Onko suomen kielen tulevaisuutta arvioitu

Eksyykö

tieteellisesti. Maallikosta näyttää, ettei tulevaisuus vaikuta kovin lupaavalle. Vaatiiko säilyttäminen kilpailevien kielien tukahduttamista? Onko ovelta ovelle kerjääminen todellakin ainoa mahdollisuus suomen kielen säilyttämiseksi

21

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eijulk

      On tutkittu mutta tulokset ovat hyvinkin ristiriitaisia eikä niitä ole haluttu tuoda julkisuuteen.

    • Epo Ollonen on viimeinen mohikaani. Sitten loppuu sekin päre.

      • retki_häämöttää

        Klassinen aloitus-kaksi vastausta -ketju.
        Ruotsinkielen alasajo on jo pitkällä. Ymmärrän toki halusi kieltää faktan. Esi-isäsi tyrivät homman silloin 1809, nyt on myöhäistä pyristellä.
        Ihmeen kauan olette suomalaisilta viemänne omaisuuden turvin kukkoilleetkin, siitä voisi pari pistettä antaa. Mutta nyt on luu jäämässä vetävän käteen.
        Olisiko aika lähteä yrittämään jonkin toisen maan valtausta?


      • retki_häämöttää kirjoitti:

        Klassinen aloitus-kaksi vastausta -ketju.
        Ruotsinkielen alasajo on jo pitkällä. Ymmärrän toki halusi kieltää faktan. Esi-isäsi tyrivät homman silloin 1809, nyt on myöhäistä pyristellä.
        Ihmeen kauan olette suomalaisilta viemänne omaisuuden turvin kukkoilleetkin, siitä voisi pari pistettä antaa. Mutta nyt on luu jäämässä vetävän käteen.
        Olisiko aika lähteä yrittämään jonkin toisen maan valtausta?

        Kuka vitun tyhmä nyt edes asuu Suomessa, saatikaan molottaa suomea? Oma häpeä ja häviö.


      • Orjafenno

        Fennon selittely alkaa 1800 luvun alusta eikä hullua hurskaammaksi tule eikä ole muuttunut miksikään. Eduskunnassa on ollut 95% fennoenemmistö jo 100 vuoden ajan. Ja fenno on edelleen orjan asemassa. Ei tarvitse enempää kertoa fennosta ja suomen kielestä.


      • Apujoukkoo

        Fennoo pitää nostattaa eli apua antaa. Ei fenno ole koskaan selvinnyt yksinään.


      • Orjafenno kirjoitti:

        Fennon selittely alkaa 1800 luvun alusta eikä hullua hurskaammaksi tule eikä ole muuttunut miksikään. Eduskunnassa on ollut 95% fennoenemmistö jo 100 vuoden ajan. Ja fenno on edelleen orjan asemassa. Ei tarvitse enempää kertoa fennosta ja suomen kielestä.

        Kumma tyyppi tuo fenno. Muut elävät elämää, fenno kerää puuttuvaa viittä prosenttia jostakin, jonka jälkeen tapahtuu jotain? Tai sitten ei, kuten ei koskaan ennenkään.


      • Viidenprosentinfenno28

        Fennon viimeinen oljenkorsi tuo 5%. Sitten vasta elämä alkaa! Ennuste on kuitenkin heikko, totta puhuen olematon.


      • Vapahtajat

        Milloin koittaa fennon vapaus?


      • Haudankaivaja

        Haudassa !


      • Haudankaivaja kirjoitti:

        Haudassa !

        Miten se sinne muka päätyy? Toiset fennulit ovat aivan liian laiskoja haudataakseen ketään tai mitään. Taitaa päätyä petoeläinten (epäterveelliseksi) särpimeksi. Mutta vapaus kai sekin?


    • EksyitPahasti

      Suomalaisuus on tuhannen vuoden ajan osoittanut elinkelpoisuutensa. Vaikka molemmat naapurikansat ovat meitä aina sortaneet, niin ei ole mitään hätää.

      Sen sijaan ruotsalaisuudesta olisin sinuna paljon enemmän huolissaan. Se on katoamassa jopa Ruotsista!

      • K-kyvytön

        Suomen ongelma on se, ettei se pärjää yksinään; ei ole koskaan pärjännyt. Suomen ongelma on myöskin se, että se ei pärjää kenenkään kanssa yhdessä. Sekin on nähty EU: n jäsenenä. Suomi on jäänyt Euroopan viimeiseksi talouskehityksessä. Ulkopuoliselle Suomi ei ole kilpailukykyinen missään suhteessa.


    • Lukiolaistytsy

      Ruotsin merkitys Suomessa on minimaalinen. Ruotsi jää pian pelkäksi seurustelukieleksi. Taloudellista merkitystä sillä ei ole, muuten kuin kustannuksena. Laulaja ei ruotsiksi levytä.

      Riki Sorsa tai Lasse Mårtenson eivät olisi tulleet toimeen ilman suomea, mutta ruotsia ilman hyvinkin. On idioottimaista vaatia palveluits ruotsiksi. Suomi nousee Eurooppalaiseksi vapaaksi maaksi, kun pakkoruotsista luovutaan.

      • Hukuksissa

        Suomella on yli 100 miljardia € velkaa. Suomi ei ole vapaa maa vaan velkavankeudessa elävä kituuttaja.. Onneksi meillä on ruotsin kieli ja ruotsinkieliset helpottamassa Suommen kurjaa tilaa; jälleen heitä tarvitaan, kun fennot ovat hukuksissa


      • Hallitsevavelka

        Tuo on totta. Taloudellinen kehittyminen ja kielen säilyminen elävät käsikädessä pienten maiden kohdalla. Tätä menoa velkojat tulevat sulauttamaan Suomen johonkin suurempaan ja menestyvämpään kokonaisuuteen. 100 miljardin velka alkaa olla hallitseva tekijä, kun näköpiirissä ei ole yhtään mitään parempaa talouden suunnalla.


      • Hekolama

        Minimaaliset ovat velkaongelmat Ruotsissa verrattuna Suomeen. Kuitenkin voidaan todeta, että suomalaisuuden henkinen alennustila on suurempi ongelma kuin tolkuton velkaongelma.


      • kymppipaita
        Hekolama kirjoitti:

        Minimaaliset ovat velkaongelmat Ruotsissa verrattuna Suomeen. Kuitenkin voidaan todeta, että suomalaisuuden henkinen alennustila on suurempi ongelma kuin tolkuton velkaongelma.

        Velkaongelma on aika pieni, sen kanssa kyllä pärjää. Henkisellä alennustilalla voi tarkoittaa näitä ihmisiä, jotka kuukaudesta toiseen valittavat maan kielipolitiikkaa, aivan kuin sen muuttaminen ratkaisisi jonkin suuren ongelman...


      • Rapkierre

        Näiden valittajafennojen alennustila on henkisten sairauksien luokitusasteikolla varsin vakavaa eli parantuminen on lähes toivotonta. Ei kukaan toivo edes pahimmalle vihamiehelleen moista henkisen rappeutumisen kierrettä.


      • Onnifenno

        Oi, jos valittajafennot paranisivat. Se olisi heille suuri henkilökohtainen onni.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      102
      4629
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      27
      2405
    3. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      110
      2312
    4. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2199
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      425
      1991
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      175
      1545
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      100
      1279
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      33
      1087
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      986
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      79
      870
    Aihe