Johtajat vaihtuvat - polittiikka ei muutu

Ei Kokoomuksen politiikka korjaannu johtajaa vaihtamalla. Tarkoitus on vain hämätä äänestäjiä ja jatkaa samaa politiikkaa, mitä tähänkin asti. Tärkeimpiä asioita ovat hyvinvointivaltion purun jatkaminen ja Nato:on liittyminen.

Myös lamaa pitää jatkaa edelleen, jotta päästään hyvinvointivaltion rakenteita purkamaan tehokkaasti. Nyt on meneillään valtion yhtiöiden yksityistämisvaihe. Ne ovat nyt edullisia ostaa, jos hallitus vain myy. Ja myyhän se. Sipilä on samaa mieltä ja Berner on yksityistämisen ja valtiolle kuuluvien verojen piilottamisen huippuasiantuntijoita. Tietotaitoa on siis paljon, mutta tämän hallituksen osaajien tietotaito ei vain hyödytä Suomea ja sen kansalaisia. Osaaminen keskittyy suurelta osin omien ja lähipiirin etujen ajamiseen. Silloin on taottava, kun rauta on kuumaa ja syntyneestä tilaisuudesta on otettava kaikki irti.

Mm. Berner käyttää aikansa tehokkaasti hallituksessa tulevien busineksiensa alustamiseen. Hän on yhden kauden ministeri ja tietoisesti hankkiutunutkin päättäville paikoille luodakseen tulevaisuuteensa mahdollisimman monia rahanlähteitä.

Sveitsin kansalaisena häntä ei voisi olla kiinnostunut Suomesta ja sen kansantaloudesta. Nykyaika vain on tällaista. Mennään itsekkyys edellä!
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mihinkäs se seepra raidoistaan pääsisi. Eikä ole tarvekkaan. Ovat EK asialla ja ovat aina olleet.Kannattajakunta on vankka ja tietää sen.Ei puoluepolitiikka johtajaa vaihtamalla muutu .Tavoitteet vain tehostuvat ja tavat päästä tavoitteisiin.

Äänestä
  • Kokoomuspuolueen kannatus oli jyrkässä laskusuunnassa.
    Piti keksiä jotain millä hämättäisiin kansaa ja saataisiin kannatuksen totaalinen romahtaminen estettyä.
    Stubb saanee lohdutusviran Merkeliltä.
    Hyvä veli järjestelmähän toimii Eurooppatasollakin aukottomasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nfnfnfgfngf kirjoitti:

Ei Kokoomuksen politiikka korjaannu johtajaa vaihtamalla. Tarkoitus on vain hämätä äänestäjiä ja jatkaa samaa politiikkaa, mitä tähänkin asti. Tärkeimpiä asioita ovat hyvinvointivaltion purun jatkaminen ja Nato:on liittyminen.

Myös lamaa pitää jatkaa edelleen, jotta päästään hyvinvointivaltion rakenteita purkamaan tehokkaasti. Nyt on meneillään valtion yhtiöiden yksityistämisvaihe. Ne ovat nyt edullisia ostaa, jos hallitus vain myy. Ja myyhän se. Sipilä on samaa mieltä ja Berner on yksityistämisen ja valtiolle kuuluvien verojen piilottamisen huippuasiantuntijoita. Tietotaitoa on siis paljon, mutta tämän hallituksen osaajien tietotaito ei vain hyödytä Suomea ja sen kansalaisia. Osaaminen keskittyy suurelta osin omien ja lähipiirin etujen ajamiseen. Silloin on taottava, kun rauta on kuumaa ja syntyneestä tilaisuudesta on otettava kaikki irti.

Mm. Berner käyttää aikansa tehokkaasti hallituksessa tulevien busineksiensa alustamiseen. Hän on yhden kauden ministeri ja tietoisesti hankkiutunutkin päättäville paikoille luodakseen tulevaisuuteensa mahdollisimman monia rahanlähteitä.

Sveitsin kansalaisena häntä ei voisi olla kiinnostunut Suomesta ja sen kansantaloudesta. Nykyaika vain on tällaista. Mennään itsekkyys edellä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu