Soini: ”Punavihreät kyykkäsivät, SDP vaisu – kuin lehmänhenkäys”
Ulkoministeri Timo Soini asettelee sanansa pilkalliseen muotoon arvioidessaan eduskunnan oppositiota. Eduskunnassa keskusteltiin eilen omistajaohjauksesta, ja Soini päivitti bloginsa tilaisuuden jälkeen.
Tähän tapaan:
— Punavihreät kyykkäsivät omistajaohjauskeskustelussa eduskunnassa. He tulivat tosiasioilla tyrmätyiksi.
— SDP oli vaisu. Kuin lehmänhenkäys. Puhti oli poissa. SDP on itse ollut valtionomaisuuden suurin myyjä, vihreät toiseksi suurin ja vasemmistoliittokin pääsee jossakin mitaleille, kolmanneksi suurimpana myyjänä.
Soinin mukaan tarvittiin hänen oma puolueensa perussuomalaiset hallitukseen, jotta ahneuteen ja puliveivaukseen puututaan. Erokorvaukset puolitettiin ja veroparatiisien käyttö valtionyhtiöissä kiellettiin.
— Punavihreät puolueet eivät saanet aikaan mitään korjausta näihin epäkohtiin. Me saimme.
Soini tietää, että eduskuntavaalit ovat kolmen vuoden ja runsaan 1000 päivän päästä.
— Viimeksi punavihreät lyötiin lättäjalaksi kolmen ja puolen viikon kirillä. Haastamalla kunnolla ja ilmat lähti höttöpallosta.
Soini kirjoittaa, mitä puolueen pitää nyt tehdä.
— Haastetaan fillarikommunismi, pakolliset kasvisruokapäivät, tarpeettomat kaupunkibulevardit, tuhoisat tietullit, turpeenkäytön rajoitukset, turkistarhauksen tuhoamisvimma, kotiäitien kyykyttäminen, pakkopaitafeminismi… Ja tarjotaan lohduksi jouhimatotikkari. Luonnonmukainen lohtu, sanoo Suomen ulkoministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja.
https://demokraatti.fi/soini-punavihreat-kyykkasivat-sdp-vaisu-kuin-lehmanhenkays/

Vastaukset 17
Vanhimmat
Suvakit ja punikkihomot saivat paskaa niskaansa hyvä Tipe.
Soini menossa kohti totaalista tappiota. Rinne vihdoin oppinut. Rinne nyt totaalisesti niskan päällä. Soini on pettänyt ja menettänyt kaikki työläiset riveistään. Työläiset ratkaisevat vaalit. He ratkaisivat myös Soinin kohtalon ja tekivät Soinista luuserin. On todella hapaa, että Soini on hallituksessa tiemaksu-Bernerin persereiän nuolija. Se on vakavasti väärin.
Demarit lupaa kaiken ennen vaaleja ja hallituksessa nuolee kokoomusta.
Ja persut tekee saman perässä...
Onpas ala-arvoista tekstiä Suomen ulkoministeriltä.
Lehmänhenkäys, jouhimatotikkari, höttöpallo, paskalaki...
Tuosta kun vielä vähän laskee rimaa, niin teksti alkaa muistuttaa 15-vuotiaan koulukiusaajan juttuja.
Tuollainen mies suomalaisten diplomaattien esimiehenä. Huh huh.
"Tuollainen mies suomalaisten diplomaattien esimiehenä. Huh huh."
Niinpä. Mistäpä luulet muuten johtuvan sen, että ulkoministeriön johtavat virkamiehet suhtautuvat yksityisissä keskusteluissa Soiniin todella kielteisesti?
Julkisuudessakaan en ole huomannut yhtäkään Soinia tukevaa lausuntoa. Soini sitäpaitsi jättää omia virkatehtäviään hoitamatta syistä, joita ei julkisesti kerrota.
UM:n virkamiesjohto joutuu esimerkiksi hoitamaan Soinin puolesta ulkomaanmatkoja, joille Soini ei jostain syystä kykene osallistumaan. Ja Soinihan on sentään innokas matkailemaan, joten olisiko työkyvyssä jotain vikaa?
https://scontent-frt3-1.xx.fbcdn.net/t31.0-8/13198513_649663671874448_3098776898282646349_o.png
Oli muuten Lyllerö vielä hoikkaa poikaa, kun tuokin kuva on otettu. Uskomatonta, mutta totta.
Timo Soini on häpeäksi eduskunnan arvovallalle ja pilaa Suomen maineen sivistysvaltiona.
SOINI ei herätä mitään muita tunteita kuin myötähäpeää,tuollainen säälittävä ihminen ei voi olla suomen ulkoministeri, ei kai suomella nyt voi noin huonosti olla asiat.Soinin kannattaisi hakea ammattiapua itselleen tuo ei ole enää normaalin ihmisen puhetta, nyt on jotain pahasti vialla sen takiaisen päässä.Ei ulkoministeri saa laskea suustaan tuollaisia koko eduskunnan arvovallan lyttääviä todella tyhmiä jorinoita.Surullinen ja säälittävä tapaus kun ulkoministerille tulee mielenterveys ongelma,eikö sitä voi joku hienovaraisesti ohjata hoitoon kun ei itse ymmärrä hakea apua.
Hienovaraisuus ei auta vaan suoraa puhetta pitää olla.
Soini on viisas mies
Soini kuvittelee, että tuollaisella alaarvoisella kirjoituksella saa työläiset takisin kannattajikseen. He ovat näyttäneet miten he ajavat äänestäjieen asioita eli köyhien ja työttömien asioita ja nyt se on nähty. Niin kauan kun Soini vähättelee ja halveksuu kannattijaan niin niin kauan kannatus laskee. Terho leikkii tulella ja on jo sytyttäyt metsäpalon. Soini on muka ulkoministeri ja kirjoittaa tuolla tavalla. Persut näyttää karvansa ja sitä saa mitä tilaa. Nyt hävetään Suomen ulkoministeriä.
SDP on itse ollut valtionomaisuuden suurin myyjä, vihreät toiseksi suurin ja vasemmistoliittokin pääsee jossakin mitaleille, kolmanneksi suurimpana myyjänä.
Mutta persut ottavat kirin ja tulevat takamatkalta tässkin mestareiksi.
Totta
"Halosen kiehnääminen Putinin kyljessä oli monelle kiusallista katseltavaa"
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/lehtinen2-50817
Mistä tiedän onko fillarini kommunisti?