Etiopialainen palvelijatar ruoskitaan

http://mvlehti.net/2016/05/15/paivan-video-saudi-perheen-etiopilainen-palvelijatar-saa-nauttia-islamin-ihanuudesta/

Monelle Suomi huoralle tuollainen ruoskinta oli tosi hyvä kokemus. Jos sitten oppisivat tavoille.
13201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

eiks tuo ole mies, laittavat muniin jonkun puristimen.

Äänestä

Polvitaipeisiin lyöminen on hyvä taktiikka - lyö sinne missä eniten tuntuu. Voi mennä vähän aikaa ennenkuin seuravan kerran kävelee.

Äänestä

Ja kyllä voisi osaa porukasta vielä kovemmin kurmuuttaa, ihan voisi osaa eduskunnan väestäkin läpsäyttää. Ja pahimmat vasemmisto ja komuänkyrät pitäisi kouluttaa kanssa. Totta puhuen joka yhteiskunta luokasta löytyisi piestävää.

Äänestä
  • Niin kuin sinutkinvai??? Ei sanottu mitä tehnyt?Sikojen tapoja käyttävä edelleen arabiassa.

    Äänestä

koraanin mukaan naista tulee kurittaa !

Äänestä

Kuulemma on jo valmisteilla laki että Suomeen, kun rakennetaan uusia taloja, niin niihin pitää laittaa myös tuollainen ripustuskoukku. Valtion ja kunnan jo valmiina oleviin asuntoihin jälkiasennetaan koukku vaikka sitä ei laki ensi alkuun vaadi.
On todennäköistä, että josssain vaiheessa laki edellyttää että kaikkiin vuokralle pantaviin tai jo vuokralla oleviin asuntoihin - myös yksityisiin - pitää asentaa koukku. Koukun hinnaksi tullee noin 2000€ ALV ja sen lisäksi se täytyy tarkastaa vuosittain, tarkastusmaksu on n. 300€ ALV.
Koukun saa asentaa ja tarkastaa vain valtuutettu yritys. Vaatimukset ovat aika kovat, tällä hetkellä vain ministereillä Rehula, Vehviläinen ja Sipilä on firmat jotka saavat työn tehdä. Tiettävästi myös Laura Räty ja Matti Vanhanen ovat käynnistäneet lupaprosessin ja yrityksen perustamisen.

Äänestä
  • Ja linkki oli....

    Äänestä

Rikkaat saudit ovat malliesimerkkejä tunteettomista islamuskonnon palvojista. Minua ei saisi kirveelläkään lomamatkalle esim. Dubaihin.

Äänestä
  • Nuo ruoskijat selvästi nauttii touhusta ovat siis sadisteja, ne pitäisi itse laittaa tuohon ruoskittavaksi niin tietäisivät miltä se tuntuu,

    Äänestä

  • Nehän on arabeja. ensin miehet hakkaa lapsiaan, sitten lapset hakkaa äitejään, ja siirtyyy siitä sitten omiin vaimoihin, palvelijoihin ja lapsiin.

    Äänestä

  • kdjfksjf kirjoitti:

    Nehän on arabeja. ensin miehet hakkaa lapsiaan, sitten lapset hakkaa äitejään, ja siirtyyy siitä sitten omiin vaimoihin, palvelijoihin ja lapsiin.

    Eläimellistä JULMUUTTA.

    Äänestä

  • kdjfksjf kirjoitti:

    Nehän on arabeja. ensin miehet hakkaa lapsiaan, sitten lapset hakkaa äitejään, ja siirtyyy siitä sitten omiin vaimoihin, palvelijoihin ja lapsiin.

    Suvakkihyysärivihervasurien palvomaa "kulttuuria" jota arvostavat huomattavasti vihaamaansa länsimaista kulttuuria korkeammalle.

    Äänestä

Aloittajalle tiedoksi, että kyvyttömyytesi ei ole naisten vika. Etsi apua ammattiauttajalta, joko lääkäriltä tai kenties psykiatrilta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


0-87 kirjoitti:

http://mvlehti.net/2016/05/15/paivan-video-saudi-perheen-etiopilainen-palvelijatar-saa-nauttia-islamin-ihanuudesta/

Monelle Suomi huoralle tuollainen ruoskinta oli tosi hyvä kokemus. Jos sitten oppisivat tavoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu