttua kolarin takia sairaslomalle ja kuntoutukselle, alkoi köyhyys. Hyvätuloiset audilla ajajat eivät tällaista tajua, ennenkuin se kohdalle iskee. Olisi hyvä jos näitä kohtaloita tuotaisiin julki mediassakin, että ihmiset tajuaisivat, ettei köyhyys ole aina itse aiheutettua. Toivon rohkeutta nimimerkille paulamainio, ja toivottavasti hän pääsee jollain tavalla tekemään toimeentulotukihakemuksen, sehän pitäisi siirtyä kelalle lähiaikoina, ellei ole jo siirtynyt.
Hyvinvoivat eivät ymmärrä Anun ja Tuomaksen arkea
"Me vaadimme näiltä ihmisiltä sellaista paperien ja arkistojen hallintaa, jota valtaväestöltä ei voi edellyttää. Annapa itse kolmen kuukauden kuitit kaikista menoistasi: bussiliput, lääkekuitit, ruokalaskut, kaikki. Täsmällisiin päätöksiin vaaditaan näitä."
Aloitus on täyttä skeidaa.
Ensimmäistä toimeentulotukihakemusta varten täytää antaa kattavat selvitykset taloudellisesta tilanteesta. Sen pitäisi olla kaikkien veronmaksajien etu, että tuen hakijan tilanne selvitetään. KOLMEN kuukauden KAIKKIEN menojen tarkkaa selvitystä ei vaadita edes silloin ensimmäisellä kerralla. Silloin vaaditaan tiliotteet ja palkkakuitit KAHDELTA kuukaudelta. Sen jälkeen, jos toimeentulotukea tarvitsee säännöllisesti, riittää kun toimittaa YHDEN kuukauden tiliotteet jokaisen hakemuksen mukana laskut kuitit menoista, joihin haluaa taloudellista tukea jälkikäteen.
ONKO MUKA LIIKAA VAADITTU, että jos haluaa yhteiskunnan kustantavan vaikka bussilipun, niin joutuu todistamaan kuitilla, että raha myös menee bussilippuun???
http://annakontula.fi/2015/05/voisiko-sosiaaliturvaa-olla-ilman-simputusta/
Voisiko sosiaaliturvaa olla ilman simputusta?
30.05.2015
Autoin kansalaista toimeentulotuen hakemisessa. Koska olen tehnyt tätä ennenkin ja kyseessä oli selkeä tapaus, homma vei meiltä vain yhden työpäivän ja 30 euroa. Liitteitä kertyi kahdeksantoista sivua.
Haimme yhteensä noin 1400 euron summaa. Sen pitäisi kattaa kolmen kuukauden ruoka, vaatteet sekä puhelin- ja matkakulut. Jokainen voi kokeilla itse, riittääkö raha oikeasti tähän kaikkeen.
Paitsi tietysti ne 25-50 prosenttia toimeentulotukeen oikeutetuista, jotka eivät byrokratiasta selviä ja joutuvat siksi sinnittelemään vielä vähemmällä.
Suomessa sosiaaliturvan alikäyttö on kansainvälisesti verraten yleistä. Yhtenä syynä tähän pidetään hakuprosessin vaikeutta. Varsinkin mielenterveys-, päihde- tai elämänhallinnan ongelmista kärsiville parinkymmenen sivun hakemus on kohtuuton urakka. Siis juuri niille, jotka tukea kipeimmin tarvitsisivat.
Toimeentulotukijärjestelmän raskautta ei voi perustella väärinkäytöksillä. Arvioiden mukaan sosiaaliturvahuijaukset ovat nimittäin alikäyttöön verrattuna mikroskooppinen ongelma. Sitä ne ovat myös suhteessa verovuotoon, tai vakuutuspetoksiin. Silti näissä on ollut varaa keventää byrokratiaa.
Esimerkiksi verottaja myöntää nykyään tuhansien eurojen vähennyksiä vaatimatta näytille kuitin kuittia. Samoin korvaus vahingoittuneesta puhelimesta on usein vain ilmoitusasia. Tutkijana olen hakenut ja saanut satojen tuhansien apurahoja kevyemmällä byrokratialla kuin mitä Suomi vaatii 18-vuotiaalta mielenterveyskuntoutujalta.
Mikään laki ei edellytä tällaista ihmisten turhaa juoksuttamista, ja edistyksellisemmissä kunnissa liitteiden listaa onkin jo karsittu. Semminkin, kun suuri osa toimeentulotukeen vaadituista liitteistä on sellaisia viranomaispäätöksiä, joista oleelliset tiedot etuuskäsittelijä näkee suoraan koneeltaan.
Vuoden 2017 alusta toimeentulotuen käsittely on tarkoitus keskittää kunnilta KELA:lle.
Silloin myös hakukäytännöt yhdenmukaistetaan. Toivoa sopii, että se tapahtuu kevyemmän, ei raskaimman mukaan.
(Kirjoitettu Lehtiyhtymälle 30.5.2015)