OUDOT VAIKUTUKSET

Kun lähiomainen on sairastunut ja joutuu syömään kaikenlaisia apteekkien tuotteita niin haittavaikutukset joita näillä on olisi syytä kertoa myös lähiomaisille.Tähän ei tunnu olevan aikaa eikä halua!!!
250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Apteekeilla on lääkeinformaation antamisesta omat Fimean lain ja määräyksin (sekä nykyään myös haamututkimuksin ja pistokokein) valvomat velvoitteensa, ja erittäin todennäköisesti jokainen lääkettä hakeva saa asiallisen infon hakiessaan lääkkeitä. Lähiomaisen asemaa on varmasti tässä vaikea hahmottaa, koska jos hän ei ole ollut mukana lääkkeenhakureissulla tai hakenut lääkettä toisen puolesta, ei hän tietenkään ole ollut kuulemassa infoa sen antohetkellä, eikä siten myöskään saanut mahdollisuutta esittää kysymyksiä mieltään askarruttavista asioista. Jokaisessa lääkkeessä on toki EU-standardien mukainen pakkausseteli nykyään, ja sieltä löytyy tietoa mikäli kyseessä on lääke (vapaan kaupan tuotteista ei pakkausseteliä löydy). Aina on myös muistettava, että lääkkeen määrännyt hoitotaho on myös olemassa, ja auttamassa varmasti myös lääkkeen käyttäjää. Lääkkeen toimittajahan on vain se viimeinen toimitusketjun osa joka toimittaa lääkkeen asiakkaalle.

Omaisten huoli on monesti hyvinkin perusteltu, mutta tietenkin periaatteessa voidaan myös aina sanoa että mikäli kyseessä ei ole holhouksen alainen (virallinen edunvalvoja) potilas tai pieni lapsi, niin periaatteessa hänen lääkitystietojaan ja hoitotietojaan ei omaisella ole lupa saada ilman lupaa mistään terveydenhuollon toimipisteestä.

Marssikaa siis itse kyselemään tietojanne, ja lopettakaa ainainen valitus asioista joille ei voi mitään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


älykästähoitoa kirjoitti:

Kun lähiomainen on sairastunut ja joutuu syömään kaikenlaisia apteekkien tuotteita niin haittavaikutukset joita näillä on olisi syytä kertoa myös lähiomaisille.Tähän ei tunnu olevan aikaa eikä halua!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu