Pekka Reinikaiselle Millenium-palkinto

Pekka Reinikainen on saanut miljoonan euron Millenium-palkinnon evoluution kumoamisesta!

http://www.hs.fi/paivanlehti/25052016/a1464060879430

No hups. Anteeksi. Nyt tuli luettua hätäisesti tuo uutinen, sillä sehän kertoikin, että Millenium-palkinto meni biokemisti Frances Arnold, joka kehitti keinon, jolla evoluutio valjastettiin tekemään meille entsyymeitä.

>> Entsyymit ovat proteiineja, jotka muuttavat yhdisteitä toisiksi. Entsyymit sujuvoittavat biokemiallisia reaktiota eliöissä, ja teollisuus käyttää niitä monin tavoin hyväkseen.

Arnoldin uraauurtava oivallus oli suunnattu evoluutio. Menetelmä matkii luonnon omia keinoja tuottaa uudenlaisia entsyymejä. Hän loi ryhmineen menetelmän 1990-luvun alussa. Hän tajusi, että yksikään ihminen ei voi valmistaa uudenlaista entsyymiä.

Suunnatun evoluution käyttäjä tietää millaisen proteiinin haluaa, muttei osaa valmistaa sitä. Luonto sen sijaan osaa, ja siksi hän valjastaa evoluution käyttöönsä.

Proteiinia muokataan tuottamalla siitä ensin valtavasti mutaatioita. Sen jälkeen ne muunnokset, jotka ovat lähimpänä tavoitetta, otetaan jatkojalostukseen. Tätä jatketaan, kunnes haluttu proteiini on käsissä. >>>

Se on kyllä harmi, että tämä palkintolautakunta ei ole kuullut suomalaisen Pekka Reinikaisen jo kumonneen evoluution, joten hukkaan meni nuokin rahat. Pekalta kun olisi kysytty, niin Pekka olisi pamauttanut nyrkin pöytään, että evoluutiota ei ole, koska yhden ihmisen sisältämä DNA ulottuisi Maasta Kuuhun ja takaisin 50 000 kertaa, niin sehän jo kertoo evoluution mahdottomuuden.

Pekka olisi sanonut, että entsyymien rakenteet ovat mykistävän monimutkaisia ja tällainen järjestelmä ei voi syntyä sattumanvaraisten mutaatioiden ja valinnan avulla, joten biokemisti Frances Arnold ei ole voinut kehittää keinoa, jolla evoluutio tekisi meille valittuja entsyymeitä.

Jostain syystä Millenium-palkinnosta vastaavat huippuasiantuntijat ovat Pekan kanssa eri mieltä. Mistähän se voisi johtua?

13

262

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikilleeikelpaatotuus

      No rahalla on aikamoinen voima tässä maailmassa. Se sokaisee.

      • >>> No rahalla on aikamoinen voima tässä maailmassa. Se sokaisee. >>

        Mitä koetit sanoa?

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Millennium-teknologiapalkinto

        > Millennium-teknologiapalkinto on joka toinen vuosi jaettava suomalainen kunnianosoitus ihmisten elämän laatua parantavan teknologian kehittäjille. >

        Palkinto annetaan henkilölle, jonka jokin innovaatio on muuttanut maailmaa parempaan suuntaan ja tällä kertaa sen sai biokemisti, joka 1990-luvulla tekemä innovaatio on tehnyt kemianteollisuudestamme parempaa, saasteettomampaa ja nopeampaa.

        Hänen innovaationsa ansiosta sinäkin saat entistä parempi lääkkeitä sairauksiisi, joita voidaan valmistaa luontoa vähemmän kuormittaen.

        Sääli vain, että hänen kehittämänsä tekniikka on sellainen, jonka olemassaolon mm. adventtikirkko koettaa kiistää, mutta kuten näemme, todellisuus ei perusta amerikkalaisten huuhaalahkojen väitteistä.


      • Minäkin toivoisin vähän tarkempaa ja perustellumpaa vastausta. Mikä raha on sokaissut ketkä näkemästä mitä, ja miten tämä käytännössä ilmenee aiheeseen liittyvällä tavalla?


    • Tiedän, että tämä on monien mielestä ärsyttävää hiustenhalkomista, mutta kumminkin…

      Sana millennium on johdettu kahdesta latinan sanasta: mille = tuhat ja annus = vuosi.

      Sen sijaan yhdellä n-kirjaimella jälkimmäinen kantasana anus, joka merkitys on ympyrä, rengas, pyöreä esine tai anatomian sanastossa erityisesti peräaukko.

      En tiedä, onko Millenium-palkintoa oikeasti olemassa, mutta äsken kertomani perusteella voisi arvailla, minkälaisista ansioista sellainen myönnettäisiin.

      • Millennium on erityisesti suomalaisille vaikea sana, jonka väärä kirjoitusasu on yhtä yleinen kuin oikeakin. Johtunee ugrilaisuudestamme.
        Esittämilläsi perusteilla voisin kyllä kannattaa Millenium-palkinnonkin perustamista ja jakamista. Päivän Fingerporin perusteella tahona voisi olla vaikka...
        http://www.hs.fi/fingerpori/s1306044118315


      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Millennium on erityisesti suomalaisille vaikea sana, jonka väärä kirjoitusasu on yhtä yleinen kuin oikeakin. Johtunee ugrilaisuudestamme.
        Esittämilläsi perusteilla voisin kyllä kannattaa Millenium-palkinnonkin perustamista ja jakamista. Päivän Fingerporin perusteella tahona voisi olla vaikka...
        http://www.hs.fi/fingerpori/s1306044118315

        On se millennium ollut muillekin vaikea kuin suomalaisille. Mainiolla musiikkikauppa Thomannnilla on oma tuotemerkki Millenium, vähän niinkuin K-kauppojen Pirkka-tuotteet. Ihan kelvollista tavaraa. Tuskin ovat peräaukkoja ajatelleet.


      • v.aari kirjoitti:

        On se millennium ollut muillekin vaikea kuin suomalaisille. Mainiolla musiikkikauppa Thomannnilla on oma tuotemerkki Millenium, vähän niinkuin K-kauppojen Pirkka-tuotteet. Ihan kelvollista tavaraa. Tuskin ovat peräaukkoja ajatelleet.

        Oho, tulipa monta ännää tuohon Thomanniin. Ehkä alitajuisesti varoin millenium-tyylistä virhettä ja meni toiseen laitaan.


      • >>> Tiedän, että tämä on monien mielestä ärsyttävää hiustenhalkomista, mutta kumminkin… >>

        Kiitoksia halkomisesta. Juu, tuli näköjään hieman toinen sana pari kertaa kuin mikä oli tarkoitus, mutta tämän ansiokkaan selvennyksen johdosta esim. kreationistit voisivat perustaa ansioituneille kreationisteille Millenium-palkinnon, yhdellä ännällä.

        Koska sitähän se kreationismi on ja sieltähän se pursuaa ja sinne se kuuluu.


    • voi.elämänkevät

      Olipahan tuhannen anuksen aloitus ...

    • Pekka Reinikainen ja kumppanit ovat joutuneet myöntämään olemassa olevaksi tietyn määrän evoluutiota, koska se tapahtuu heidän nenänsä edessä (tai jopa sisällä, heh).

      Tätä varten kreationisteilla on kätevä käsitepari: mikroevoluutio ja makroevoluutio.

      Oikeasti noiden välinen raja määrittyy sillä, että kaikki täysin murskaavan vastaansanomattomasti olemassa olevaksi osoitettu evoluutio katsotaan mikroevoluutioksi ja kaikki muu makroevoluutioksi, jonka olemassaolo siis kielletään.

      Tämä on johtanut siihen, että tasaisen varmasti ilmiöitä siirtyy makroevoluution puolelta mikroevoluutioon. Käytettäessä suosittua samanlajisuuden määritelmää: "voivat tuottaa yhdessä lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä", sinne on jouduttu ottamaan jo jonkin verran lajiutumistakin.

      Kreationistien kannattaisikin määritellä kerralla makroevoluutio sellaiseksi evoluutioksi, jota ei ole olemassa. Silloin ei tarvitsisi jatkuvasti päivittää sanojen merkityksiä. Pyhä lause pitäisi aina paikkansa: "Makroevoluutiota ei ole."

      • kreationisti451

        Oikein. Makroevoluutiota ei ole eikä tule.


    • kysynpäteiltä

      Mutaatiomuuntelu ei ole mitään evoluutiota. Palkintoja ja rahaa jaetaan ja saadaan. Se on tätä maailmanmenoa.
      Kukapa keksii lääkkeen, ettei ihminen koskaan kuole?

      • "Kukapa keksii lääkkeen, ettei ihminen koskaan kuole?"
        Se "lääke" on jo keksitty. Kantasolututkimus ja nanoteknologia kehittyvät lähitulevaisuudessa siihen pisteeseen, että yksittäisen ihmisenkään olemassa ololle siinä muodossa, kuin me sen nyt tunnemme, ei aseteta minkäänlaisia rajoja.
        Toinen kysymys sitten on se, että kuinka moni ihminen tahtoo elää määrättömän ajan tai vaikkapa 1000 vuotta?
        Raamatun Jahve-jumalan edessä pyllisteleminen ja tuon samaisen narsistisen ja omahyväisen itsevaltiaan edessä kultaisten harppujen näpelöinti hallelujaa-huutojen kanssa tuskin päivärutiinina kiehtoo moniakaan? Kuinka moni sellaista elämää haluaisi viettää ikuisuuden? Pöljiä tietysti aina löytyy, mutta niin hullut ovat kyllä äärettömän harvassa ja sellaisilta on riistetty oma ajattelu ja valinnanvapaus täysin. He ovat vain kuorossa kiljuvia robotteja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3768
    2. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      51
      1197
    3. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1173
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      90
      1085
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      95
      926
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      103
      784
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      777
    8. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      54
      766
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      34
      757
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      121
      716
    Aihe