Ajattelemisen kykyni todistaa, että olen olemassa. Näin ollen myös se, mitä ajattelen, on olemassa. Monet ajatusteni hedelmät voin kehitellä konkreettisesti olemassa oleviksi. Olen "luonut" nämä esineet. Olen siis luoja.
Kun ajattelen Jumalaa, minulle Hänkin on olemassa. Kaikkea sitä, mitä Hän pystyy luomaan, minä en pysty. Hän on siis minua suurempi Luoja. Minä olen osa Häntä, Hänen ajatustensa tulos.
Kaikki minunkaan tekeleeni eivät toki ole täydellisiä, eivät edes taideteoksia. Mahtaako Luojallekin tapahtua samaa?
Kun ajattelen Jumalaa, minulle Hänkin on olemassa. Kaikkea sitä, mitä Hän pystyy luomaan, minä en pysty. Hän on siis minua suurempi Luoja. Minä olen osa Häntä, Hänen ajatustensa tulos.
Kaikki minunkaan tekeleeni eivät toki ole täydellisiä, eivät edes taideteoksia. Mahtaako Luojallekin tapahtua samaa?
Vastaukset 43
Vanhimmat
ajattelukykysi todistaa vain, että _jotain_ on olemassa.
Elämme yhteydessä toisiimme ja yhteistyössä. Minä jatkan Jumalan luomistyötä omissa jälkeläisissäni ja omassa puutarhassani. Jumala iloitsee kuten minäkin.
No, tämä on vapaa maa, uskoa saat mihin tahdot.
Ajattelukykysi ei todista, että mitään on olemassa. Koko väitehän perustuu siihen, että ajattelu on todellista. Entä jos sekin on harhaa? Kuulostaa tietenkin hullulta, mutta perusteluksi ei riitä, että se tuntuu todelliselta. Ehkä ajattelu ei ole todellista eikä mitään ole koskaan ollutkaan eikä tule olemaan. Olen tämän joskus jollekin paremmin selittänyt, mutta se on hieman aikaaviepää hommaa.
Muinainen filosofi Descartes oli sitä mieltä, että hänen olemassaolonsa perustui kykyyn ajatella. Fiksu mies.
oikea logiikka olisi ollut sanoa ajattelen siis ajattelen.
...hän saattaisi muotoilla ajatuksensa ehkä hieman toiseen muotoon. Hänen filosofiansa perustui olemassaolon pohtimiseen ja näköjään hän piti ajattelemisen kykyä ihmiskunnan säilymisen kannalta ensiarvoisen tärkeänä. Hänhän oli pieni murunen siinä jatkumossa, jota nimitämme ihmiskunnaksi. Jos saivartelemme hieman, niin voisimme tulla siihen tulokseen, että Descartesin mielestä kasvi-, eläin- ja kivikuntaa ei ole olemassa.
kysymys ei ole siitä ettei esim.kiviä olisi D:n mukaan olemassa vaan siitä ettei sitä on mahdotonta tarkistaa koska ei ole ketään tarkistamassa ilman ajattelukykyä.
..eteenpäin?
Ajattelet myös jumalaasi, ja olet luonut siis myös luojasi (jumalasi)?
Uskotko siis itse luomaasi jumalaan?
Ihmisellä on paljon vapauksia ajattelun suhteen, myös luomisen suhteen. Syy-seuraus-suhde ei varmaankaan toimi toisinpäin: luotu loisi luojansa.
..jatkaa omaa ajatteluketjuasi loogisesti.
Koska jumala on kaikkivaltias, niin hän varmaan tiesi luodessaan sinua, sinun alkavan ajatella luojaansa, ja uskomaan häneen?
Jokainen, jolla on lapsia, toivoo, että lapset kunnioittaisivat häntä. (Usein vain on niin, että lapset eivät jostain syystä voi kunnioittaa vanhempiaan, vika on vanhemmissa.) Jumalaa voimme kunnioittaa, Hänessä ei ole vikaa.
...mutta pakko sanoa: n. 240 000 ihmistä olisi kanssasi ehkä erimieltä siitä, onko jumalassasi vikaa. Siis niiden parin miljardin lisäksi, jotka asuvat jatkuvassa kurjuudessa.
Jotkut siemenet putoavat kuivaan ja karuun maahan, jotkut kalliolle, metsään, veteen jne. ja ne kuolevat pois tai kituvat. niiltä ei paljon voi odottaa. Jotkut itävät ja kasvavat, mutta muu kavillisuus tukahduttaa ne pian.
Vain osa päätyy otolliseen maaperään ja menestyy.
..oleminen ei ole oleellista tai edes tärkeää. Mielenkiintoista vain on vaihtaa ajatuksia kiihkoilematta.
Pakanaa vain kummastuttaa tämä maailman pahuus, jos joku kaikkivaltias on olemassa.
Jos uskominen tai kunnioitus on jumalalle niin tärkeää, niin miksi hän ei tule reilusti esille, vaan piilottelee jossain?
Jumalan nimi on "Minä olen". Hän ei totisesti piilottele itseään. Me itse piilottelemme ja juoksemme karkuun, kun Hän kutsuu meitä tekemään tahtonsa. Mitä sinä teet, kun lapsesi eivät tottele sinua? Huudat lujempaa tietysti. Jos vieläkään ei tapahdu mitään, rankaiset lapsiasi. Niin Jumalakin tekee.
...ihmiselle itselleen. Eivät kai lapsen vanhemmatkaan kiitosta tarvitse, mutta lapsen on opittava kunnioittamaan ihmisiä, jotka tekevät työtä hänen puolestaan, että hänellä olisi ihmisarvoinen elämä. Hän ymmärtää nämä asiat myöhemmin, kun hänen oma ajattelunsa kehittyy. Ilman ohjausta ihminen ei kasva ajattelevaksi ihmiseksi. Häneltä voi puuttua oikea asenne, oikeat tiedot, oikeat taidot, kyky itsenäistyä...
..on lähinnä siinä että lapseni näkee minut. Koska olen lapseni "luonut" (kasvattanut) tiedän myös, minkälainen ohjaus menee perille parhaiten. Ja se ei ole huutaminen - rankaisu.
Olisi varmaan monelle helpompi uskoa, jos näkisi uskonsa kohteen?
Jumalahan varmaankin tietää tämän, koska on itse meidät luonut. Hän ei näköjään vain tunnu tietävän miten meitä pitäisi käsitellä.
Sähköisku rankaisuksi ja herkkupala kiitokseksi
Pakko hieman saivarrella.
Jos viljelijä heittää siemenet kalliolle ja jorpakkoonsiten että vain osa päätyy otolliseen maaperään (siis sinne minne oli tarkoitus) niin eikö silloin viljelijässä ole vikaa?
Vertaan sinun viestiäsi, kun et sitä kumminkaan muista tai lue uudelleen:
"Jotkut siemenet putoavat kuivaan ja karuun maahan, jotkut kalliolle, metsään, veteen jne. ja ne kuolevat pois tai kituvat. niiltä ei paljon voi odottaa. Jotkut itävät ja kasvavat, mutta muu kavillisuus tukahduttaa ne pian.
Vain osa päätyy otolliseen maaperään ja menestyy."
..olevansa jumala ja käyttäytyi samoin.. ;)
" Mitä sinä teet, kun lapsesi eivät tottele sinua? Huudat lujempaa tietysti. Jos vieläkään ei tapahdu mitään, rankaiset lapsiasi. Niin Jumalakin tekee."
Ja tämä jumalasi oli se virheetön, kaikkivoipa ja -tietävä? (Vihje: Ihminen ei ole noista mitään)
Vaikka viljelijä heittäisi samaan peltoon siemenet vuodesta toiseen, sato ei kuitenkaan tule aina edes tyydyttävä. Mieti viime kesää, kuinka sateinen se oli, sato pilaantui eikä sitä saatu edes korjatuksi joka paikassa. Jonakin kesänä vettä ei tule kuin muutama tippa. Korjaa siinä satoa, kun siemenet tuskin itivät.
Tämä Jeesuksen vertaus (sanan) kylväjästä on kyllä totista totta. Tämä palsta on tosiaan aika kivistä maaperää. Sen parempia tuskin ovat wiccalaiset tai jehovalaisetkaan.
Hauska nähdä. mikä kuhunkin tepsii. Toisiin tehoaa keppi ja porkkana, toisiin taas jokin muu keino. Yhteiskunnassamme jukuripäisimmät istuvat vankilassa elinkautista (rangaistus).
...se Pavlov teki, ja fiksuja koiria hän kai sai tulokseksi. (Tuloksista hän viis veisasi, hän tutki ehdollistumisprosessia.)
Ei se Jumala sen vuoksi huuda, että Hän haluaisi sinua rangaista. Hän huutaa sinua siksi, että Hän haluaa tavoittaa sinut, mutta sinä mokoma et ole kuulevinasi. Sinussahan se vika on!
Höh, pitää tunnustaa, että sekotin (miten ihmeessä!!) Pavlovin 'Charles C. Guthrie':n, joka teki yhden kuuluisimmasta koira kokeesta koskaan..
Pitänee olla hereillä tälläkin palstalla ollessa..
Lue uudestaan mitä aikaisemmin kirjoitit(vihje: Se mitä siteerasin sinulta viimeksi), ja lakkaa napisemasta!
Ääliö se viljelijä on joka kalliolle kylvää..
(MENE POIS KÄÄNNYYTTÄMÄSTÄ!)
Syy-seuraussuhteesi eivät ole loogisesti päteviä. Sotket itse asiat vertauskuviin.
Se että vanhemmilla on lapsensa ei ole yhteydessä siihen onko jumala olemassa vaikka siihen uskotaan.
On hyvinkin järkevää ajatella että ihminen loisi itselleen jumalan.
Jos ihminen luo itselleen Jumalan, miksi kaikki Jumalaan uskovat ihmiset uskovat SAMAAN Jumalaan? Luulisi, että Jumalia olisi pilvin pimein. Näin ei kuitenkaan ole, vaan hyvin monet ihmiset palvovat yhtä Jumalaa, vaikka nimi voi olla esim. Jehova, Allah yms. Monoteistisissa uskonnoissa Jumala on Luoja, Isä ym., jonka tehtävänä on pitää maailmanjärjestystä yllä.
Kallistuisin siihen ajatukseen, että jokaisella ei ole omaa Jumalaa.
...mutta keväällä ei aina voi tietää, muuttuuko savinen pelto kesän kuluessa vellovaksi liejuksi vai kivikovaksi tantereeksi ("kallio"). Ei se kylväjä varsinaisesti ääliö ole, kyllä olosuhteistakin paljon riippuu, mikä on lopputulos.
Olosuhteista riippuu sekin, tuleeko meistä ateisteja vai hihhuleita.
Mitä yrität todistaa?
Siis koska ajattelet Jumalaa niin hän on sinulle olemassa. Sinulla siis on joko aivan oma Jumalasi tai sitten ajatuksesi eivät ehkä olekaan omiasi. Jos taas ajatuksesi eivät olekaan omiasia niin ajatteletko todella? Eli...
Ei ole minun asiani esittää kritiikkiä, jos joku muukin käyttää aivojaan.
"Monet ajatusteni hedelmät voin kehitellä konkreettisesti olemassa oleviksi. Olen "luonut" nämä esineet. Olen siis luoja."
Niimpä. Mutta kuitenkaan et voi keksiä mitään tyhjästä. Kaikki ajatukseksesi ovat johdannaisia muista ajatuksista. Voimme mielessämme yhdistää esimerkiksi hevosen ja siivet. Saamme olion joka ei välttämättä ole olemassa. Siivet ja hevonen ovat kuitenkin asioita jotka ovat olemassa. Entä Jumala? Samalla tavalla kuin siivekäs hevonen, hänet pitää kuvitella. Jumala todellakin on olemassa mutta ehkä vain mielikuvana ja jokaisella erilainen.
Minkälainen jumalkuva meillä on, riippuu täysin näkökannasta ja kokemastamme elämästä. Minkälaisista osista Jumala usein muodostuu? Muutamia osia: vanhemmat(isä), ihminen, rakkaus(hyve) ja viisas. Näistä osista saadaan jo mielikuva rakastavasta isähahmosta jolla kasvaa parta(viisauden merkki ;) ). Kuten sanoin, jokainen luo oman jumalhahmonsa leikkaa/liimaa menetelmällä lisäten häneen ominaisuuksia joista itse pidämme. Joillekin saattaa parta edustaa pahuutta joten hänen mielikuvassa tuota ominaisuutta ei ole.
Nyt kun olen luonut tuon mielikuvan, antaa ajatus hänen olemassaolo minulle lohtua. Hän on minulle kuin ideologinen teddykarhu jolle voi kertoa synkimmät salaisuuteni ja toiveeni. En kuitenkaan tarvitse tuota teddykarhua enää elämäni myöhemmässä vaiheessa vaan voin huoletta lahjoittaa sen eteenpäin. Olemmehan myös vanhemmistamme riippuvaisia kunnes lennämme pesästä ja aloitamme elämämme riippumattomina yksilöinä, itsestämme huolehtien.
Jumalina palvotaan esim. luonnonkansojen keskuudessa monia konkreettisia esineitä: seitoja, jumalankuvia (patsaita), aurinkoa ja muita taivaankappaleita, pyhiä eläimiä (lehmä, kissa, käärme) jne. Mutta meidän Jumalamme on näitä monin verroin suurempi käsite, Hän ei mahdu edes meidän ajatuksiimme, puhumattakaan, että Hänestä voitaisiin tehdä jonkinlainen kuva. Hänen ominaisuuksiaan voi esittää vertauskuvina (rakastava isä, viisas vanhus, mahtava päällikkö, kaiken elollisen ylläpitäjä). Me itse edustamme jotakin Hänestä, heijastamme Hänen hyvyyttään, kun olemme sen kohdanneet. Sen ajatuksen kannattamina voimme elää ja antaa toistenkin elää (ja ajatella).
Itsekeskeisyys/ahneus, se että ihminen itse on oma jumalansa, joka elää vain itselleen. Pakkomielteinen huomionkipeys ja vallanhimo.
Liiallinen itsensä ihailu, ja toisten ihmisten halveksiminen.
Omaisuus, nautinnot, raha. Ihmisen taidot ja kyvyt, raha, älykkyys, kauneus, ura, ammatti, menestys, sosiaalinen status, hillitön pätemisen tarve, oikeassa olemisen pakkomielle, ylimielisyys, ja toisten ihmisten vähättely.
Mikä tahansa asia joka saa ihmisen kuvittelemaan olevansa muita ihmisiä parempi, viisaampi, älykkäämpi, voi olla ihmisen epäjumala, ja silloin ihminen palvoo vain itseään.
Mistä ylimielisyydessä ja itsekeskeisyydessä on todellisuudessa kysymys? Sisäisestä pienuudesta ja arvottomuudesta. Sisäisesti pienellä ja arvottomalla ihmisellä on hillitön pätemisen tarve. Hän on mielettömän huomionkipeä. Hän on sisäisesti tyhjä. Sisäinen tyhjyys kompensoituu ulkoisen kuoren kiillottamisena ja huomionhakuisuutena. Sisäisesti tyhjä ihminen ei pysty nöyrtymään; hyväksymään itseään sellaisena kuin on, ja olemaan itselleen Riittävä, sellaisenaan. Siksi hän yrittää pakkomielteisesti olla "itseään suurempi ja parempi". Hänen "rakkautensakin" on vain itsekkyyttä ja pätemisentarvetta. Hän haluaa, ja jopa vaatii kaiken itselleen, mutta mitään muuta kuin vaatimuksia hän ei halua, eikä osaa antaa. Tyhjästä ei saa muuta kuin tyhjää.
Myös itsen vähättely ja mitätöinti on väärin. "Rakasta (Kunnioita, arvosta) lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" Ihminen saa rakastaa myös itseään, mutta ei itserakkaasti ja itsekkäästi. Jos ei kykene rakastamaan itseään, hän ei kykene rakastamaan ketään muutakaan ihmistä.
Ihminen joka rakastaa terveellä tavalla itseään, kykenee rakastamaan myös muita ihmisiä.
Hänellä on paljon annettavaa. Hän ei kuvittele olevansa muita ihmisä parempi, mutta ei huonompikaan. Hän ei ole "energiavaras", joka uuvuttaa kaikki, vaan missä tahansa hän onkin, hän antaa itsestään iloa, toivoa, lohdutusta, rohkeutta ja voimaa. Hän kuuntelee, tuntee, on empaattinen, hän välittää aidosti, hän on aito ja todellinen ihminen.
Mistä hän saa niin paljon annettavaa? Siitä että häntä Rakastetaan, siitä että hän on Rakastettu. Nimittäin, on niin että ihminen voi antaa vain sitä mitä hän on itse saanut. Jos ihminen on saanut vähättelyä osakseen, hän ei osaa muuta kuin vähätellä itseään ja muita ihmisiä.
Sen sijaan sellaisella ihmisellä jota on paljon rakastettu, on myös paljon annettavaa. Hän antaa sitä hyvyyttä, mitä hän on itse saanut. Rakkaus on hänen voimavaransa. Hän tuntee myös rajansa, sekä myös toisten ihmisten rajat ja kunnioittaa niitä. Koska hän on saanut ehdottoman hyväksynnän olemassaololleen, hän pystyy hyväksymään myös muut ihmiset sellaisina kuin nämä ovat, riippumatta siitä olivatpa ne miten erilaisia. Siksi hän kykenee aidosti arvostamaan itseään ja muita ihmisiä. Erilaisuus ei ole hänelle uhka, vaan rikkaus. Hän näkee kauneutta elämän kaikissa monivivahteissa väreissä ja muodoissa. Hän kykenee hyväksymään ihmiset pyyteettömästi ja epäitsekkäästi. Hän ei käytä toisia ihmisiä hyötyäkseen heistä, vaan hyödyttääkseen heitä. Siksi hän on todellinen helmi ja todellinen ystävä.
Kerron lyhyesti oman elämänkokemukseni.
Olen aikaisemmin elämässäni sisäisesti arvoton, ja tyhjä ihminen. Uskoin olevani huono, mitätön täysin turha ja tarpeeton olento. Tämä johtui lapsuudessa koemistani traumoista. Olin sisäisesti sairas ja rikkinäinen. Halusin kuolla. Yritin kolme kertaa itsemurhaa. Kärsin syvästä kroonisesta depressiosta.
Toisaalta olin hyvin synkkä, kyyninen, skeptinen, katkera ja todella yksinäinen. Olin täynnä vihaa, kostonhalua, ja raivoa. Vihasin itseni ja muita ihmisiä. Annoin itsestäni sitä pahaa, mitä itse olin saanut. Koska tunsin elämäni tarkoituksettomasti, tyystin turhaksi ja merkityksettömäksi, yritin aktiivisesti tuhota elämä(ä)ni, sekä myös toisten, -mahdollisimman monen ihmisen elämän. Sain jotain sairasta nautintoa ja mielihyvää siitä kun/jos pystyin tekemään toiset ihmiset oennettomiksi ja jos pystyin tuottamaan toisille ihmisille pelkoa, ahdistusta, hätää, tuskaa ja epätoivoa.
Lopulta viha paloi loppuun. Seurasi sisäinen kuolema. Mikään ei tuntunut, eikä maistunut miltään. Elämä oli menettänyt makunsa ja mielekkyteensä. Mikään ei ollut mitään..muuta kuin tyhjää. En tuntenut iloa, en surua, en onnea, en masennusta, en vihaa, en rakkautta..tunsin vain..ei-mitään. Olein elävä ruumis, zombie.
Kukaan ihminen ei pystynyt auttamaan minua. ne joihin hädissäni takerruin, vain uupuivat. Kukaan ei jaksanut hoitaa minua. Olin raskasta, masentavaa ja synkkää seuraa. Lääkkeet vain turruttivat kivun, mutta eivät parantaneet. Tunsin itseni kuolemaantuomituksi.
Miten parannuin? Miten löysin terveen itsetunnon, ja itsearvostuksen? Miten löysin yhteyden muihin ihmisiin? Miten löysin ilon ja onnen elämääni? Mistä sain niin paljon rakkautta, että siitä riittää myös annettavaksi? Miten löysin luottamuksen? Miten löysin tarkoituksen ja merkityksen? Mistä löytyi Rakkaus joka paransi minut?
JEESUS!
Kun kaikki toivo oli mennyt, Hän paransi minut, Hän antoi minulle Elämän, Ilon, Tarkoituksen, Itsetunnon, Itsekunnioituksen, kyvyn Rakastaa. Miksi Hän ei ollut tehnyt sitä aikaisemmin? nauttiko Hän kärsimyksistäni? Ei, vaan Hän paransi minut vasta sitten kun olin valmis parantumaan. Jeesus ei nauttinut kärsimyksistäni, vaan Hän kärsi kanssani. Tämän ymmärrän jälkeenpäin. Ja olen KIITOLLINEN :)
Kertomus.
Eräs mies oli paljon kärsinyt. Lopulta hän kuoli, ja ppäsi Paratiisiin. Hän keskusteli Jeesusken kanssa, ja kysyi:
"Mestarini, missä olit silloin kun olin sairas, ja kärsin?"
Jeesus vastasi:
-Muistako sen rannan jolla usein kävelit yksin?
-Muistan, mutta silloinkin olin yksin
-Minä tahdon näyttää sen sinulle.
Jeesus näytti miehelle tämän elämää ja sanoi:
-Katso, tuossa minä kävelen kanssasi, näet sen nyt, mutta silloin et huomannut minua, vaikka olin aina lähelläsi. Sinä vain luulit olevasi yksin. Katso, tuossa ovat jalanjälkenikin, sinun jalanjälkiesi vieressä.
-Mutta entä tuossa, tuossa ovat vain yhdet jäljet, Miksi hylkäsit minut? -kysyi mies.
-En minä hyljännyt sinua, vaan kannoin sinua. Jalanjäljet ovat minun. Sinä olit sylissäni.
"Jos itket, en yritä saada sinua nauramaan, vaan itken kanssasi"
Rakkaus jossa ihminen hyväksytään ilman ehtoja, ja ymmärretään ilman sanoja. Syli, jossa voi levätä, rentoutua ja rauhoittua, vain olla. Hiljaisuus soi. Lohdutus. Syli. Rakkaus. Jumala.
Sinä joka tätä luet, olet äärettömän,
-mittaamattoman arvokas ja kallis. Olet rakas.
Omalla inhimillisellä,
-vaatimattomalla ja epätäydellisellä tavallani rakastan sinua. En iloitse kärsimyksistäsi, vaan iloitsen sinusta. Olen iloinen että sinä olet juuri sinä :)
Mutta Jumala Rakastaa sinua täydellisesti. Olet Hänen kallein aarteensa. Kaikkialla missä ilmaistaan puhdasta Rakkautta, siellä on Jumala, ja kaikkialla missä Jumala on, ilmaistaan puhdasta ja loputonta Rakkautta.
>>Kaikki minunkaan tekeleeni eivät toki ole täydellisiä, eivät edes taideteoksia. Mahtaako Luojallekin tapahtua samaa?>>
kyllä, ihminen.
Jos et halua olla ihminen, mikä sitten? Jokin täydellisempi olento?
taas on mielenterveyden määrärahoja leikattu tämän vuoden budjettiin, kun tyrkyttävät on määrätty avohoitoon.
Onko sinulla jotain minun nimimerkkiäni vastaan? Enemmän siinä on vivahdetta kuin monien muiden nimimerkeissä. Sitäpaitsi Tyrkyttäjä on omiaan juuri tälle palstalle. (Aikaisempi nimimerkkini oli Teresia.)
ajattelua moinen....se onneks sinun murhe..eis mun=)))
Se on aina ilo, ajatteleminen on toimintaa nääs. Hyödyttömältäkin näyttävä ajatus saattaa edetä hyödylliseen tulokseen, ehkä jotakuta tyydyttävään. Sitten taas uusiin ajatuksiin jne.