" jokainen on oman onnensa seppä "
Onko kommunisti ulkoistanut oman onnensa sepän, itsensä ulkopuolelle ?
Mikäli suomi olisi täysin kommunistinen ja kommunisti ei silti olisi tyytyväinen niin olisiko vika silti itsen ulkopuolella ?
Onko kommunismi pakoa ottaa itse vastuu omasta onnellisuudestaan ?
Ulkoistaako kommunisti vastuun onnellisuidestaan
2
154
Vastaukset
- Andes.Pohdiskus
Ulkoistaako kommunisti vastuun onnellisuudestaan ?
Sinänsä kysymys joka vaatii pohdiskelua ? Politiikka kuten uskontokin perustuu samalle logiikalle. Mitään muuta kuin oppikirjan nimi ja esille tuodut liput ja kuvat eivät sanottavasti eroa toisistaan. Vertauksen vuoksi kuvat Roomalaiskatolisesta kirkosta ja saksalaisten puoluepäiviltä täyttävät tuon ehdon. Esillepano on parmeaa ja "sananjulistajat" ovat niiden etupuolella. On vain yksi totuus ja yksi aate. Kuitenkin ajattelevaaa kuulijaa ihmetyttää tuo samankaltaisuus. Mitään ei saa nyt heti vaan "hämärässä tulevaisuudessa jonka koitosta kuulijalle ei ole mitään näyttöä." Toisen mukaan sitten ylösnousemuksen jälkeen toisen sitten kun valta on täydellistynyt. Toinen antaa vastuun "kansojen kaitselmukselle ja historian kansallemme antaman tehtävän" hoidettavaksi. Toinen siihen että kun lujasti uskoo saa kaiken jättää "johdatuksen hoitoon". Siis molemmat ulkoistavat elämänsä ja ovat onnellisia. Toiset joutuvat kapinoidessaan joko maanpääliseen "helvettiin" tai sen pelkoon. Toisille taas sopivissa olosuhteissa kohtalo on sama ja "helvetin" korvaa "leiritys". Se joka kykenee huomaa sen mikä on oikein , pysyä pois joukkoliikkeistä ja olla "oman onnensa seppä" siinä kiistaton totuus !!- teloitusrähmä
Kommunisti on kommunisti, vaikka se puhuisi mitä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2764712Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452914Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k362892Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061684Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 611448
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222