Ali-baba avaa heinäkuussa.

Olen itse ollut virtuaalikolikkosijoittaja coinissa toista vuotta. Raskasta aikaahan nämä viime kuukaudet ovat olleet kun sisässä coinissa on itselläkin 14000 euroa sijoituksia ja onecoiniia on syytetty olleen huijaus eikä massien kotiutukset ole toiminneet.

Sain lopultakin kiinni oman sponzorini. Kun aloin kysylemään häneltä niistä hänen lupaamastaan 30000 kauppapaikasta, niin hän kertoi jymy-uutisen. Hän sanoi ettei asiassa kannata nyt hätäillä. Ali-baba on aloittamassa heinäkuussa 2016 onecoin-valuutan hyväksymisen. Lisäksi on tulossa myös konvertoiva platina inen amerikan express kortti.

25

687

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maakoheltaja

      Nyt kannattaa sijoittaa lisää

    • Onecoinponzi

      Vittu mitä paskaa. Kuten kaikki Onecoiniin liittyvä tähän asti.
      Alibaba ei avaa yhtään mitään, tietenkään. Tämähän on ponzihuijaus.

      Te luuserit että muuten koskaan tule näkemään varsinkaan mitään platinaista Amexia. Jotta sellaisen saa pitää olla ihan oikeita kuukausituloja tai rutkasti rahaa pankissa. Oikeaa rahaa. Euroja.

      • Pyramiidikiihottaa

        Olen niin raivoissani, että joku voi edelleen puolustaa puramiidia Onecoin.
        Raivoan niin!


      • Alkakaaelämään

        "Vittu mitä paskaa. Kuten kaikki Onecoiniin liittyvä tähän asti.
        Alibaba ei avaa yhtään mitään, tietenkään. Tämähän on ponzihuijaus."

        Etkö huomaa, että mies elää menneessä 2016 heinäkuussa?

        Tyhmä vastustajatrolli tekee avauksen ja toinen tyhmä-älämölö alkaa siitä imemään tunteisiin. :) Kyllä te olette todellisia tomppeleita ja muuta omaa elämäähän teillä ei ole kuin tämä suolipalsta, jossa saatte vuodesta toiseen katkeruuttanne purkaa.


      • Alkakaaelämään kirjoitti:

        "Vittu mitä paskaa. Kuten kaikki Onecoiniin liittyvä tähän asti.
        Alibaba ei avaa yhtään mitään, tietenkään. Tämähän on ponzihuijaus."

        Etkö huomaa, että mies elää menneessä 2016 heinäkuussa?

        Tyhmä vastustajatrolli tekee avauksen ja toinen tyhmä-älämölö alkaa siitä imemään tunteisiin. :) Kyllä te olette todellisia tomppeleita ja muuta omaa elämäähän teillä ei ole kuin tämä suolipalsta, jossa saatte vuodesta toiseen katkeruuttanne purkaa.

        Hähää, ääliöpää! Etkö itse käsitä kommentoivasi toukokuisia kirjoituksia!! MUAHAHAAAAA, IDIOOTTI!!!

        Vähä-älyinen viisiprosenttilainen, coinisti! Hei, mulla olis sulle ihan lyömätön keino päästä taloudellisesti riippumattomaksi! Siinä myydään verkostossa pumpattavia barbaroita, joiden arvo nousee!!

        Ja jos hankit verkostoa, niin saat aina kaksi barbaraa ilmaiseksi!

        Nyt barbaran arvo on 50€, mutta se nousee vuodessa satakertaiseksi. Barbarat tulee vapaasti vaihdettaviksi 2018 mega eventissä. Nyt kannattaa sioittaa barbaraan! Alibaba on jo mukana ja mastercardilta tulee konsertoiva kortti!

        Ootko hei viisiprosenttilainen jo paljon netonnut coinista? Ja onko paljon tullut verkostoa? Mitkä on fiilikset kun ei coinia voi koskaan käyttää missään, paitsi kosteissa päiväunissa? Ja juuri tähän on paras lääke BARBARA!!!

        Poijjaat!! Taasen!

        MUAHAHAMUAHAHAHAMUAHHAHAAA


      • Kylläseonpoijaat
        Avotampio_ kirjoitti:

        Hähää, ääliöpää! Etkö itse käsitä kommentoivasi toukokuisia kirjoituksia!! MUAHAHAAAAA, IDIOOTTI!!!

        Vähä-älyinen viisiprosenttilainen, coinisti! Hei, mulla olis sulle ihan lyömätön keino päästä taloudellisesti riippumattomaksi! Siinä myydään verkostossa pumpattavia barbaroita, joiden arvo nousee!!

        Ja jos hankit verkostoa, niin saat aina kaksi barbaraa ilmaiseksi!

        Nyt barbaran arvo on 50€, mutta se nousee vuodessa satakertaiseksi. Barbarat tulee vapaasti vaihdettaviksi 2018 mega eventissä. Nyt kannattaa sioittaa barbaraan! Alibaba on jo mukana ja mastercardilta tulee konsertoiva kortti!

        Ootko hei viisiprosenttilainen jo paljon netonnut coinista? Ja onko paljon tullut verkostoa? Mitkä on fiilikset kun ei coinia voi koskaan käyttää missään, paitsi kosteissa päiväunissa? Ja juuri tähän on paras lääke BARBARA!!!

        Poijjaat!! Taasen!

        MUAHAHAMUAHAHAHAMUAHHAHAAA

        Onko sulla kokemuksia Barbarasta? Onko hyviä? Sinä taidat olla asiantuntija kyseisten lateksi vaimojen suhteen.


      • Liukuvoide1

        Lateksi vaimo ei petä niin kuin Ruja.


      • Kylläseonpoijaat kirjoitti:

        Onko sulla kokemuksia Barbarasta? Onko hyviä? Sinä taidat olla asiantuntija kyseisten lateksi vaimojen suhteen.

        Olet erehtynyt! Barbara on tulevaisuuden STATUSSYMBOLI!! Omistamalla BARBARAN saat naapurisi kateellisiksi. Ja verkoston kautta sinulla voi olla omistussuhde KÄSITTÄMÄTTÖMÄN moneen BARBARAAN!!

        Aina kun saat verkostoon uuden jäsenen, saat samalla osuuden tämän hankkimaan BARBARAAN! Voit itse valita osuuden, siis haluatko käden vai jalan tai MINKÄ TAHANSA ruumiinosan! Käsitätkö mahdollisuutesi!! Tämä on lyömätön tarjous ja vain SINULLE ja voimassa vain vähän aikaa!

        BARBARA on tulevaisuuden maksuvaluutta ja statussymboli!!! Kehtaatko kohta kulkea piireissä omistamatta BARBARAA!!!

        (ps. alibaba on jo kuulemma kiinnostunut tästä)


    • mitäsaaaollaaaa

      Tässä esittelyssä kyseinen alibaban snagari, sattumoisin lähellä rutjakkeen toimistoa, joten ruoka ei Rujolta lopu, kuten on Rojusta havaittavissa.

      https://www.google.com/maps/@42.6947455,23.3220177,3a,37.5y,4.18h,87.82t/data=!3m6!1e1!3m4!1svYLm1UbVft8b5Sp6236b9Q!2e0!7i13312!8i6656?hl=en

      • läskion

        Rutka on kyllä niin läski että ruoka on maistunu!


    • Ekonomi--

      Olihan tämä vitsi.. Alibaba ei taida olla kiinnostunut tämän tasoista virityksestä..

    • Greenwood

      On tää hauskaa. Toivottavasti tästä tehdään tv-sarja. Kuka näyttelee Rujaa?

      • sioittaja

        Vesku Loiri.


    • TulossaOn

      Itsekkin olen kuullut saman tiedon.

      Ilmeisesti tämä Alibaban kauppapaikka on hyväksymässä OneCoin-valuutan ensimmäisenä:

      http://tinyurl.com/jdr4ykf

      Ilmeisesti ostokset pitää maksaa tuolla euroilla tai dollareilla, mutta niistä saa 2% cashback onecoin kolikkoina.

      • ohimeneeaina

        Miten muka on hyväksymässä Onecoinin jos ottaa vastaan euroja ja dollareita? Cashback ei missään tapauksessa tarkoita hyväksymistä, yhtä hyvin voisivat antaa 2% takaisin monopolirahoina.


      • kolikkokeisari

        Tuo on ihan väärä Ali Baban kauppa. Tuo alla olevan linkin kauppa on se oikea joka alkaa OneCoin cashbakkia antamaan:

        https://goo.gl/eexOgF


    • valistaja

      Tämä teksti tarkoittaa yhtäkuin deadline on siirretty heinäkuuhun. Vielä äsken se oli kesäkuussa. (Lontoon Event)

      Huomaattehan, kuinka yhtiö asettaa koko ajan pienen ajan päähän suuria odotuksia. Siihen koko juoni perustuu, odotusarvoon. Se myy. Kuten lotto.

    • one_oink

      Olen jo sorossa sormin odottanut koska tämä homma aukeaa, sanokaa kauanko joudun vielä odottamaan?!?!?!

    • riparapabarpara

      Alibaba, amatsooni ja barbapapa ovat yksissä tuumin päättäneet että ensi kesäkuussa aukeaa kauppa paikat! Nyt ei kannata vielä hätäillä. Ihan kohta aukeaa. Nyt kannattaa vaan rakentaa verkostoa

    • Suomicoini

      KAUPPAPAIKAT AUKI !!!!!!!!!!!
      Harmittaako vastustajia? Sataako räntää vai paistaako aurinko? Sytyttääkö lamput päässä vai onko valot jo sammuneet?
      Alipaylla on kiinassa jo 450 miljoonaa käyttäjää. Sillä tehdään 100000000 eli sata miljoonaa transaktiota päivässä.
      Nyt lentokentällä on auennut jo viisi kauppaa jossa voi maksaa Alipaylla.

      • Kiinan_valuuttaa

        Alibaballa voi tietysti olla oma maksujärjestelmänsä, onhan se valtavan iso toimija markkinoilla. Mutta nuo 450 miljoonaa käyttäjää eivät kyllä maksa Onecoineilla vaan ihan muulla valuutalla. Varmaankin enimmäkseen juaneilla.


      • Hahaa, unohdit (tarkoituksella) mainita ettei onecoinilla ja Alibaba-konsernilla ole mitään tekemistä keskenään.

        Ja samoin "unohdit" senkin, että Kiinan viranomaiset ottivat onecoinin heti hampaisiinsa kun se yritti levittäytyä sinne. Sielläpä onkin toisen sortin viranomaiset kuin Suomen munaton KRP ja lainsäätäjä joka ei tee mitään ilmiselvälle pyramidihuijaukselle!

        Poijjaat!! Taasen!

        MUAHAHAMUAHAHAHAAAAA


    • Rujan_primus_oppilas

      Voiko Alipayllä ostaa Onecoineilla? Sanokaa kuinka! Onko jossain Rujan antamat ohjeet? Kauanko vielä menee kauppapaikkojen aukeamiseen?

      • Aamurujatpöntössä

        "Kauanko vielä menee kauppapaikkojen aukeamiseen?"

        Ei mene enää kauan, kauppapaikat avautuu suunnilleen samaan aikaan kun Hannu hanhen Ropootin koodi valmistuu.
        Kauppapaikat ja ropootin koodi tullaan lyömään pöytään ja viran omais rikollisilla leuat loksahtelee ja alahuuli väpättää.


    • Kaikki_yhden_puolesta

      Olen jo viime vuoden toukokuusta asti odottanut. Sanokaa Hannulle, että pian pian kiirehdi, kiirehdi! Itse maajohtaja on luvannut ali sitä, babaa tätä, mutta ajat vain siirtyvät. Voisiko joku mennä auttamaan Hannua, ettei tarvi yksikseen kaikkea?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3787
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2556
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1995
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1741
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1526
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1511
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1321
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      488
      1265
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      80
      1235
    Aihe