USAn ja NATOn vakoilukoneet Suomen yllä

Koska Suomessa media asettuu kansan puolelle ja paljastaa ylipäälikkö Sauli Niinistön ja komentaja Lindbergin sopimukset sallia USA:n ja NATO:n miehitettyjen ja miehittämättömien vakoilukoneiden toiminta Suomen yllä.

USA:n ja NATO:n vakoilukoneet eivät puolusta Suomea vaan vakoilevat Venäjää, venäläisiä ja Suomea, Suomen kansaa.
26222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Avaajan lähtötiedoissa mättää oikein pahanlaisesti. Päinvastoin kuin Venäjällä, Suomessa ei ole valtiojohdon ja kansan kesken mitään avauksessa tarkoitettuja "puolia"

Samoin Suomessa valtiojohdolla ei ole tarvetta murhauttaa kriittisimpiä ja äänekkäimpiäkään toisinajattelijoita kuten Venäjällä on tapana tehdä.

Mitäs arvon avaaja siihen sanot?

Äänestä
  • Missä avauksessa kirjoitetaan murhista?
    Sulla tuo nato mielikuvitus on ylikierroksilla.
    Ei se paljasta sitä ikinä, Sauli on usan puudeli ja tuo toinen nuolee usaa ammattinsa puolesta.

    Äänestä

  • Avaajan lähtötiedoissa ei mättää, vakoilulennokit ovat Usan ja Naton vakoilulennokkeja.

    Ne vakoilevat Suomen kansaa ylipäälikkö Sauli Petturi Niinistön ollessa mukana juonessa.

    Äänestä

  • SauliPetturiNiinistö kirjoitti:

    Avaajan lähtötiedoissa ei mättää, vakoilulennokit ovat Usan ja Naton vakoilulennokkeja.

    Ne vakoilevat Suomen kansaa ylipäälikkö Sauli Petturi Niinistön ollessa mukana juonessa.

    Siisti kloddi suus. Sun olkapaillä ei oo rautaa riittävästi moiseen nimittelyyn ja repeilyyn. IMO.

    Äänestä

Olisi järkevää kirjoitella vähän maltillisempia tiltuiluja.

Nämä hourailut ovat niin järjettömiä, ettei näihin voi suhtautua oikein mitenkään.

Äänestä
  • No eipä nämä tyypillisistä natovinkumisista juurikaan poikkea. Yhtä paljon tosiasiaa pohjalla.
    Tuo tiltutus on kyllä todella typerää. Jotain vajausta on korvien välissä, jos ei eri mieltä olevalle kommentoijalle muuta nimitystä keksi.

    Äänestä

Valkeakosken Tiltu ITSE on Venäjän puudeli ja matelun maailmanmestari. Hyvä ettei lattia romahda moisen lakeijan alla!

Äänestä

Everstiluutnantti luulee ja elää toivemaailmassa, että ne on Usan ja Naton miehittämättömiä aseistettuja droneja, jotka tappavat ohjuksilla suomalaisia Naton ja sodan vastustajia.

Mutta ei ne niitä ole, vaan ne ovat Usan ja Naton vakoilulennokkeja, jotka vakoilevat suomalaisten viestiliikennettä, puhelinliikennettä, internetiä ja tiettyjen kansalaisten, kansalaisryhmien, järjestöjen liikkeitä Suomessa.

Äänestä
  • Odotettavissa satunnaisia räjähdyksiä torilla kun karvahattuparlamentti kokoontuu! ;D

    Äänestä

  • Tiltuja saa ja pittäkin kuunnella, kun ovat "Innostranniy Agent". l. "Vanja enon" asialla. IMO.

    Äänestä

Paljonko niitä on, Turun yläpuolella 1-2, Pääkaupunkiseudun yläpuolella 2-3, muu-Suomi 1-2, Venäjän rajoilla 2-3.

Ne huolletaan säilytetään Baltian maissa.

Normaalioloissa presidentti ja hallitus tekisivät nootin tai ampuisivat ne alas. Nyt ollaan hys-hys kun ovat itse mukana juonimassa kansaa vastaan.

Äänestä
  • Siinäpä kunnon foliohattu.

    Äänestä

  • Tismalleen ...

    Äänestä

Ma luulen etta mun wessanpontossa lensi vakoilulennokki aamulla kun sielta kuului sellainen outo porina.

Äänestä

Suomalaisita osa on viekä niin metsäläisiä että ne eivät ymmärrä nykysodankäynnistä mitään.

Kun Suomi ei paljasta tutkakuvia lennokkien liikkeistä Suomen yläpuolella niin Venäjä tai Ruotsi voisivat ne julkaista.

Äänestä
  • Voi helvetti, väität että Niinistö on salaa myynyt Suomen jenkeille ja meillä tehdään mitä Atlantin takaa käsketään. Hittoako ne sitten vakoilisivat meitä lennokeilla??? Venäjä tai Ruotsi paljastakoon tutkakuvansa, ihan sama, mutta eihän tuota ole kuin sairaassa päässäsi.

    Äänestä

  • No kun et ole mikään älypää everstiluutnantti eikä koulujakaan ole tullut käytä niin tottakai kyselet tuollaista.

    Ne vakoilee juuri siksi, että Suomea ja Suomen kansaa koskevat päätökset tehdään Suomen ulkopuolella, mitä älykkäät ja isänmaalliset suomalaiset eivät hyväksy.

    Äänestä

  • TyhmyysOnRasittavaa kirjoitti:

    No kun et ole mikään älypää everstiluutnantti eikä koulujakaan ole tullut käytä niin tottakai kyselet tuollaista.

    Ne vakoilee juuri siksi, että Suomea ja Suomen kansaa koskevat päätökset tehdään Suomen ulkopuolella, mitä älykkäät ja isänmaalliset suomalaiset eivät hyväksy.

    Kyllä olet harvinaisen tyhmä saivartelija. Sekoilet omissa jutuissasi.

    Äänestä

  • Sinäkö.muka.älykäs kirjoitti:

    Kyllä olet harvinaisen tyhmä saivartelija. Sekoilet omissa jutuissasi.

    Oikeat päätökset tehdään mun vessanpöntössä koska sieltä kuuluu usein sellainen outo ääni kuin sarjatulta ammuttaisiin.

    Äänestä

Satelliiteista saa kaikki suurvallat paljon paremmat kuvat kuin lentokoneista tai lennokeista.

Tiltu itse on niin metsäläisiä että ne eivät ymmärrä nykysodankäynnistä mitään.

Äänestä
  • Kotiryssän tyhmyys on pohjaton. IMO.

    Äänestä

Mitä sinä sekoilet everstiluutnatti. Eivät Venäjä ja Ruotsi lähde USAn ja NATOn lennokkeja kuvaamaan taivaalle kun saavat kuvat satelliiteista.

Sauli Niinistö vaan komensi Hornetteja lentämään jälkipoltin päällä pääkaupungin yläpuolella ja itään päin propagandatarkpituksessa, että me kansalaiset pelkäisimme ja haluaisimme liittyä NATOon ja hyväksyisimme F-35-kaupat.

Äänestä

Sehän on ilmatilan luokkaus.

Äänestä

Linkkiä tapahtuneesta.

Äänestä

Valkeakosken Tiltu valehtelee taas!

Satelliiteista saa kaikki suurvallat paljon paremmat kuvat kuin lentokoneista tai lennokeista.

Tiltu itse on niin metsäläisiä että ne eivät ymmärrä nykysodankäynnistä mitään.

Äänestä
  • ... sill erotuksella, että Itäkiimakko ei selviä metsässä, vaan päätyy punamuurahaisten evääksi ... pitipäs sattua ... punamuurahaisten ... voidaanko sanoa, että "omat muurahaiset puri"?. TIRSK.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SauliNiinistöOikeuteen kirjoitti:

Koska Suomessa media asettuu kansan puolelle ja paljastaa ylipäälikkö Sauli Niinistön ja komentaja Lindbergin sopimukset sallia USA:n ja NATO:n miehitettyjen ja miehittämättömien vakoilukoneiden toiminta Suomen yllä.

USA:n ja NATO:n vakoilukoneet eivät puolusta Suomea vaan vakoilevat Venäjää, venäläisiä ja Suomea, Suomen kansaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu