Hiljainen enemmistö auttaisi pakolaisia

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3547159-kysely-hiljainen-enemmisto-ottaisi-pakolaisia-kaikkialla-maailmassa

Kysely: Hiljainen enemmistö ottaisi pakolaisia kaikkialla maailmassa

Kaksi kolmasosaa 27 maassa kyselyyn osallistuneista katsoi, että heidän oman hallituksensa pitäisi tehdä enemmän pakolaisten auttamiseksi.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin teettämässä kansainvälisessä kyselyssä jopa 80 prosenttia ihmisistä vastasi olevansa valmiita vastaanottamaan pakolaisia maahansa. Kysely osoittaa, miten monien valtioiden kylmä pakolaispolitiikka on räikeässä ristiriidassa kansalaisten mielipiteiden kanssa.

Tutkimuksella pyrittiin kartoittamaan mielipiteitä pakolaisia kohtaan 27 eri maassa. Selvitystä varten haastateltiin yli 27 000 ihmistä eri puolilta maailmaa.

Kyselyn mukaan 73 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että ihmisillä on oikeus paeta sotaa tai vainoa muihin maihin. Jopa 66 prosenttia kaikista kyselyyn osallistuneista vastasi, että heidän hallituksensa pitäisi tehdä enemmän pakolaisten auttamiseksi.

– Luvut puhuvat puolestaan. Ihmiset ovat valmiita toivottamaan pakolaiset tervetulleiksi. Monien hallitusten epäinhimillinen vastaus vaikeaan pakolaistilanteeseen on kuitenkin ristiriidassa kansalaisten ajatusten kanssa, Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Niina Laajapuro sanoo.

-Tämä on taas kylmää vettä rasistivajakki isänmaallisten niskaan! Enemmistö EI OLE isänmaallisten puolella vaan enemmistö on pakolaisten auttamisen puolella koko maapallolla. Suomessakin suurin osa väestöstä tukee pakolaisten auttamista ja inhimillistä auttamista yleensäkin. Kovinta ääntä kuitenkin pitää marginaalisen pieni vähemmistö isänmaallisia vajakkeja joilla on olevinaan isänmaa jota enemmistö ei enää halua kunnioittaa ja hyvä niin.

Te maahanmuuttokriitikot olette natsivajakki rasistipaskoja ja sellaisena olette rikos ihmisyyttä vastaan.
17116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

mitä hyötyä?

Äänestä

Niin niitä joita näkyy kuvissa eli nälkiintyneitä lapsia eikä niitä nuoria selfie miehiä joita nyt vaeltaa ympäri eurooppaa menossa sinne mistä saa helpoimmin maallista mammonaa.

Äänestä

Se hyöty, että auttamalla pakolaisia hiljainen enemmistö taistelisi teidän isänmaallisten vajakkien jääkylmää ja piittaamatonta arvomaailmaa ja isänmaatanne vastaan. Olette niin pieni vähemmistö öyhöttäjiä, että hiljainen enemmistö tulee vielä murskaamaan teidät ja inhimilliset arvot voittavat. Tärkeintä on tuhota fasismi ja isänmaallisuus lopullisesti. Kuulun itsekin siihen enemmistöön joka auttaisi ja on auttanutkin pakolaisia.

Äänestä
  • edelleen: mitä hyötyä?

    Äänestä

Maapallon väestömäärää pitäisi vähentää vähintään 75 prosentilla. Siis yli 5 miljardia ihmistä pitäisi "vähentää" muonavahvuudesta.

Äänestä

He eivät ole huomanneet jos vastaanottaneensa muutaman. Epäilen että tuota hiljaista enemmistöä on täällä haastateltu honkanummen hautausmaalla tai sitten kysely on tehty vastaanottokeskuksissa.

Äänestä

Tuo hiljainen enemmistö ei kysyttäessä vastannut mitään mutta tutkijat tulkitsivat sen tarkoittavan taas kyllä.

Äänestä

Erikoista!

Ton mukaan 96 % saksalaisista haluaa lisää pakolaisia, MUTTA!

Deutche Wellen saitti taas väittää että suurin osa saksalaisista EI halua lisää pakolaisia!? .. Dillemma dillemma?!?

"For the first time, a majority of Germans say the country cannot manage the influx of asylum seekers, compared to 46 in December. Meanwhile, only 37 percent find the crisis manageable."

http://www.dw.com/en/poll-germans-increasingly-skeptical-of-refugees/a-18982943

Niin minkäs maailmankaikkeuden saksalaisia Amnesty olikaan gallupoinut?!

Äänestä

Teoreettisella tasolla varmaan näin. Mutta auta armias kun ihmiset näkevät sitten tuon huntuporukan omilla kotinurkillaan muuttuu ääni kellossa. Miettikään nyt itse miksi esim. Britanniassa ja Ranskassa on kehitys aina sama. Tietyt alueet tyhjenevät kantaväestöstä kun värillistä väkeä alkaa tulla paljon sisään. Näin tulee käymään myös Suomessa.

Äänestä

Amnestyn mukaan romanit eivät harrasta ihmiskauppaa.

Äänestä

Eurooppa on jo tehnyt osansa. Liika on liikaa. Ei se ole kenenkään etu että apua tarjoavat maat sullotaan näitä "ongelma tapauksia" täyteen.
Auttakoot välillä ne auttamisen nolla toleranssi maat.
Pohjoismaissa hiljainen enemmistö kiroaa jo tätä meininkiä.
Ja se hiljainen enemmistö voi kernaasti lähettää vaikka kaiken omaisuutensa niille ongelmaisille. Ei se auttamista estä on hallitus mitä mieltä tahansa.

Äänestä
  • Keinotekoisesti avustuksilla paisutettu väestömäärä esim useissa afrikan valtioissa olisi täysin kusessa jos avustushanat nyt suljettaisiin, ongelmaa ei olisi jos "avustamista" ei olisi edes aloitettu.

    Puupäät narsistipoliitikot vain ovat halunneet kiilloitella kilpiään ja aiheuttaneet historian valtavimman inhimillisen katastrofin ja edessä on vielä pahempaa kun länsimaiden kyky pumpata rahaa holtittomasti afrikkaan loppuu.

    Äänestä

Aloittaja on suvaitsematon pölkkypää! Amnestyn tutkimus? Heh, heh! Totta v-ssa jos Amnesty kysyy jäseniltään, pitäsikö maahan ottaa runsaasti kehitysmaamuslimeja eläteiksi, niin valikoidut pölkkypäät vastaavat, että JOO!

Äänestä
  • Nuo valikoidut pölkkypäät (hijainen enemmistö) on vokkilaisia, joiden elanto on kiinni mamuista.

    Äänestä

  • Natsivajakkia hokevat voi suoraan ohittaa ääriaineksena eihän tuota aloittaa päästettäisi edes tv puhumaan kun on vain kiihkoileva ja öyhöttövä möläytteliä.

    Äänestä

Ei aloittajan tai muidenkaan auttamisella ole mitään hyötyä kun joka vuosi köyhiä ja huono osaisia on vain enemmän vaikka kuinka niitä siirretään euroopaan ei auta kun miljoona otetaan vuodessa eurooppaan niin 3 mil. huono osasta syntyy samassa ajassa lisää euroopan elin taso alkaa nyt laskea kohti afrikan maita mutta niin pitkään kun se on korkeampi kuin muualla sieltä virtaa väkeä tänne elintason perässä.

Äänestä

Missähän hitossa se "hiljainen enemmistö" sit oikein on? Ei ainakaan tässä maailmankaikkeudessa!?


Ranska:
"The survey, conducted by Odoxa for Le Parisien, revealed that 55 percent of the 1,000 people surveyed were against softening the rules for refugees seeking settlement, including those fleeing the Syrian civil war."


https://www.rt.com/news/314579-france-refugees-syria-poll/

ja

"On Monday, as French President Francois Hollande declared the country would accept 24,000 refugees, a survey of 1,000 French citizens by Odoxa for Le Parisien Today found that 55 percent opposed easing the rules for migrants seeking refugee status, including Syrians fleeing the civil war."

http://www.cnbc.com/2015/09/08/how-europeans-have-reacted-to-migrant-crisis.html

Australia:
"Almost two thirds of Australians also think that the Government is doing enough or should do less to help refugees and asylum seekers, according to the survey."

Ruotsi:
"A majority of the Swedish population want their country to take in fewer refugees, a new poll says. According to a new Ipsos poll released on Thursday by Sweden’s biggest daily newspaper Dagens Nyheter, 55 percent of Swedes believe the country should not take in more asylum seekers."

Sveitsi:
"However, a survey of the 1,000 members of the public found that 44.6 percent of the public wanted Swiss borders to be temporarily closed.

The Basel University survey, published by the Schweiz am Sonntag newspaper, also found 83.1 percent preferred for the country to provide financial aid to places where the migrant crisis is more acute, rather than accept more refugees and migrants themselves."

Unkari, Puola, Tsekki, Slovakia:
"Hungary, Poland, Slovakia and the Czech Republic are all opposed to the EU Commission's plan to assign quotas of refugees to EU states.

Slovakia and the Czech Republic have only taken a few hundred refugees each, and Slovakia was criticised by various groups, including the UN, for stating it would only accept Christian refugees.

A poll of 1,000 Czech citizens by the Focus agency found that 94 percent think the EU should deport all refugees, while 44 percent thought the Czech Republic should not be helping refugees at all."

Eli: Kysyks Amnesty oikeesti ollenkaan NIILTÄ mailta joissa pakolaisia jo ON , ja jotka vastustaa mamutusta. Vai kysyks ne vaan (väkirikkaimmilta) mailta jossa pakolaisia EI ole, ja jotka olis valmiita ottamaan niitä. Jako tuloksen kunkin maan (ja KAPPAS kun Kiina pärjäs hyvin!) asukasluvulla, ja tuli *köh* aivan oikeaan lopputulokseen että: JUU! Suurin osa maailman asukkaista KANNATTAA mamutusta! :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


enemmistöauttaisi kirjoitti:

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3547159-kysely-hiljainen-enemmisto-ottaisi-pakolaisia-kaikkialla-maailmassa

Kysely: Hiljainen enemmistö ottaisi pakolaisia kaikkialla maailmassa

Kaksi kolmasosaa 27 maassa kyselyyn osallistuneista katsoi, että heidän oman hallituksensa pitäisi tehdä enemmän pakolaisten auttamiseksi.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin teettämässä kansainvälisessä kyselyssä jopa 80 prosenttia ihmisistä vastasi olevansa valmiita vastaanottamaan pakolaisia maahansa. Kysely osoittaa, miten monien valtioiden kylmä pakolaispolitiikka on räikeässä ristiriidassa kansalaisten mielipiteiden kanssa.

Tutkimuksella pyrittiin kartoittamaan mielipiteitä pakolaisia kohtaan 27 eri maassa. Selvitystä varten haastateltiin yli 27 000 ihmistä eri puolilta maailmaa.

Kyselyn mukaan 73 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että ihmisillä on oikeus paeta sotaa tai vainoa muihin maihin. Jopa 66 prosenttia kaikista kyselyyn osallistuneista vastasi, että heidän hallituksensa pitäisi tehdä enemmän pakolaisten auttamiseksi.

– Luvut puhuvat puolestaan. Ihmiset ovat valmiita toivottamaan pakolaiset tervetulleiksi. Monien hallitusten epäinhimillinen vastaus vaikeaan pakolaistilanteeseen on kuitenkin ristiriidassa kansalaisten ajatusten kanssa, Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Niina Laajapuro sanoo.

-Tämä on taas kylmää vettä rasistivajakki isänmaallisten niskaan! Enemmistö EI OLE isänmaallisten puolella vaan enemmistö on pakolaisten auttamisen puolella koko maapallolla. Suomessakin suurin osa väestöstä tukee pakolaisten auttamista ja inhimillistä auttamista yleensäkin. Kovinta ääntä kuitenkin pitää marginaalisen pieni vähemmistö isänmaallisia vajakkeja joilla on olevinaan isänmaa jota enemmistö ei enää halua kunnioittaa ja hyvä niin.

Te maahanmuuttokriitikot olette natsivajakki rasistipaskoja ja sellaisena olette rikos ihmisyyttä vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu