Verkostomarkkinoinnissa vedotaan aina ihmisen talouteen, terveyteen tai perheeseen eli samalla tavalla psykopaatit manipuloivat ihmisiä.
Verkostomarkkinointi toimii kuin psykopaatti
psykol00gi
2119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Taas kirjoittaja joka ei tiedä asiasta yhtään mitään. Verkostomarkkinoinnin myyntipsykologia ei poikkea sitten millään tavalla mistään muusta myynnistä. Itse vakuutusalalla hetke olleena tiedän, että se myyntijohdon puoleleta pakotettu tunteisiin vetoaminen ja pelottelu alkoi oikein oksettamaan.
No kylläpä kumminkin tietää! Verkostomarkkinointiin houkutellaan ihmisiä JUURI noilla argumenteilla. Ja siihen aina höynähtää joku.
Matemaattisesti ajateltuna tällaisten saippuoiden tai kahvikoneiden myynti verkoston kautta on täyttä idiotismia. Logistiikka ei koskaan pärjää kivijalkakaupoille. Verkostofirma näet joutuu ottamaan itselleen kovat katteet pienen myyntimäärän ja kalliin logistiikan vuoksi. Tuloksena, että verkostokauppias on väistämättä tappiolla ja varastohuone pursuaa saippuaa ja kahvikonettta.
ELLEI ...
Mutta jos verkostokauppias hankkii itselleen alalinjalaisia, niin silloin hän saa tuottoja suosittelusta.
Eli kannattaa heti heittää ne saippuat ja kahvikoneet järveen ja keskittyä ainoastaan verkoston luontiin. Antaa alalinjalaisten kärsiä tappiot jolleivät tajua mistä kana kusee.
Summa summarum ... mistä me oltiin verkostomarkkinoinnin kautta saamassa hyötyä: a) tuotteiden myynnistä vai b) ihmisten koijauksesta verkostoon, häh?
Poijjaat! Taasen!
T.Avotampio