"Pyöräillään härskisti jalkakäytävällä".

Näin on nähty ja eikä siinä vielä kaikki, sillä osa polkupyöräilijöistä on todennäköisesti sokeita sekä kuuroja koska painavat risteyksien yli vauhtia vähääkään hiljentämättä, oli siihen oikeus tai ei!
Itse hankin varmuuden vuoksi autokameran, sillä jo niin usein on sattunut minusta riippumattomista syistä läheltäpiti-tilanne, että odotan vain milloin rysähtää.
Halvempikin on hyvä vakuutus ja täyttää varmasti tehtävänsä, eli vaikkapa tälläinen
http://www.motonet.fi/fi/tuote/382586/Autokamera#
on syytä hankkia mikäli liikkuu kaupungissa vähänkään enemmän. Luonnollisesti tuon voi yhdistää tietokoneeseen ja katsella isommalta näytöltä tapahtumia.
Kaikenlisäksi vielä suivauttaa sekin kun pyöräilijät tekevät itse virheitä ja näyttävät autoilijoille tietynlaisia käsimerkkejä tai suun liikkeistä päätelleen muutenkin örisevät alatyylisesti.
=
Joensuussa, kuten muissakin kaupungeissa, osa ihmisistä ajaa polkupyörällä ihan vaan härskisti jalkakäytävällä. Jalkakäytävällä saavat lain mukaan pyöräillä vain alle 12-vuotiaat lapset ja hekin kävelijöitä häiritsemättä, ei siis keula pystyssä kovaa vauhtia ajaen.

Itä-Suomen poliisin ylikomisario Vesa Kostamo kertoo, että jalkakäytävällä pyöräilyyn on puututtu ja rikesakkoja kirjoitettu. Rikesakko pyöräilijälle on 40 euroa.

– Ihminen ei mieti sitä, että jalkakäytävällä on liikennettä ja hän aiheuttaa vaivaa jalankulkijoille sekä luo vaaratilanteita. Nykypyörät liikkuvat kuitenkin aika kovaa, kertoo Kostamo.

Myös Joensuun pyöräilijöiden puheenjohtaja Ilkka Myllys on huomannut, että jalkakäytävillä pyöräillään.

– Ihmiset kattoo, että tuossa on leveä baana ja mennään sitten siihen, vaikka tiedetään ettei siinä saa ajaa.

Lue lisää maanantain Karjalaisesta

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/106082-joensuussa-pyoraillaan-harskisti-jalkakaytavalla
13306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

On meillä isot ongelmat! :D

Äänestä
  • Iso tai pieni ongelma, samapa tuo: ongelmista on täästävä eroon.
    Vai onko lakien ja sääntöjen noudattaminen sinulle vaikeaa?

    Äänestä

  • No, eihän tuo nyt sen suurempi ongelma ole kuin missään muuallakaan, tai itseasiassa ei niinkään paljon, mutta mukavahan se olisi saada asiaan muutosta siitäkin huolimatta kaikkien osapuolten hyväksi.
    Kokonaisuutena asia on kuitenki hyvin hallinnassa, mutta kuten aina, niin ne tietyt yksilöt leimaavat kaikki muutkin.
    Lopuksi kuitekin kiitosta, eli paikka ei kun vaan paranee entisestään!
    http://yle.fi/uutiset/kiitetty_pyorailykaupunki_paranee_entisestaan/8878628

    Äänestä

Se on joensuun kohdalla hyvin suuri ongelma ,nämä pyöriläijät luulevat saavansa ylittää mistä vaan ja minne vaan ei edes suojelu vaisto enään pelaa,ne kuvittelee katsomattakin sivuille ajavansa,joensuussa on suomen suurin ongelma ja asukkaita on noin vähän niin nämä torpeidoi koko ajan.

Äänestä
  • Opettele ressukka kirjoittamaan.

    Äänestä

JEP!!

Lisäksi Joensuussa ja lähiympäristössä pyöräillään muutenkin ihan miten sattuu; tien vasenta reunaa, keskellä tietä, suojatiellä, tungetaan niiden fillareiden kanssa torille, jätetään niitä parkkiin sikinsokin mihin sattuu jne.

Ja närkästytään, jos joku rohkenee paheksua huonoa käytöstä.

Mikä ihme siinä on, että päällisin puolin ja useimmiten ihan normaalilta ja järkevältä vaikuttavasta henkilöstä tulee heti idiootti, kun hänelle antaa polkupyörän?

-

Äänestä
  • Sama olisi meno autoilijoillakin, jos autot eivät olisi rekisterissä ja niiden kuljettajilla vastuuta tekemisistään.

    Polkupyörät tulisi rekisteröidä ja määrätä niille pakollinen liikennevakuutus, jotta pyöräilijöiden aiheuttamat vahingot saataisiin korvattua oikeudenmukaisesti. Eikä ajokortin vaatiminenkaan olisi huono idea. Sehän voisi olla kirjallinen koe, jossa tarkastettaisiin että pyöräilijä osaa liikennesäännöt.

    Äänestä

Ja sulle vois laittaa suodattimen tuohon ulosantiin.

Äänestä

Luoja, mitä valittavia vanhoja akkoja täällä! :D

Äänestä
  • Uutinen jalkakäytävällä pyöräilystä on siis mielestäsi vanhojen akkojen valitamista.
    Voinet tehdä valituksen asiasta kertoneelle ylikomisario Vesa Kostamolle sekä sanomalehti Karjalaisen toimitukseen.

    ylikomisario
    Vesa Kostamo
    Puh. 0295 456 200

    Sanomalehti Karjalainen
    puh. 010 230 8060

    Äänestä

  • En ole nähnyt itse henkilökohtaisesti tälläisiä ongelmia, mutta sen sijaan autoilijoiden tulisi varoa kevyttä liikennettä/pyöräilijöitä ja muistaa että ne jäävät törmäyksessä aina toiseksi. Sääntöjen mukaan mennään.

    Äänestä

  • Anonyymi90 kirjoitti:

    En ole nähnyt itse henkilökohtaisesti tälläisiä ongelmia, mutta sen sijaan autoilijoiden tulisi varoa kevyttä liikennettä/pyöräilijöitä ja muistaa että ne jäävät törmäyksessä aina toiseksi. Sääntöjen mukaan mennään.

    Sinun täytyy olla umpisokea tai sitten et ole ikinä edes käynyt Joensuussa tai lähiseudulla. Muuten väitteesi ei voi pitää paikkaansa, sillä niin yleistä pyöräilijöiden ääliömäinen käytös Joensuun seudulla on.

    Em. tarkoitus ei ole väittää, etteikö autoilijoidenkin puolelta löytyisi parannettavaa, sillä yhteispeliähän liikenne kuitenkin lopulta on.

    Äänestä

vaarallisempia ovat nyt kadulle tulleet skootteri-tyttelit ja teinipoikaset, jotka ajavat ilman mitään liikennesääntöjä, pyöräteillä ja jalkakäytävillä, ja lujaa.
ai niin, ja puistoalueiden läpi, kun on kiire kouluun tai dokaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sakkoja_jaettu kirjoitti:

Näin on nähty ja eikä siinä vielä kaikki, sillä osa polkupyöräilijöistä on todennäköisesti sokeita sekä kuuroja koska painavat risteyksien yli vauhtia vähääkään hiljentämättä, oli siihen oikeus tai ei!
Itse hankin varmuuden vuoksi autokameran, sillä jo niin usein on sattunut minusta riippumattomista syistä läheltäpiti-tilanne, että odotan vain milloin rysähtää.
Halvempikin on hyvä vakuutus ja täyttää varmasti tehtävänsä, eli vaikkapa tälläinen
http://www.motonet.fi/fi/tuote/382586/Autokamera#
on syytä hankkia mikäli liikkuu kaupungissa vähänkään enemmän. Luonnollisesti tuon voi yhdistää tietokoneeseen ja katsella isommalta näytöltä tapahtumia.
Kaikenlisäksi vielä suivauttaa sekin kun pyöräilijät tekevät itse virheitä ja näyttävät autoilijoille tietynlaisia käsimerkkejä tai suun liikkeistä päätelleen muutenkin örisevät alatyylisesti.
=
Joensuussa, kuten muissakin kaupungeissa, osa ihmisistä ajaa polkupyörällä ihan vaan härskisti jalkakäytävällä. Jalkakäytävällä saavat lain mukaan pyöräillä vain alle 12-vuotiaat lapset ja hekin kävelijöitä häiritsemättä, ei siis keula pystyssä kovaa vauhtia ajaen.

Itä-Suomen poliisin ylikomisario Vesa Kostamo kertoo, että jalkakäytävällä pyöräilyyn on puututtu ja rikesakkoja kirjoitettu. Rikesakko pyöräilijälle on 40 euroa.

– Ihminen ei mieti sitä, että jalkakäytävällä on liikennettä ja hän aiheuttaa vaivaa jalankulkijoille sekä luo vaaratilanteita. Nykypyörät liikkuvat kuitenkin aika kovaa, kertoo Kostamo.

Myös Joensuun pyöräilijöiden puheenjohtaja Ilkka Myllys on huomannut, että jalkakäytävillä pyöräillään.

– Ihmiset kattoo, että tuossa on leveä baana ja mennään sitten siihen, vaikka tiedetään ettei siinä saa ajaa.

Lue lisää maanantain Karjalaisesta

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/106082-joensuussa-pyoraillaan-harskisti-jalkakaytavalla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu