Paavo Väyrysen puolue on saanut nimet kasaan
Keskiviikko 18.5.2016 klo 17.07
Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen on saanut kasaan uuden puolueen rekisteröimiseksi tarvittavat 5000 kannattajaa.
Paavo Väyrynen vie keräämänsä nimet pian oikeusministeriöön, kertoo Väyrysen avustaja.
Paavo Väyrynen vie keräämänsä nimet pian oikeusministeriöön, kertoo Väyrysen avustaja. (JENNI GÄSTGIVAR)
TAUSTA
Paavo Väyrynen perustaa uuden puolueen
Väyrysen kotimaan avustaja Kaija Huida vahvistaa Iltalehdelle, että nimet ovat kasassa.
- Kyllä ne kasassa ovat. Lähiaikoina Paavo Väyrynen vie ne sitten oikeusministeriöön, Huida toteaa.
Nimiä kannattajakortteihin kerätään edelleen, koska on aina mahdollista, että jo kerättyjen korttien joukossa on sellaisia, jotka tarkastuksessa hylätään. Joka tapauksessa nyt on selvää, että Väyrysen Kansalaispuolue alkaa olla valmis puoluerekisteriin merkittäväksi.
Kaija Huida kertoo, että uuden puolueen tiimoilta on ympäri Suomea pidetty jo noin 70 tilaisuutta.
- Tilaisuuksia on ollut hyvin väkeä, kiinnostuneita riittää.
Huida arvelee, että Kansalaispuolueen tilaisuuksissa on ollut monen vanhan puolueen äänestäjiä ja ihmisiä, jotka eivät ole ennen äänestäneet ketään.
- Tyytymättömyyttä hallituspuolueita kohtaan on. Sitten on sellaisia, jotka ovat vastustaneet EU:ta alusta lähtien ja haluavat nyt eroon eurosta.
Kansalaispuolueen sääntöjen mukaan kaikki voivat liittyä sen kannattajajäseniksi. Puolueen jäseniksi voivat päästä nykyiset ja entiset parlamentaarikot sekä ne henkilöt, jotka puolue on hyväksynyt ehdokkaiksi valtiollisissa vaaleissa. Puolue ilmoittaa aloittavansa ehdokashankinnan heti kun puolue on merkitty puoluerekisteriin. Tähtäimessä ovat vuoden 2019 eduskuntavaalit.
Väyrysen Kansalaispuolue vaatii mm. eroa eurosta ja paluuta kelluvaan valuuttaan. Se vaatii Suomen säilyttämistä sotilasliittojen ulkopuolella. Puolue tulee olemaan kansallismielinen, EU-kriittinen, maaseutuystävällinen alkiolainen keskustapuolue.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tohtori Paavo Väyrynen on Oikea Profeetta Suomen kansalle. Kuulkaa Häntä, Suomen kansalaiset!
Jossain tiedejutussa väitettiin, että jos tulee ydinsota, niin siitä selviytyvät torakat tai muut ötökät. Mutta kun olen Väyrysestä lukenut, niin luulisin, että Paavo sieltä raunioista ja romuläjistä kömpii ylös viimeisenä, pudistellen pölyä puvustaan! Ja hymyillen suloisesti tv-kuvaajille!
vulla ole mitään merkitystä. Mitä hän tuolla tynkäpuolueellaan muka saisi aikaan? Saattaa itsensä naurunalaiseksi.
Sulla ittelläs on kertomatta kuppukokosi.