Natoon heti

Nato on nyt 28 maan puolustusliitto.
Natossa on yhteispäätökset.
Nato puolustaa sen jäseniä häirikkövaltioita vastaan
Yhdysvallat on yksi Naton jäsen se ei itse päätä kaikesta vaikka itä trollit valehtelee jatkuvasti asiasta.

Suomen ja Ruotsin paikka on Läntisten kumppanien kanssa samoissa pöydissä. Itä nuolijoiden itkut on kuultu nopeasti Natoon ja yhteistyötä lisää pohjoismaiden kanssa.
Lisäksi puolustusrahoitus asian mukaiselle tasolle.
24168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Lisäksi NATO 28 maata ja naton liittolaiset torjuu idän aggression jos se yrittää Länteen.

Äänestä
  • No eihän Venäjä ole ollut tulossakaan länteen, ei edes Neuvostoliitto ollut tulossa länteen kylmän sodan aikoihinkaan, sillä toki peloteltiin ja pelottelijat siitä hyötyivät, mutta pelkkää pelottelua se oli jonka hölmöimmät ottivat tosissaan.

    Äänestä

Vain yksi pieni asia. Ainakaan minun rahojani ei käytetä USA:n voitelemiseen. Tämä on satavarma asia.
Ensimmäinen veronkorotus kun tulee natohakemuksen jälkeen, olkoon sitten ALV, valtionvero, kiinteistövero, ajoneuvovero tai omaisuusvero, niin minä lopetan verojen maksamisen kokonaan.

Äänestä
  • mites lopetat? tietenkin jos muutat r..ä puolelle.

    Äänestä

  • Nato turvaa rauhan
    Nato turvaa rauhan kun esim. Kun Turkki ampui Turkkiin tunkeutuneen Venäläisen Suhoi-24 rynnäkkö hävittäjän alas. Silloin kävivät Venäjä ja Turkki hyvin kuumina. Nato meni väliin, että jäitä hattuun molemmille. Venäjä raivosi ja uhkaili mutta ei voinut tehdä mitään

    Äänestä

  • Viisala kirjoitti:

    Nato turvaa rauhan
    Nato turvaa rauhan kun esim. Kun Turkki ampui Turkkiin tunkeutuneen Venäläisen Suhoi-24 rynnäkkö hävittäjän alas. Silloin kävivät Venäjä ja Turkki hyvin kuumina. Nato meni väliin, että jäitä hattuun molemmille. Venäjä raivosi ja uhkaili mutta ei voinut tehdä mitään

    Juuri näin. Edes venäläiskoneen alasampuminen ei johtanut sotilaallisesti yhtään mihinkään. Kun venäjä ei uskalla eikä pysty.

    Saimme nähdä vain putinin leukojen louskutusta ja venäläisiin itseensä kohdistuneita rajoituksia. Kun Turkki ampui alueellaan öykkäröineen venäläiskoneen alas putin potkaisi omaa kansaansa nilkkaan...

    Suomi voi rauhallisin mielin hakea Naton jäsenyyttä. Toki venäjä protestoi ja uhittelee aikansa mutta sitten se sopeutuu tilanteeseen kun ei muutakaan voi.

    Näillä näkymin Suomi ja Ruotsi jättävät jäsenhakemuksensa vuonna 2018.

    Äänestä

Nato turvaa rauhan
Nato turvaa rauhan kun esim. Kun Turkki ampui Turkkiin tunkeutuneen Venäläisen Suhoi-24 rynnäkkö hävittäjän alas. Silloin kävivät Venäjä ja Turkki hyvin kuumina. Nato meni väliin, että jäitä hattuun molemmille. Venäjä raivosi ja uhkaili mutta ei voinut tehdä mitään
Nato turvaa rauhan

Äänestä
  • Tosiasiassa NATO maat USA ja Ranska ilmoittivat Turkille etteivät he tue Turkkia jos se itse aiheuttaa sodan Venäjän kanssa. Se rauhoitti Turkkia. Miksi kuvittelet että NATOlla olisi kummempaa arvovaltaa muihin kuin jäseniinsä ?
    Suomenkin sotilas asiantuntijat tuomitsivat Turkin teon. Turkki ampui Suhoin alas Syyrian puolella, ei Turkin puolella. Perusteluna he käyttivät sitä, että kone olisi ollut heidän puolellaan joitakin sekunteja.
    Olisiko Suomen pitänyt ampua alas kaksi USAn sotilaskonetta jotka tunkeutuivat Suomen ilmatilaan vartin ajaksi viime kesänä ? Jos ei NATO saa omia koneitaan pois toisten ilmatilasta, niin ei se ole kykenevä rauhanturvaajaksikaan.

    Äänestä

  • Tosiasia on Venäjä joutui lähtemään Turkista häntä koipien välissä.

    Äänestä

Nato tulee kokemaan tappion Ruotsin ja Suomen kohdalla,ja se olkoon usanatolle
opiksi ettei sotilaallisia ratkaisuja tehdä Pohjolassa sotilaallisin keinoin vaan
ihan takoituksen .

Äänestä
  • R...ä tulee kokemaan järkyttävän tappion ja samalla nämä kotoisat itä nuolijat. Suomi ja Ruotsi menee Natoon muiden Länsimaiden kanssa samoihin pöytiin ja varmistaa turvallisuuden.

    Äänestä

natoon

Äänestä

Natoon ei kannata mennä, koska on liian kovat jäsenmaksut per vuosi ja venäjällä on naton kanssa rauhankumppanuus sopimus.

Äänestä
  • Voi jessus sentään, mistä näitä "älykköjä" siunaantuu?
    Avaappas Pohjolan kartta ja mieti tilannekuvaa. Selviääkö?

    Äänestä

  • karttaharjoittelua kirjoitti:

    Voi jessus sentään, mistä näitä "älykköjä" siunaantuu?
    Avaappas Pohjolan kartta ja mieti tilannekuvaa. Selviääkö?

    Venäjä ei ole uhka Suomelle, muualla kuin natotrollien päissä. Venäjä ei ole ollut uhka Suomelle tai Länsi-Euroopan maille edes kylmän sodan aikoina, sillä uhalla toki yksinkertaisia peloteltiin, mutta pelkkää propagandaahan se oli ja sillä saatiin joitain poliittisia tavoitteita läpi kuten EY:hyn liittyminen jonka seuruksia sitten ollaan nähty ja nähdään taas esim:

    Itis järjestää ramadan-juhlan: ”Asiakaskuntamme edustaa jo nyt sitä, mitä koko pk-seutu on 10 vuoden kuluttua”

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/196710-itis-jarjestaa-ramadan-juhlan-asiakaskuntamme-edustaa-jo-nyt-sita-mita-koko-pk-seutu

    Äänestä

Kun lukee, mitä Pohjoismaiset pääministerit ja Suomen presidentti (valtiojohtajat) puhuivat ja sopivat virallisella valtiovierailullaan Valkoisen taloon, on varsinainen Nato-sopimus enää vain muodollisuus . Oleellisin on nyt sanottu, tehty selväksi ja sovittu.

Maailman selvästi vahvin sotilasmahti USA ilmoitti presidenttinsä ja tiedottajiensa suulla selkokielellä, mitä Pohjoismaat (Islanti,Tanska,Suomi,Ruotsi ja Norja) merkitsevät USA:lle:

"Vaikka kaikki pohjoismaat eivät ole Natossa, koko alueen turvallisuus on Yhdysvaltojen keskeisten kansallisten etujen joukossa."

"Ovi Natoon on Suomelle ja Ruotsille auki ja pysyy auki".

"Maat ovat niin läheisiä kumppaneita, kuin ne voivat olla, olematta Natossa"

"Yhdysvaltojen läheinen suhde Pohjoismaihin on, KIVEEN HAKATTU".

Pohjoismaiden yhteinen esiintyminen ja osoitus tiiviistä yhteenkuuluvuudesta, oli hienoin ja paras uutinen pitkään aikaan. ("Yhdessä olemme vahvempia ja paremmassa turvassa uhkaajilta)

Äänestä

EI RYSSITÄ TILANNETTA VAAN LIITYTÄÄN NATOON

Äänestä
  • Esim. Korean Airin lento 007 oli Venäjän (Neuvostoliiton) ilmavoimien 1. syyskuuta 1983 Japaninmeren yllä alas ampuma Korean Airin Boeing 747 matkustajalentokone. Alun perin New Yorkista Etelä-Koreaan Souliin Anchoragen kautta matkalla ollut kone poikkesi vahingossa Kamtšatkan niemimaan yli Sahalinin saarelle ja kävisi siten Venäjän ilmatilassa. Venäjän ilmavoimien Suhoi Su-15 -rynnäkkökone ampui matkustajakoneen alas ohjuksella Moneronin saarenlähellä, kun hävittäjän lentäjä sai suoran käskyn johdolta. Kaikki 269 matkustajaa ja miehistönjäsentä saivat surmansa, mukaan lapset. Välikohtaus hiersi entisestään Yhdysvaltain ja Venäjän välejä kylmässä sodassa ja herätti kansainvälistä pahennusta Venäjää kohtaa

    Äänestä

  • NATOLLE_KYLLÄ kirjoitti:

    Esim. Korean Airin lento 007 oli Venäjän (Neuvostoliiton) ilmavoimien 1. syyskuuta 1983 Japaninmeren yllä alas ampuma Korean Airin Boeing 747 matkustajalentokone. Alun perin New Yorkista Etelä-Koreaan Souliin Anchoragen kautta matkalla ollut kone poikkesi vahingossa Kamtšatkan niemimaan yli Sahalinin saarelle ja kävisi siten Venäjän ilmatilassa. Venäjän ilmavoimien Suhoi Su-15 -rynnäkkökone ampui matkustajakoneen alas ohjuksella Moneronin saarenlähellä, kun hävittäjän lentäjä sai suoran käskyn johdolta. Kaikki 269 matkustajaa ja miehistönjäsentä saivat surmansa, mukaan lapset. Välikohtaus hiersi entisestään Yhdysvaltain ja Venäjän välejä kylmässä sodassa ja herätti kansainvälistä pahennusta Venäjää kohtaa

    Esim. "Iran Airin lento 655 oli Iran Airin lento Bandar Abbasista Dubaihin. Yhdysvaltain laivaston Ticonderoga-luokan ohjusristeilijä USS Vincennes tuhosi koneen 3. heinäkuuta vuonna 1988 Persianlahdella. Turmassa sai surmansa 290 ihmistä.

    Yhdysvallat ei pyytänyt tapausta anteeksi Iranilta."

    >Wikipedia

    Äänestä

Nato on pian 29 maan puolustusliitto

Äänestä

Nato virallistaa huippukokouksessa sen 29 jäsenen. Eikä itä trollien väiteet taas pitäneet paikkansa.

Äänestä

Brittiläinen Helsinki Human Rights Group -ihmisoikeusjärjestön johtaja John Laughland kirjoitti The Guardian -lehdessä 22.11.2002, ettei USA levitä demokratiaa vaan edistää omaa asekauppaansa: ”Uusi Nato on mekanismi saada lunnasrahaa uusilta jäsenvaltioilta Yhdysvaltain aseteollisuudelle ja myös väline saada muut maat suojelemaan Yhdysvaltain maailmanlaajuisia etuja, joihin kuuluu luonnonvarat kuten öljy.”

Äänestä

Natoon nopeasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ERommel kirjoitti:

Nato on nyt 28 maan puolustusliitto.
Natossa on yhteispäätökset.
Nato puolustaa sen jäseniä häirikkövaltioita vastaan
Yhdysvallat on yksi Naton jäsen se ei itse päätä kaikesta vaikka itä trollit valehtelee jatkuvasti asiasta.

Suomen ja Ruotsin paikka on Läntisten kumppanien kanssa samoissa pöydissä. Itä nuolijoiden itkut on kuultu nopeasti Natoon ja yhteistyötä lisää pohjoismaiden kanssa.
Lisäksi puolustusrahoitus asian mukaiselle tasolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu