Olisin kiinnostunut keskustelemaan aiheesta, onko johonkin kristilliseen seurakuntaan kuuluva joutunut seurakunnan/seurakuntalaisten taholta painostetuksi, valittuaan avoliiton seurustelun muodoksi ennen avioliittoa ?
Raamatun sanoma on selkeä, että seksi kuuluu avioliittoon. Taustalla on Jumalan hyvä tahto ihmistä kohtaan, jotta ihminen ei tulisi vahingoitetuksi.
Ihminen tekee kuitenkin itse valinnan Jumalan tahdon noudattamisessa. Erityisesti herätyskristillisissä seurakunnissa seksuaalista käyttäytymistä vahditaan erityisen tarkasti, jotta avioliiton ulkopuolinen seksi ei tapahtuisi. Tästä syystä monet menevät naimisiin hyvin pikaisesti, monet myös eroavat pikaisesti. Avioliiton ulkopuolella tapahtuvaa seksiä pidetään selkeästi synneistä pahimpana. Ikäänkuin naimisiinmeno takaisi synnittömyyden ja samalla synnittömyyden myös seksuaalisuuden alueella. Tiedän että ihmisiä on haavoitettu paljon tällä alueella. Ymmärrän että aiheesta opetetaan seurakunnissa ja erityisesti nuoria varotellaan, ihminen tekee kuitenkin Jumalan edessä oman valintansa on siitä itse vastuussa.
Tuntuu mahdottomalta, että esim. neljä-viiskymppiset ihmiset voisivat seurustella selibaatissa, kun taustalla ennen uskoontuloa on paljon suhteita. Itselleni se ainakin oli mahdotonta vaikka olisin niin alunperin halunnutkin. Tämän asian kyttääminen on johtanut seurakuntakulttuurissa seksin harrastamiseen salassa, tiedän paljon pariskuntia, joilla on ollut ennen avioliittoa seksisuhde, mutta salassa eivätkä siten ole tulleet tuomituiksi/painostetuiksi.
Onko ihmisiä, kohtalotovereita, ja miten olette tilateesta selvinneet? Itse en halua avioliittoon menoa kiirehtiä pelkästään seurakunnan painostuksesta. Uskon että Jumala näkee sydämeni asenteen.
Avoliitto ja kristinusko
Kristitty-nainen
0
226
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???301157- 106953
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha611912- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70666
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666