Jumalan lapsille

Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin. Oppi uskon kautta tapahtuvasta vanhurskauttamisesta on sangen liukas ja arka asia, ei tosin itsessään, vaan meidän osaltamme, sillä sinänsä se on varmaa varmempi. Tämän huomaan itse hyvin usein. Tiedänhän minä, missä pimeydessä toisinaan työskentelen. Usein kadotan joka ainoan armon ja evankeliumin säteen aivan kuin paksuihin ja pimeisiin pilviin. Tiedän myös, että harjaantuneet ja mitä varmimpia askeleita astuvat joutuvat tässä liukkaalle.

Jokaisen Jumalaa pelkäävän on siis mitä uutterimmin ja totuudessa ahkeroitava käsittääkseen ja säilyttääkseen tämän opin. On myös nöyrästi rukoillen käännyttävä Jumalan puoleen ja harjoitettava sanaa lakkaamatta sitä lukien ja tutkien. Ja vaikka olemme kamppailleet sangen urhoollisesti, meillä on kuitenkin vielä edessämme monta kuumaa saunaa, sillä vihollisemme eivät ole heikkoja ja halveksittavia, vaan hyvin ankaria ja uutteria. Niitä ovat lihamme, maailma vaaroineen, vieläpä laki, synti, kuolema, Jumalan viha ja tuomio ja lopuksi itse perkele, joka ei milloinkaan lakkaa kiusaamasta meitä eksyttääkseen ellei kaikkia, niin ainakin monta meistä.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Fil. 3:12 - keskiviikko 25. toukokuuta
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

'' Niitä ovat lihamme, maailma vaaroineen, vieläpä laki, synti, kuolema, Jumalan viha ja tuomio ja lopuksi itse perkele, joka ei milloinkaan lakkaa kiusaamasta meitä eksyttääkseen ellei kaikkia, niin ainakin monta meistä.''

Äänestä
  • Amen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SLEYstä kirjoitti:

Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin. Oppi uskon kautta tapahtuvasta vanhurskauttamisesta on sangen liukas ja arka asia, ei tosin itsessään, vaan meidän osaltamme, sillä sinänsä se on varmaa varmempi. Tämän huomaan itse hyvin usein. Tiedänhän minä, missä pimeydessä toisinaan työskentelen. Usein kadotan joka ainoan armon ja evankeliumin säteen aivan kuin paksuihin ja pimeisiin pilviin. Tiedän myös, että harjaantuneet ja mitä varmimpia askeleita astuvat joutuvat tässä liukkaalle.

Jokaisen Jumalaa pelkäävän on siis mitä uutterimmin ja totuudessa ahkeroitava käsittääkseen ja säilyttääkseen tämän opin. On myös nöyrästi rukoillen käännyttävä Jumalan puoleen ja harjoitettava sanaa lakkaamatta sitä lukien ja tutkien. Ja vaikka olemme kamppailleet sangen urhoollisesti, meillä on kuitenkin vielä edessämme monta kuumaa saunaa, sillä vihollisemme eivät ole heikkoja ja halveksittavia, vaan hyvin ankaria ja uutteria. Niitä ovat lihamme, maailma vaaroineen, vieläpä laki, synti, kuolema, Jumalan viha ja tuomio ja lopuksi itse perkele, joka ei milloinkaan lakkaa kiusaamasta meitä eksyttääkseen ellei kaikkia, niin ainakin monta meistä.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Fil. 3:12 - keskiviikko 25. toukokuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu