TYHMÄpuheenvuoro kokomukselta vlikysymyskeskustelu

ssa. kokomuksen ryhmän aivoriihi oli pieraissut vartiaiselle todellisen tyhmäpuheenvuoron,jossa kokomuksen tyhjät tynnyrit kolisivat meuhkaten. yhtään asiakohtaa siihen ei ollut eksynyt. Tyypillistä populismin juhlaa,jota säesti kaunainen ben syyttäessään SUOMEN PELASTAJAA SUOMEN KESKUSTAA uudistusten aJAMISESTA. mELKOISTA YHTEISTYÖN OSOITTAMISTA PIENIMMÄLTÄ HALITUSPUOLUELTA.
17130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Muuten ei kokomuslaisia salissa näkynytkään.

Äänestä
  • "Vain bönttö oli böntössä?????????"

    .

    Äänestä

KOKO

Äänestä

Eikö BENIN voisi jo palauttaa puolaan sehän on turvallinen maa,BEN on ollut Suomessa jo vuosikymmeniä ekä ole vielä pystynyt työllistämään itseään vaan on elänyt verovaroilla koko ikänsä.

Äänestä
  • Taidat olla älykääpiö ?

    Äänestä

Vartiainen on ruotsissa asuva suomalaisuuden vihollinen, hänellä on ruotsalainen ystävä joka väitti olevansa "SUOMEN YSTÄVÄ " (BORG) heheh tota ei moni varmaa voi ei sydämmessään eikä sielussaan

Äänestä
  • Tuo opintonsa kesken jättänyt ruotsalainen hintintintti saa painua helvettiin pilkaamasta Suomea. Sen kaikki neuvot ovat olleet pelkästään tarkoituksellisia harhaanjohtamisia ja totaalisen katastrofaalisia Suomelle eli nopeuttanet Suomen syöksykierrettä ja vastuutonta matutusta.. Koivn häpeällistä ollut se, että Stubb ja Vartiainen ovat uskoneet ja nielleet kaiken borgilaisen paskan kritiikittä. Vartiaisen älykkyysosamäärä on harvinaisen matala. Tiedetään lisäksi, että Vartiainen on mielenterveysongelmainen eli oikeasti syyntakeeton tyhmyyyksiinsä.. Mutta Stubbin tiimi on täynnä tuollaisia hulluja lotto-laasosia ja toivakoita ja vartiaisia. Nyt tarvitaan raju muutos ja nopea paluu järjelliseen hallintoon. Hinttilaumoja on kuunneltu jo liikaa ja tulos näkyy. Suomi on putoamssa jyrkänteeltä rotkoon ja tuhoutumassa lopullisesti vauraana ja yhtenäisenä kansakuntana.

    Äänestä

Jopa

Äänestä
  • ...

    Äänestä

Hej

Äänestä

Ei siinä

Äänestä

Joskus

Äänestä

Nauti

Äänestä

HEJ

Äänestä

Oli pitkästä aikaa todella asiallinen puheenvuoro. Olen katsonut Yle areenasta sen monta kertaa ja ihaillut verratessani sitä Rinteen välikysymyksen tekstiin ja ilmaisutapaan. Vartiainen pelkisti Suomen demareiden ongelmat todella selkeästi. Apua jokin on muuttumassa. Peräti saavutetut edut ovat uhattuina, kun muualla tehdään ahkerammin työtä ja tuottavammin.

Äänestä
  • Asiallinen puheenvuoro, jolla siirryttiin askel edemmäs ministerisalkkua.
    Pieni mies suuri ääni.

    Äänestä

Hei

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiiminfantasiacaj kirjoitti:

ssa. kokomuksen ryhmän aivoriihi oli pieraissut vartiaiselle todellisen tyhmäpuheenvuoron,jossa kokomuksen tyhjät tynnyrit kolisivat meuhkaten. yhtään asiakohtaa siihen ei ollut eksynyt. Tyypillistä populismin juhlaa,jota säesti kaunainen ben syyttäessään SUOMEN PELASTAJAA SUOMEN KESKUSTAA uudistusten aJAMISESTA. mELKOISTA YHTEISTYÖN OSOITTAMISTA PIENIMMÄLTÄ HALITUSPUOLUELTA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu