Jumalan lapsille

Hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat. Kun Kristuksen valtakunta tulee, sitä seuraa pyhä risti, että usko sen kautta harjaantuisi. Jokainen murhe on syntymistä. Siinä uusi ihminen syntyy ja vanha katoaa. Rangaistessaan omiaan Herra puhuu heille ikään kuin hän olisi vihastunut. Hän on nopea kurittamaan, kun he rikkovat. Siksi hän myös lohduttaa heitä ja sanoo: Minä en ole pannut ristiä kannettavaksesi sitä varten, että sen alle nääntyisit, vaan sitä varten, että oppisit turvaamaan Jumalaan.

Tämän ohessa on kuitenkin huomattava, että kaiken ristin ja vainon aikana Jumala näyttää vihastuneen meihin. Pankaamme siis usko ristiä vastaan ja sanokaamme: Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat. Ei ole mikään taito turvata Jumalaan myötäkäymisessä. Suurinta taitoa ja syvintä armoa sen sijaan on hänen kurittaessaan pitää ristin alla kuritusta isällisenä ja sanoa hänelle: Rakas Isä.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Ps. 2:12 - maanantai 23. toukokuuta
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aamen, Aamen

Äänestä
  • 'Hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.'

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sleystä kirjoitti:

Hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat. Kun Kristuksen valtakunta tulee, sitä seuraa pyhä risti, että usko sen kautta harjaantuisi. Jokainen murhe on syntymistä. Siinä uusi ihminen syntyy ja vanha katoaa. Rangaistessaan omiaan Herra puhuu heille ikään kuin hän olisi vihastunut. Hän on nopea kurittamaan, kun he rikkovat. Siksi hän myös lohduttaa heitä ja sanoo: Minä en ole pannut ristiä kannettavaksesi sitä varten, että sen alle nääntyisit, vaan sitä varten, että oppisit turvaamaan Jumalaan.

Tämän ohessa on kuitenkin huomattava, että kaiken ristin ja vainon aikana Jumala näyttää vihastuneen meihin. Pankaamme siis usko ristiä vastaan ja sanokaamme: Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat. Ei ole mikään taito turvata Jumalaan myötäkäymisessä. Suurinta taitoa ja syvintä armoa sen sijaan on hänen kurittaessaan pitää ristin alla kuritusta isällisenä ja sanoa hänelle: Rakas Isä.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Ps. 2:12 - maanantai 23. toukokuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu