Eri paikkakunnilla on itseään messiaanisiksi sanovia. Osa uskoo kuten kristityt, mutta yhteistä kaikille on matkia juutalaisia tapoja. Lauantaisin pidetään sapattikokouksia ja luetaan tooraa. Noudatetaan kosheria omalla tavalla. Ollaan rähmällään juutalaisten edessä ja käydään lomilla Israelissa. Päästään nirvanaa jos joku luulee juutalaiseksi. Miehet ympärileikkaavat itsensä. Aletaan käyttää juutalaiselta kuulostavaa nimeä. Annetaan rahaa juutalaisille saarnamiehille. Apinoidaan juutalaisia juhlia. Pidetään oikeana vaikka juutalainen tekisi mitä, vaikka raiskaisi lapsia, vaikka jättisi elatusmaksut maksamatta vaikka vainoaisi ex puolisoa ja uhkailisi tätä, vaikka kiertäisi veroja ja varastaisi. Kunhan on juutalainen kaikki on sallittua ja hänet kutsutaan sapattikokouksen staraksi ja häneltä kysytään neuvoja ja hän on kaikessa ylin auktoriteetti. Vaikka hyväksikäyttäisi kehitysvammaisia ja homoseksuaaleja seuraajiaan, vaikka olisi pirnoriippuvainen ja entinen linnakundi.
messiaaniset
AronTeräs
3242
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Leikitään sspattia eikä sanota jumala vaan elohim. Päästäiseksi siivotaan keittiöstä hiivaleivät ja saadaan tuskia kun jääkaappiin jäi jukurtti. Tehdään kaikki saadakseen oman lemmikkijuutalaisen suoraan iisraelista. Tarjonta on heikkoa siksi huonompikin rabbi tai pappi käy.
Hyvät Bileet? :D
Tuskinpa vain. Istutaan arsetta puuduksiin 5-7 tuntia. Lasten pitää olla hiljaa, saavat räplätä tablettia. Saa puhua vain papin hyväksymiä asioita.