Uusi demonien tulva vapautettu Morsiantani vastaan

aarteenmetsästäj

eli Henkilökohtainen pyhyytesi on puolustuksesi
14.9.2015

Minulla oli tänään hyvin, hyvin erityinen hetki rukouksessa. Se kesti pitkän, pitkän aikaa – oikeastaan nousin ylös myöhään ja aloitin suoraan rukouksen. Se on vain niin erityinen – rukouksessa oli hetkiä, jolloin minut vietiin itseni ulkopuolelle hyvin kauniilla tavalla. Mieleni harhaili – huomasin meneväni jonkun asian suuntaan, joka piti tehdä, ja sitten Jumala toi mieleni jotenkin takaisin läsnäoloon Hänen kanssaan. Ja minulla oli ylläni keltainen mekko ja Hän oli valkoisessa puvussa, keltainen ruusu rinnassa, kun tanssimme yhdessä. En voinut olla huomaamatta keltaisen mekon ja ruusun yhteyttä. Ja kysyin Häneltä, mitä keltainen oikein tarkoitti. Ja en muista Hänen vastaustaan – en kirjoittanut sitä ylös, mutta luulen että se liittyi jotenkin iloon – riemukkaaseen aikaan.

”Rakkaani, Morsiameni, kuinka ihanaa on olla toistemme kanssa. Nämä hetket kanssasi ovat aivan liian harvinaisia, ja Haluan, että päiväsi kiertyisivät yhä enemmän läheisen aikamme ympärille. Tarvitsen tätä sinulta yhtä paljon kuin sinä tarvitset tätä Minulta.”

”Näen ajatuksesi. En sano sitä eduksesi.”

”Todella, Clare, en sano. Väsymys, jota tunnen Luomiltani, jonka ääni on valittavaa, täytyy tasapainottaa iloisella läsnäololla, arvostavalla läsnäololla, yhdellä, joka vain hetkeksi voi keskeyttää maailmansa ja levätä Minussa. Se merkitsee Minulle hyvin paljon. Ei ole mitään, mitä kieltäisin Morsiamelta, joka etsii Minua enemmän kuin mitään muuta. Ja tämä Morsian ei koskaan kysyisi mitään itsekkäissä tarkoitusperissä eikä mitään Tahtoni ulkopuolella olevaa, niin virittynyt hän on Sydämeeni.”

”Rakastettuni, kun lepäämme yhdessä toistemme sydämissä, pyydä Minulta niitä asioita, joita tarvitset.”

Oi, Jumala, kerro minulle, mitä tarvitsen. En halua pyytää mitään itse. Tiedän, että ihmissydämeni voi olla petollisempi kuin mikään muu.

”Se on viisas valinta. Pyydä Minulta, Clare, enemmän henkilökohtaista pyhyyttä.”

Jumala, haluan olla pyhä, mutta sallin lihalleni aivan liian monia vapauksia. Mutta en halua jäljennellä vanhoja pyhiä kaikissa heidän uhrauksissaan, muuten lankean Ylpeyteen. Pyydän, näytä minulle, mitä todellinen pyhyys oikein on.

”Haluta Minun tahtoani enemmän kuin mitään muuta, luoduista tai ei-luoduista asioista. Olet lähellä mutta sinulla on vielä matkaa kuljettavana.”

Kyllä, pystyn tuntemaan vastuksen jopa nyt… Jospa vain voisin rakastaa Sinua enemmän, Jumala!

”Ja siitä tässä tapaamisessa onkin kysymys. Näinä hetkinä, kun sydänpoloisesi muuttuu hyytelöksi, kaappaan myös tahtosi. En saaden kiinni väkivalloin, vaan ottaen sen vastaan sinulta, kun tahdot ojentaa sen Minulle.”

”Maailma ja kaikki sen mukavuudet ovat niin pettäviä, Clare. Tulet katsomaan taaksepäin asioihin, joita halusit omistaa tai tehdä, katsot taaksepäin ja tulet tuolloin olemaan ymmälläsi tyhmyytesi vuoksi. Saatana asettaa koukun Valituilleni. Hän näkee tarkalleen, kuinka paljon Rakastan heitä ja kuinka kovasti Olen tehnyt töitä heidän vuokseen ja hän vaanii heitä suurella salamyhkäisyydellä… kuin musta pantteri. Hän nauttii heidän nappaamisestaan sekä siksi, että se vaurioittaa heitä syvästi, että siksi että se pitää heidät poissa Minun luotani ja saamasta lahjoja, joita Minulla on heille paljon, kuten myös heidän seuransa suuresta ihanuudesta.”

”Haavat ja ystävän välinpitämättömyys viiltävät syvälle sydämeen ja Minun valitut astiani voivat satuttaa Minua enemmän kuin mikään, jopa enemmän kuin itse paholainen. Tämän vuoksi taistelu on suurempi Minun siunaamieni sielujen ympärillä kuin muiden ympärillä. Vihollinen pitää suurena voittona saada yksi välineistäni lankeamaan. Tämä on arvostettu tavoite pimeyden valtakunnassa ja sen vuoksi hyökkäykset ovat paljon hienovaraisempia kuin mitä normaali ihminen huomaisi.”

”Esimerkiksi useimmat eivät huomaa, että jos yhdyt jonkun mielipiteeseen, joka on kriittinen toista ihmistä kohtaan, avaat silloin oven ja demoni, joka on odottamassa, laittaa jalkansa ovenrakoon saadakseen sen aukenemaan enemmän.”

”Siksi keskustelun jälkeen, joka sisältää tuollaista tartuntaa, astiaa joka kuuli sen, johdatellaan siirtämään sitä eteenpäin. Se saa heidän syntinsä tuplaantumaan ja oven aukenemaan enemmän. Paha synnyttää pahaa. Pian astiaa vaivaa joku heidän lähellään oleva ihminen ja hän ottaa asiakseen kritisoida puolisoaan tai parasta ystäväänsä. He saattavat tuntea tiettyä epäpuhtautta tuolla hetkellä ja useimmiten tuossa kohden se loppuu. He tulevat tietoisiksi siitä, että Minun Henkeni kärsii ja he perääntyvät, kunnes he pääsevät sen juurelle, mistä kaikki alkoi.”

4

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ”Oi Clare, sinun on oltava varovaisempi, Rakkaani. Pyydän, Pyydän, lopeta vähättely sillä hetkellä kun se sanotaan. Sano, ’Tulen murheelliseksi tuosta, tunnustetaan syntimme.’ Jos keskustelukumppanisi ei pysty havaitsemaan sitä, kävele vain pois ja jätä se Minun käsiini. Näethän, vähättely jättää jäljen, haavan sen sieluun, jota kritisoit. Tuossa haavassa katkeruuden tulehdus voi helposti saada alkunsa ja levitä läpi kehon, siirtäen heidät pois toimeksiannostaan. Ainut lääke on heidän tunnustamisensa, nöyrtymisensä ja tuleminen Luokseni parannusta varten. Mutta usein nämä sielut eivät huomaa, mistä haava tuli. Joten se jää salaiseksi, tartuttaen heitä syvästi. Myöhemmin asia saattaa paljastua, ’Se ja se sanoi näin sinusta.’ Ja tuo kipu sattuu akuutisti ja huomaat, mistä tuo katkeruus, jota tunsit, tuli.”

      ”Toisinaan se jää huomaamatta, etkä koskaan paikanna, miksi sinusta tuntuu niin pahalta. Monesti Minä poistan tikarit sydämestäsi, mutta se jättää jäljen ja jäljet kasaantuvat ja tulevat hyvin herkiksi, kunnes reagoit kuin polvirefleksi joihinkin asioihin, joita et vain kykene hallitsemaan. Saatana rakastaa ärsytyspisteiden aikaansaamista ihmisissä. Heistä tulee helppo vastus, tulee helpoksi saada aikaan suuri reaktio pieneen asiaan.”

      ”Mikä on näiden vihollisen tekojen koko tarkoitus? Saada kaikkien mielet pois Minusta ja Tehtävistäni heti nyt nykyhetkessä. Sielu voi olla niin haavoitettu, että toinen haavoitettu sielu saattaa pyytää apua papeilta, mutta he ovat kykenemättömiä tekemään mitään, niin hautautuneita he ovat omiin katkeruuksiinsa ja kipuihinsa. Joten, voit nähdä, kuinka tuhoavaa tästä tulee. Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.”

      ”Ja tietenkin Minä olen opettanut sinua monta kertaa siitä, millaista tuhoa sielu tekee itselleen, kun se hyökkää muita vastaan. Jonkin ajan kuluttua paha on saanut vallan kerran niin hyvästä kristitystä sielusta ja Minä Olen pakotettu vetämään pois Suojeluni ja sallimaan heidän seulomisensa sen mukaan, millaista tuhoa he ovat tehneet. Sitten myöhemmin, jos he ovat vilpittömiä, Voin palauttaa heidät ennalleen. Mutta niin usein tämä katkeruuden tapa on hyvin kulunut ura elämän vuoristossa. Se on mukava reitti tutulla maisemalla… nostaen sielun muiden laaksossa olevien yläpuolelle, ruokkien hienovaraista ylemmyydentunnetta, että ’Minä en ole kuin nuo alapuolellani olevat’. Tämä ylpeyden myrkky irrottaa heidät armon ja suosion nopeasta virrasta, joka olisi voinut kantaa heidät mukanaan yhä suurempiin saavutuksiin Minulle.”

      ”Siksi koska sinä ja Ezekiel otitte käytännön olla vähättelemättä muita… ei sanaakaan eikä kuiskaustakaan…, Minä seurasin teitä monien kuukausien ajan, kun te kamppailitte sen kanssa, ja kun Näin teidän voittonne, Pystyin avaamaan teille oven uskonopettajuuteen. Mutta et ole turvassa, Rakkaani; vielä on jäljellä ihmistenpelon ja hylkäämisen aiheuttama syytösten pilven jäännös. Sinulla on vielä edessäsi sen täydellinen voittaminen. Teidän kahden yhdessä on asetettava uusi varovaisuuden taso eikä teidän tule antaa edes sen liikuttaa teitä.”

      ”En voi johdattaa sinua eteenpäin ilman tätä, ilman uutta hyvänteon ja nöyryyden tasoa, Clare, Tarvitsen sinun tekevän tämän.”

      ”Tiedän että tunnet syvästi tästä asiasta ja Olen hyvin kiitollinen tästä. Kaikki, mitä sinun on tehtävä, on saada suostumus puolisoltasi ja ravistettava pois nuo hämärät äänet, jotka saavat sinut vastaamaan puolustelevasti ja jopa loukkaavasti.”

      Oi, kyllä Jumala, minä vihaan, vihaan, vihaan sitä, kun teen niin. Oi Jumala, se ei ole sydämeni. Sinä varmasti vastaat tähän rukoukseen tehdä meistä molemmista vahvoja pyhyydessä, ettemme koskaan haavoita sielua vähättelyllä, emme edes hitusellakaan, ilman katkeruuden tuulahdustakaan sisällämme. Vain Sinä Jumala voit tehdä tämän, ja minä rukoilen suosiollisuutta, että vastaisin niin kuin minun tulisi. Jumala, vapauta minut. Pyydän, anna sydämeni olla kaunis lepopaikka, missä enkelit löytävät rauhansa, koska tiedän että olen usein loukannut heitä reaktioillani.

      ”No, Morsiameni, nämä ovat ne asiat, joita Toivoin sinun pyytävän tänään. Tämän vastauksen Halusin sinulta. On Minun iloni vastata tällaisiin rukouksiin. Nyt kun tuot puolisosi yhteisymmärrykseen tässä asiassa, Iloni tulee olemaan täysi.”

      ”Pyydän, Morsiameni, älkää koskaan salliko kenenkään vetää teitä syytöksiin, herjauksiin, kritiikkiin. Tämä, kuten Olen kertonut teille aiemmin, on Saatanan pääase saada teidät vikaan ja hyökätä, koska Minä vedän Kättäni vain hiukan poispäin ja Annan luvan palauttaa sinut järkiisi.”

      ”On niin paljon asioita, jotka odottavat teitä kaikkia, niin paljon iloa, niin monia lahjoja. Taivaassa teitä eivät enää viettele nämä vastenmieliset olennot astumaan tuomitsevuuteen toisianne vastaan. Taivaassa teillä ei tule olemaan halua tehdä näitä asioita. Vain täällä Maassa teitä hiillostetaan jatkuvasti antautumaan harkitsemattomuuteen, jolloin teidän on hallittava itsenne. Tämä on koekenttä.”

    • ”Totisesti teidän tulisi aina koetella ja kokeilla henget nähdäksenne, tulevatko ne Minulta. Teidän tulee aina olla suojattuna vääriä opetuksia, valheita ja vääristeltyjä totuuksia vastaan. Tämä on teidän vakava vastuunne Edessäni, ja velvoitan teitä kristittyinä puolustamaan totuutta ja kyseenalaistamaan väärät opetukset. Sitten anna toiselle osapuolelle mahdollisuus selittää, miten he asian ymmärtävät. Tällä tavalla te molemmat hyödytte ja veljellisen rakkauden siteet vahvistuvat.”

      ”Mutta mitä astiaan tulee, se on vain Minun aluettani, ettekä te saa langettaa tuomiota astialle. Te ette tiedä, miksi hän puhuu niin kuin puhuu, joten on parasta jättää heidän tarkoitusperänsä Minun huoleksi, jottei teistä tule niitä, jotka tuomitaan syyllisiksi.”

      ”Monet teistä ovat jo moittineet häntä hänen puolustautumisestaan, ja totisesti Sanon teille, mikään, mitä Olen sanonut tässä, ei tullut häneltä. On oikein ja hyvää teille arvioida tätä kanavaa samalla tavoin kuin arvioitte mitä tahansa kanavaa. Mutta tehkää se kristityn hyvänteolla, ilman katkeruuden hiventäkään.”

      ”Olen ottanut esille tämän opetuksen yhdestä ja vain yhdestä syystä, Ruumiiseeni on tulossa negatiivisuuden tulva, ja monet eivät tule olemaan tietoisia ansoista, joihin heitä vedetään. He menettävät armon ja tunteen yhteydestä Minuun. En halua tämän tapahtuvan täällä, tällä kanavalla. Haluan säilyttää täällä läheisyyden Morsiameeni. Kenelläkään teistä ei ole AAVISTUSTAKAAN, kuinka paljon lohdutusta tuotte Minulle, teillä ei ole mitään käsitystä. Ja se tekee teistä kohteen. Joten Pyydän, pitäkää silmällä uutta ja ainutlaatuista hiillostusta vihollisen taholta, mikä saa teidät lankeamaan tuomitsevuuteen.”

      ”Niille teistä, jotka ovat uusia tällä kanavalla, Olen käyttänyt pyhiä kirjoituksia viisitoista kertaa tässä opetuksessa, kokeilkaa löytää ne.”

      ”Siunaan teitä nyt Armoon ja Suosioon vastaamisen lahjalla, jotta kaikki, mitä Sanoin, jäisi sydämiinne ja synnyttäisi makeaa hedelmää.”

    • musiikkia_
    • musiikkia_

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      630
      22599
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      134
      22193
    3. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      120
      12052
    4. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      395
      9887
    5. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      272
      6985
    6. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      25
      5861
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      152
      3104
    8. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      13
      2385
    9. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      68
      1834
    10. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      117
      1641
    Aihe