"Etniset ryhmät", eli rikastajathan ne sielläkin oli asialla, kuinkas muuten.
Joukkotappelu venäläisellä hautausmaalla – ainakin kaksi kuollut
(KUVA: Google Maps, Twitter)
Julkaistu: 14.5. 15:52
Venäjä Uutistoimisto Reutersin mukaan joukkotappeluun on osallistunut noin 200 ihmistä.
Moskovan suurimmalla hautausmaalla Khovanskojessa on ollut venäläisten uutistoimistojen mukaan valtava joukkotappelu. Kaksi ihmistä on kuollut ja kymmenen ihmistä on loukkaantunut. Asiasta on uutisoinut myös uutistoimisto Reuters.
Joidenkin raporttien mukaan taistelussa olisi kuollut yksi poliisi, mutta tietoa ei ole pystytty vahvistamaan.
Ria Novostin ja Tassin mukaan tappelu on mahdollisesti saanut alkunsa työpaikoista. Tappeluun on osallistunut noin 200 ihmistä ja kahakassa on käytetty myös tuliaseita.
Interfaxin mukana poliisi on pidättänyt 50 ihmistä. Viranomaiset hajottivat rähinöivän väkijoukon muun muassa ampumalla ilmaan.
Poliisin mukaan pahin taistelu alkoi, kun entisen Neuvostoliiton Keski-Aasian alueiden etniset ryhmät kahnasivat keskenään hautausmaan työpaikoista.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001179096.html

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.