Nykyajan arkisto netissä

Jahkaannuin eilen Nykyajan nettiarkistoon, jonne oli sijoitettu vuosikerta 2010 PDF-tiedostoina.

Jälki teknisesti sen verran korkatasoista, että oletan, että kyseessä olisi tiedostot, joista painotalo sitten printtasi paperilehdet.

Jos olisi paperista skannattua tavaraa, jälki oletettavasti olis heikompaa.

Mutta miksi juuri vuosikerta 2010 ekana (muita vuosikertoja kun ei vielä näkynyt)?

Ovatko sitä vanhemmat lehdet olemassa vain paperiversioina?

Rohkeuden puutteesta ei toimitusta ainakaan voi syyttää. Ettei vain kyseessä olisi ollut uhkarohkeus?

Nyt näet A-kirkon omalla aineistolla voidaan osoittaa yhtä ja toista, mihin Pyhpyh mieluusti esittäisi kommentin "Valheesi ei meitä hetkauta".

Siitä ehkä kerron esimerkkejä myöhemmin, God willing.

4

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olemme päättäneet siirtää Nykyaika-lehden vuosikerrat nettiin luettavaksi. Aloitimme vuodesta 2010, koska siitä oli olemassa vielä Adobe Indesign -tiedostot, jotka oli helppo muuntaa hyvälaatuiseksi PDF-tiedostoksi. Vuoden 2011 vuosikerta on tulossa pian luettavaksi. Jossain vaiheessa mennään sitten vuodesta 2010 taaksepäin.

      • Kiitos tiedosta, Timo!

        Ilahduttaa, että säästynen itse skannaamasta noita lehtiä. PDF on siitä kiva formaatti, että se mahdollistaa sanahaun.

        Mutta ei taida aavistaa, millaisia miinoja noihin vuosikertoihin sisältyy?


      • siellänäyttääolevan

        Nyt on nähtävänä.


    • adventtimunkki

      Kiitos munkin puolesta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2179
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      190
      1655
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1309
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1025
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      780
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      756
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe