anoreksia tarinoita

ää pikku korjaus(oon siis tuo aloittaja)

tarkistin äsken ja olin sillon 10 vuotiaasa 30kg ja laihutin itteni 26kg.

Noin vuos sitte olin iha normaalin painone 47 ja 160cm pitkä...(nykyää 13w) mul on ain ollu huono itsetunto ja sit päätin et laihdutan kaikki kaveritki oli niin laihoja. Ittelläki ison osan vei lihakset. Sitte tuli pari viikon pääst terkkari tarkastus ja painoin 44. Pelkäsin sitä niin paljon et jos terkkari huomaaki jotain. Onneks se vaa sano et oon hiema laihtunu ja et se on normaalii. Kesä meni vähä jojoilles. Ku tuli syksy olin aina jäässä, väsynyt. Väitin ittelleni et se on iha normaalii vaik tiesin koko aja et anoreksiaha se o. Lopetin koulussa syömisen. Masennuin. Kuukautiset alkoivat olemaan aina myöhässä, maha kipeä ja ummetustakin. En jaksanut enää juosta kun rintaan sattui niin paljon. Nykyää 37 ja kovaa vauhtii laihtumas sinne 35. Siitä taas 30. Sinäänsä haluisin lopettaa mut pieni ääni huuta et sit jäisin tälläseks läskikasaks, en sais toist poikaystävää. En uskalla mennä enää lääkäriin kun pelkääm että joku huomaa jotain.

Miten laihduit noin paljon? Hurja määrä! Tyttäreni on kärsinyt bulimiasta

Olen 13v tyttö. Itse sairastuin anoreksiaan pikkuhiljaa. 6-vuotiaana paino oli hieman noussut neuvolassa ja sen takia sitten päätin lopettaa kaikki herkut ja makeiset. (En tänä päivänäkään niitä syö) rupesin liikkumaan enemmän ja tarkkailemaan vatsaani. 8-vuotiaana paino tippui todella nopeasti, olin sairaalloisen laiha ja minulle diagnosoitiin laihuushäiriö. Olin sydänmonitoreissa sairaalassa. Pulssi laski yöllä 40. Minulle laitettiin nenämahaletku ja jouduin teholle. Vähän ajan päästä minut kiikutettiin psykiatriselle puolelle, kun somatiikka ei ole pakollista hengissä pysymisen kannalta. Nenämahaletku oli minulla 4kk ja en syönyt suun kautta mitään sinä aikana. Rupesin 4kk jälkeen syömään suun kautta ja letku otettiin pois.
10-vuotiaana menin taas psykiatriseen sairaalaan, kun söin taas huonosti ja paino tippui. Osastolla lopetin syömisen ja painoni tippui kriittisen alhaalle ja jouduin kahdeksi päiväksi somatiikan teholle nenämahaletkuun.
12-vuotiaana alkoi paranemisvaihe ja kuukautiseni alkoivat vähän ennen 13-vuotis synttäreitä.
13 ja puoli vuotiaana jouduin osastolle ja nuorisokotiin tosin erisyistä ja siitä tuli ahdistusta ja se puhkaisi taas pahenemisvaiheen. Painoni tippui taas ja olin 4 päivää täysin syömättä ja jouduin tiputukseen.

Olin siis nyt 13-vuotias ja tällä hetkellä osastolla (eri syystä kuin anoreksia, tällä kertaa)
Paino normaalin puolella:
48kg
Ja pituus 163cm
Tavoitepaino tällä hetkellä 39kg

Mulla ei ole anoreksiaa, mutta tässä on mun pieni laihdutustarina

Eli 11 vuotiaana olin ihan normikokoinen painoin jotain 37 kg ja olin joku vähän alle 150 cm. No 12-vuotiaana 6 lk terveystarkastuksessa painoin 47 kiloa ja tajusin olevani pyöreä. Mulla oli pyöreä ja löysä maha, ja tajusin että pitäö laihduttaa. Huomaamattomasti aloin syömään vähemmän. Aamupalalla söin jonkun välipalapatukan, riisikakun tai en mitään. Koulussa en syönyt ja kotona söin vähemmän. Aloin liikkumaan ja paino putosi nopeasti 45 kiloon parissa viikossa. Yllätyin kuinka helppoa se oli, luin laihdutusvinkkejä netistä ja ruokavaljoja. Paino oli joulun aikana noin 43 kiloa (terveystarkastus oli marrskuussa). Jouluna söin pitkästä aikaa kunnolla ja repsahdin kokonaan ohjelmasta. Paino tuli hujauksessa takaisin, joululoman jälkeen menin vaa'alle ja huomasin painavani 48 kiloa. Olin päättänyt laihduttaa entistä kovemmin. Paino oli 40 kiloa huhtikuussa. Kesän alkaessa painoin 38 kiloa. Kesällä ei ollut tiettyä rytmiä, joten söin miten sattui ja liikkuminen jäi. Kesällä minä sain syntymäpäivälahjaksi karkkia 3 pussia yhteensä. Minä päätin syödä niistä yhden, ja siinä meni ne kaikki. Ajattelin että kesän kunniaksi voisin vähän herkutella ja syödä enemmän. No siinä söin päivittäin varmaan 5 kertaa ja jäin koukkuun naposteluun. Karkkia ja pullaa söin päivittäin ja jäätelöä. En ollut käynyt vaa'alla koko kesänä, joten kun koulut alkoi järkytyin. 52 kiloa!!! Yli kymmenen kiloa yhden kesän aikana. No tässä olen sitten seiskalla nyt, olen hirveän pulska. Läskiä vaikka missä ja kuntonikin huonontui kesän aikana. Enää syön 2-3 kertaa päivässä, ei napostelua tai herkkuja. Käyn lenkeillä ja teen muutakin liikuntaa.

Harrastin ihan pienestä kutosluokkaan asti telinevoimistelua ja pääsin siinä ihan huipullekkin asti omassa ikäsarjassa. Lopetin sen kuitenkin, kun se vei niin paljon aikaa kouluhommilta eikä motivaatiokaan enää riittänyt. Seuraavana kahtena vuotena en harrastsnu juuri mitään liikuntaa ja äitikin alko jo huomauttelemaan että voisin edes kouluun kävellä tms. Oon aina ollu hoikka tyttö ja telinevoimistelun lopetettuani painoin noin 33kg, olin 142cm pitkä. Kuitenkin paino nousi aika nopeesti johonkin 39 kiloon 7-luokan loppuun mennessä. Tuolloin aloin ekaa kertaa pitää itteäni lihavana. Yritin monia kertoja laihduttaa ja alottaa kaikenmaailman diettejä, niillä ei oikeen ikinä ollu mitään tulosta.
Mieleltäni aloin sairastua ehkä silloin seiskaluokalla, kun paras kaveri huomautti "isosta mahastani" kerran uimassa ja äitikin kehotti vähän edes liikkumaan vaan että jaksaisin paremmin ja ois kivampi olla. Otin nää kommentit todella henkilökohtasesti,kaiken laukasi varmaan se, kun kerran englannin opettaja haukku mua muidennoppilaiden kuullen (kun olin kuulemma ylimielinen ja itsekäs)ja rupesin luokan ulkopuolella itkemäänkin. Tunsin itteni todella kauheeksi tuolloin.
No yks ilta kun paras kaveri pyysi mua lenkille illalla, olin just sohvalla syömässä keksejä ja mulla oli tosi huono olo. En kuitenkaan halunnut kieltäytyä ja ajattelin että jos yritän vaikka oksentaa nii lenkillä ei tulis huono olo. TÄMÄ. Huomasin kun yritin oksentaa että se olikin itelleni tosi helppoa vatsalihaksilla eikä tarvinnut työntää sormia kurkkuun tms. No olin jotenkin tosi tyytyväinen itteeni kun olin oksentanu ja ton päivän jälkeen aloinkin sitten oksentamaan ihan päivittäin, muutaman kuukauden päästä oksensin KAIKEN mitä söin.
Kasiluokan jouluna alotin baletin, ja se vaan motivoi mua enemmän laihduttamaan ("baletissa kun on niin nättiä olla tikkulaiha että voi muille esitellä vartaloaan ohuissa balettipuvuissa niin että kaikki luut paistaa"). Olin ihan paniikissa joutuessa kasiluokalla terveystarkastukseen, olin tuolloin 159cm ja psinoin 34kg. En kuitenkaan joutunut hoitoon tai edes painokontrolliin kun vakuutin että osaan kyllä itekkin lihottaa. No ysiluokalla pystyin kaikenmaailman konstein saamaan painoni 38kiloon terveystarkastusta varten vaikka todellisuudessa painoin noin 32kg. Tuolloin terkka totes että paino on hyvin tasaantunut.
Olin noina aikoina AINA kylmissäni, kynnet oli ihan siniset, hiuksia lähti ja näytin ihan luurangolta. Äiti oli huolestunut mikä tuli ilmi jopa vihasella suhtautumisella. Baletinopettajakin kyseli että oonko syöny oikeesti, myös isommat sisarukset huomautteli et näytän todella laihalta.
Ysiluokan loppuun ja lukion 1. vuoden jatkui siten, että yritin nostaa vähän painoa vainken halunnut, mutta oli pakko etten joudu sairaalaan. Muistan että aina iltasin ahmin kaiheesti ja oksensin kaiken. Mua pyörrytti tosi paljon joka päivä, rintaan sattui välillä niin paljon etten voinut kävellä ja päälle sopi sellaset vaatteet jotka ei ollu mahtunu enää moneen vuoteen.
En ikinä joutunut hoitoon tai mihinkään syömis/painokontrolleihin. Tällä hetkellä oon lukion 2.luokalla ja oon ollut oksentamatta 2 kuukautta! Painan nykyään ehkä 40kg ja oon 160cm pitkä, näytän jo paljon terveemmältä. Uskon että pääsen normaalipainoon pikku hiljaa enkä tarvii hoitoa, en halua enää laihtua ja siitähänse kaikki pitää lähteäkin: mielensisäinen terveys auttaa tervehtymään fyysisestikin.
En kenellekkään toivo syömishäiriötä, kolme viimistä vuotta mun elämässä on ollut yhtä helvettiä. Muo auttoi parantumaan läheiset ja kaverisuhteet sekä harrastus (joka aiemmin motivoi laihduttamaan!) Oon äärettömän ylpeä siitä että voin nyt paljon paremmin enkä pyri enää laihduttamaan. Oon edelleen aika hintelä tyttö mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Sinä kuka yritän selvitä sairaudestasi, voimia sulle todella paljon. Sä oot varmasti hyvä just sellasena kun oot, saat voimaa ja jaksat paremmin kun syöt, myös sun mieli voi paljon paremmin kun oon terve. Sä toivut vielä ja kohta oon terve ja tyytyväinen itseesi, tuut aina vaan kauniimmaksi kun paino lähestyy normaalia.<3

Olin 12 kun sairastun minua haukuttiin koulussa lihavaksi aloin treenaamaan ihan sikana laskemaan kaloreita pudotin painoa paljon käytin aina isoja vaatteita ettei kukaan huomaisi että olen laihtunut piilottelin ruokaa oksentelin jatkoin samaa muutaman vuoden hiukset alkoivat lähteä nukuin hyvin paljon olin väsynyt ja ärtynyt yksi päivä olimme perheeni ja ystäväni kanssa lapissa ja minun jalat eivät enään kantaneet jouduin sairaalaan vauhdilla verensokerit 1.9 en muista sairaalasta juurikaan mtää :D tipassa olin muutaman päivän ja minut lähetettiin omalle paikkakunnalle sairaala hoitoon jota kautta jouduin syömishäiriö yksikköön jossa minut pakko syötettiin olin yksikössä joku puolisen vuotta ja pääsin pois edelleen käyn viikottain punnituksessa

Mulla ei oo anoreksiaa, mutta yritän laihduttaa. Koko ajan. Yritän saada sen loppumaan, mutta enhän mä itseäni kuuntele.

11v, 148cm ja (huoh) 41.4kg. Liikaa, mietin.

Tietty aina aamupalalla sellanen 50 gramman Corny-patukka, (jtn. 100 kaloria) Koulu ruoasta yli 3/4 pois ei välipalaa, vaan vähän päivällistä iltapalalla puolet jostain Vitalinean juotavasta jugurtista.

Painotavoite oli jotain 35kg, koska kaikki mun luokkalaiset painaa vain sen verran...

Mul ei oo anoreksiaa, vaan syömisongelma.
Koko ongelma alko itää ku olin 5v ja mun broidi sano mua läskiks. Ihan perus settii. 6v olin 24kg ja vrm 115cm, mut olin aika pyöree ja söin iha hyvin. 7v mun paino alko nousta, nous johki 29kg, ja nyt ku ajattelen nii oon kyl ollu mieleltäni sairas jo sillon, koska ajattelin et mun paino sais nousta vuodessa vaan 2kiloo… 9v painoin 32kg ja vrm 135cm. Sit 10v mun paino nous 37 kiloon ja pysy siin jtn. 1,5v. Sen jälkeen lähti tippumaan pari kiloa (olin 157cm), liiallisen treenaamisen ja liian vähän syömisen takia, ja tuloksetki parani tosi hyvin, mut sit mun paino nous taas, johonki 40kg. Pari kk meni siinä (viime kesästä), kunnes päätin nostaa painon 45 kiloon ku meil tuli treenitauko, mut sit jätin treenit välii kokoaika ja painoin pari kolme vk sit vrm 47kg (161cm). Nyt oon taas alkanu treenaamaan enkä oo syönykkää, paino ei vaan tipu ja mut on pakotettu syömään.* Pikkasen ärsyttää, ku oon aina pärjänny syömällä vähemmän ku useimmat.


*Jäin syömättömyydestä kiinni samal ku viiltelystä jota oon tehny viime huhtikuusta asti nettikiusaamisen takii joka kyl loppu poliisin puututtua asiaan mut paska olo ei helpottanu

Mul ei oo anoreksiaa tai syömishäiriöö mutta laihutan koko ajan. Oon kohta 14vuotta ja oon 155cm ja painan 49 joo tiiän iha kauheen läski. Kotona koitan ottaa ruoka iha vähän että paino ei nousis, koulussa en melkeen ikinä syö muutaku yhen leivän. Väitän aina koulus kavereille että en tykkää siitä ruuasta niin siks en syö sitä vaikka oikeesti haluun vaa laihuttaa. Pakotan itteni lähtee aina lenkille. Juoksen väkisellä vaikka sattuu... kuulin ku koulussaki pari ihmistä sano mua läskiks.. miks en voi olla vaa yhtä laiha ku muut😭😭 oon iha kauheen läski en haluu olla enää tämmöne läski😭

10 vuotiaana olin tahattomasti vain 137cm ja painoin 24-25kg, vaikka en laihduttanut, mutta olin vain nirso. Siitä sain kuitenkin päähäni, että näytän laihana kauniilta ja niin on parempi. Yllä pidin painoani enkä syönyt kouluruokaa enkä välipalaa. Vanhemmat huomasi, ja minun oli pakko vakuuttaa heidät ja söin kiltisti ainakin päivällisen ja viikonlopun. Painoni nousi kesällä ja olen nyt 145cm ja painan 32cm ja siis olen 11v olen normaalipainon ja alipainon rajalla ja yritän laihduttaa, vaikka tiedän että se on hullua.

13v 165cm/38kg
Olin ollu aina normaalipainonen jne. Siinä sit ajattelin et pitäsköhän laihduttaa ja ruoesin vähitellen vähentää syömistä. En tiedostanu mitään ongelmaa. Jäin muutaman pysäkin aikaisemmin bussilla, söin kolme lihapullaa vähemmän kuin normaalisti... tein pieniä tekoja joista tuli hetkellisesti hyvä olo. Laihduin. Pelkäsin ruokaa. Punnitsin itseäni jatkuvasti. Kaverit ei tajunnu mitään kun oon ollu aina toooosi nirso.
Olin ommellu vaatteita ja otin ittestäni kuvan ne päällä. Laitoin kuvan whatsapp tilaan ja eräs kaverini/luokkalaiseni vastasi siihen: omg näytät ihan nukelta😱mite oot noi laiha!
Silloin rupesin ajattelemaan että ehkä on tullut jotain tuloksia. Se ei kuitenkaan havahduttanut mua. Tuli talvi ja satoi lunta. Olin tietysti aivan ****** jäässä. Kun kävelimme kaverien kanssa lumen päällä ajattelin, että jos uppoan lumeen olen liian painava.
Useinkin mulle huomautetaan ihan vitsilläkin annoksistani. Esim sijaiset saattaa heittää jonkun läpän. Ei oo hauskaa.
Vähän ylipainonen veli ja vanhemmat. Isä kannustaa kuntoilemaan yms. Huomaamattaan sitä tekeekin 500 vatsaa 50 sijaan ja lankuttaakin 2min 30sek sijaan.
En ole viellä lähelläkään parantumista kun diagnoosi saatiin ihan vasta

Harrastan taitoluistelua, eli lajia jossa kaikki on laihoja ja kauniita. Kolmella mun kavereista on anoreksia ja monella kaverilla on häiriintynyt syöminen. Eli todella yleistä omassakin seurassa... Oon aina kattonu niitä tyttöjä ja halunnu näyttää yhtä
laihalta.

Itsellä kaikki tää alko 8lk keväällä (olin just täytättäny 14). Sitä ennen pienempänä olin kuitenkin jo ajatellu aina et olin muita isompi ja muistan varmaan ikuisesti kun katsoin yhtä meidän luokkaretkikuvaa 10 vuotiaana ja sillo jo katoin et mulla on ihan sika läski maha ja kädet, ei ois pitäny valita just tota paitaa... 10v! Noh en mä asialle ikinä kuitenkaa tehny sit mitää. Ja vielä taustaa, aloitin siis olemaan kasvissyöjä 3lk, mutta se oli lihan maun ja eettisyyksien takia, en vieläkään syö mitään lihaa. Joskus keväällä 2019 mä sit aloin ottamaan itestäni bodycheck kuvia ilman vaatteita ja keskityin mun kroppaan ja virheisiin paljon. Latasin kalorinlaskentasovelluksen ja aloin seuraamaan niitä. Olin tuolloin siis 165cm ja painoin 58kg, täysin normaalipaino olen aika lihaksikas luistelusta. Kesä tulikin sit aika nopeesti, joka tarkotti harkkataukoa. syksyllä painoin sit 58.5kg, mutta näytin pahemmalta. Lihakset oli menny enemmän läskin piiloon ja olin kauheen turvonnu, onneks normaali rytmi oli alkamassa pian. Syksyä kohti alkoi sitten tulemaan ahdistavia ajatuksia ruuan suhteen ja hieman masennustakin. Lisäksi ensimmäisellä kouluviikolla sain tietää kaverin kuolemasta ja kaikki vain pakkautui päälle ja sain ensimmäisen paniikkikohtauksen ikinä, oppitunnilla. Opettaja sitten laittoi mut puhumaan psyykkarille, jos kävin muutamia kertoja (puhuin itseni ulos tapaamisista koska en tykännyt siitä psyykkarista). Äiti sai tietää mun ongelmista ja jouduin kertomaan vanhemmille kaikesta. En kuitenkaan ollut tiputtanut yhtään painoa (olin yhä 59kg), joten ei kukaan ajatellut sen olevan iso ongelma. Vähän aikaa sainkin oltua olemaan ajattelemasta asiaa ollenkaan. Uutena vuotena sitten ajatukset alkoivat palailemaan ja oksensin ensimmäisen kerran. En kuitenkaan oppinut oikeaa tekniikkaa ja oksentelut jäivät muutamaan yritykseen. Kaloreita laskin aina silloin tällöin, vaikkakin ajattelin niitä 24/7.

Sitten tulikin tämä ihana kevät 2020, nimittäin korona. 12h treenit viikossa loppuivat kuin seinään enkä urheillut enää ollenkaan. Pikkuhiljaa totuin karanteenirytmiin ja urheilin ja kävin salilla omatoimisesti 1-3h päivässä. Söin kuitenkin samalla tavalla, kuin kisakaudella treenatessani ja kesän jälkeen painoin 65kg. Tämä oli minulle aivan jäätävä shokki ja inhosin itseäni niin paljon. Aloitin viiltelemään ranteitani kynsillä pienenkin epäonnistumisen sattuessa. Kroppaani oli urheilullinen, mutta läskin ja turvotuksen alla piilossa.

Sitten syksyllä alkoi lukio. Uusi alku ja uudet motivaatiot. Laskin kaloreita tarkkaan ja tein kalorisuunnitelmia, joissa pysyin ihan hyvin. "Uusi" asia joka löysi minut syksyllä oli masennus. En enää löytänyt iloa mistään, en edes vähäisten kavereideni seurasta. Muistan kun olin heidän kanssaan viettämässä iltaa ja kaikki oli täydellistä, oli hauskaa ja kaikki nauroivat, minun teki kuitenkin vain mieli mennä jonnekin ja tappaa itseni. Suunnittelin jo monestikin syksyllä itsemurhakirjettä ja tapoja lähteä täältä. En kuitenkaan koskaan tosissani harkinnut sitä äitini takia, tiedän ettei hän koskaan tulisi selviämään siitä. Opin okentamaankin kunnolla ja hein sitä noin kerran viikossa herkkujen syönnin jälkeen. Jollain ihmeen kaupalla sain sitten itseni vedettyä tuolta ylös. Kaikki oli ihan okei jonkin aikaa taas ja pystyin elämään normaalia elämää (koulustressiä lukuunottamatta, sain yläasteella 10 jokaisesta aineesta ja keskiarvoon ysillä oli 10.0, lukiossa se on heiman tippunut eikö motivaatioita kauheasti löydy...).

Joulun alla sama rumba alkoi taas. Painoa oli sen 65-66kg ja halusin tehdä muutoksia. Vaikka vedinkin suklaata joka toinen päivä naamaan, tiputin parissa viikossa 5kg ja olin niin ylpeä itsestäni. En ollut koskaan onnistunut tiputtamaan painoa ja nyt sain niin paljon! Joulu ja synttärit tulivat kuitenkin jo nurkan takaa ja uuden vuoden jälkeen olinkin jo lihonut nuo kilot takaisin. Tähän kevääseen saakka on mennyt tuota rataa, olen yhä 64kg, mutta (toivottavasti) se on tippumassa. Olen hieman enemmän viillellyt kynsillä ja juomassakin olen ollut pari kertaa. Mikään ei silti vie näitä näitä tunteita kokonaan pois, joten miksei samalla laihduttaa ja näyttää hyvältä. Oma äitikin on ollut pari kuukautta dieetillä ja sanonut minulle että pitäisi pudottaa painoa, ainakin joku on samaa mieltä minun kanssani... Syön noin 1000kcal päivässä, mutta ruokavalioni sisältää paljon suklaata ja karkkia yms, kunhan kcal on miinuksen puolella nii kaikki ok. Paniikkikohtauksia tulee kans jonkin verran.

Mulla ei ole ikinä diagnosoitu mitään eikä varmasti diagnosoitaskaan ennen ku pudotan painoa. Jos joku samaistui edes jonkin verran nii ois tosi kiva etten oo yksin. Pärjäilkää ja saavuttakaa omat unelmamme ja tavoitteenne. ❤️

oon ollu pienestä asti (5-vuotiaasta) tosi epävarma itsestäni ja varsinkin kropastani. Aloin silloin 5 vuotiaana vertailemaan itseeni muihin ja näkemään itseni lihavana vaikka olin melkein alipainoinen. En laihduttanut ruvennut tai mitään. Kuitenkin iän myötä paino nousi ja 8 vuotiaana kun vanhemmat erosivat niin söin herkkuja paljon joten tietenkin lihoin. No 3lk aloin laihduttamaan ja en syönyt oikeen. laihduin nopeasti 5kg mutta siitä puolet tuli takaisin. No jätin laihduttamisen siihen. 5lk olin 150cm ja 60kg. Silloin ajattelin että mun on pakko laihduttaa. meni 2kk niin jouduin laitoksee jossa laihduin 4kg huomaamattani. Kun pääsin alkukesästä pois sieltä niin lihoin 3kg eli olin lähes samassa alkupisteessä kuin 5lk. samana kesänä aloin laskemaan kaloreita ja mulla alkoi pakko liikunta. alkuun oli tarkoitus pudottaa vain ja ainostaan 4-5kg mutta ei mennyt kauaa kun olin laihtunut jo 10kg eli olin 153cm ja 50kg. ajattelin hetken että nyt olen sopivan kokoinen ja voin aloittaa rauhassa uudessa koulussa (olin siis vaihtanut koulua). Koulua oli ollut viikko ja ajattelin että muutaman kilon jos pudotan vielä muutaman kilon niin se ei olisi pahaksi. noh meni vajaa kuukaus ja painoin 45kg. olin normaalipainoinen edellee. Syyskuussa sitten mulla koitti terveystarkastus ja terkkari huomasi painon laskun ja kysyi olenko laihduttanut. vastasin että ”en ole että painoni putosi laitoksessa asuessani jostain syystä” olin siis laihduttanut 15kg ja terkkarin naamasta huomasi että hän vähän mietti että valehtelisin. no terkkari alkoi pitämää mulle painokontrolleja. seuraava kontrolli oli parin vko päässä. painoni oli taas pudonnut. terkkari sanoi että ensi kerralla jos paino on pudonnut niin se olisi osastolle. en sitä todellakaan halunnut. no meni muutama vko ja sillä viikolla kun painokontrollin piti olla niin kövi vähän muuta.. Olin syönyt tosi tosi tosi huonosti ja isäni oli huomannut asian. noh kerran söin vähän ruokaa mutta se tuntui tosi pahalta. luulin olevani yksin kotona joten päätin oksentaa. isäni oli ollut kuitenkin kotona ja kuullut sen ja jäin kiinni. iskäni laitto mulle kasan ruokaa lautaselle ja sanoi mulle että pitäisi syödä. siinä vaiheessa kävin itkemään ja siitä lähdimme päivystykseen. olin kalpea, väsynyt, kädet olivat siniset, olin ihan jäässä ja mun syke on alhainen (30-40). mut punnittiin siellä ja painoin n. 40kg. en ollut alipainoinen mutta aliravittu. jouduin somaattiselle ja sieltä psykiatriselle. sain diagnoosin F50.1 (epätyypillinen laihuushäiriö) sain myös atsin

Mul ei oo anoreksiaa mut jotkut sanoo et ois. Mä oon 149 painan joku 36 kg oon 5lk. tarkkailen kaloreita ja kaupassa löydän itteni aina sieltä tyyliin muropaketin takaa kattoon kaloreit. mul on nälkä mut kuuulen jostain äänen joka sanoo että en saa syödä kun tulee liikaa kaloreita. Mun kaverit sanoo että oon niin kevyt ku ne kantaa mua repparis ja siis nään aina peilissä jotain vikaa. Mut haluun et kaikki uskoo mua MULLA EI OO ANOREKSIAA KOSKA ANOREKTIKOT ON YLEENSÄ LAIHOJA?! kohta menossa kaverin synttärijuhliin ja siel on paljon herkkui ja paljon tyyppei joitten kaa mun pitää olla siel ja näyttää ku syön😭mua ahistaa ihan sikana et lihoisin ja mun tavoite on nyt eka 30 kg

Mä oon 12 v (koht 13), oon 160cm pitkä ja painan 62-64 kiloo. Oon saakelin läski. Tiiän et mun ei pitäs lukee näit et ”oon 165 painan 50 k omg mikä läski oon” (ton tapasia juttuja) ku oon aina näit kaikkii ite lyhyempi ja ainaki 7 kiloo läskimpi. Se vaa pilaa mun itsetunnon. Yritän laihduttaa, mut se on vaikeeta. Oon ”laiska”. En harrasta melkeen mitään ja en tykkää liikunnasta nykyään ku käyn lenkil joka päivä, vanhemmat tietenki ihmettelee miks ihmees nykyää liikun koko aja ku ennen oon vaa maannu sängys. Ja sama ruuas (tavallaa). Haluisin painaa about 58 tai ainaki alle 60 k, tuntuu iha hirveelt en yhtää tykkää enkä oo varmaa koskaa tykänny milt näytän. Kaikki mun kaverit on vähän alipainosii, tai normi painosii mut lähempänä ali painoo. Sit oon mä. Tämmöne yli painone läski lehmä.

Mä olen 167/53 ja omasta mielestä lihava, eli yritän laihduttaa