Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Suomalainen media " heräsi " Rovion suhteen tosi

a.p.ö.o.åöööö

myöhään. Siinä vaiheessa kun helsingin sanomat teki ensimäisen jutun vaikka pikkkuväki vanhempineen oli ostanut jo kaupat melkein tyhjäksi Angry hahmoista Heistä oli kirjoitettu jo ympäri maailmaa ( samaa täysin samaa mieltä ) Rovion markkinointijohtajan kanssa. Kiinassa tiesivät jo aikaisemmin tästä kun yhtäkään sanaa olivat suomessa viitsineet kirjoittaa tai edes ottaneet itse selvää minkälaisesta menestyksestä on kyse. Yhdysvalloista " puhumattakaan " Valtamedioissa kyllä jaksavat jauhaa kesto suosikeistaan / aiheista joihin lukijat ovat kyllästyneet aikoja sitten Mutta

katsokaapa kuinka kiihkeästi jahtasivat Alpo Rusia kaikkine ylilyönteineen ja kuvitelmineen joka oli kollektiivinen vyöry joka kohdistui syyttömäksi todettuun. Mielenkiintoista tuossakin oli että toimittajia tietynlaisia toimittajia osalistui tuohon " yksittäistapaukseen " Siinä on aikaa ja rahaa palanut. Sama kun Mika Myllyllää jahtasivat siellä sai polistitkin sanktioita toimittajista " puhumattakaan " kun olivat ylittäneet sairaan uteliaan haluisena rajansa. Sama toistuu milloin missäkin jossa mediaseksikkyyttä hakiessaan näkevät ja lukevat sellaista mitä toiset eivät näe kun eivät laita sanoja toisten suuhun. Eräänlaisten ihmisten sairaaloinen uteliaisuus on saanut heidät niin pahasti uppoutumaan joihinkin päänsä sisäisiin solmuihin että siellä tärisee jo monenkin johtajan työtuoli varsinkin naisjohtajien. Kun katsotaan menestyneitä suomalaisia naisjohtajia heitä on vähän mutta kaikki tiedetään yhtäkään menestynyttä ei löydy sosiaali-terveysalallta siis Menestynyttä Kansainvälisesti menestynyttä, olisiko syynä liika paneutuminen huhupuheisiin työkavereidensa epäoikudenmukaiseen suosimiseen jo niin pahasti että moniakin naisjohtajia ovat päässeet syyttämään kiusaamisesta mm. Terveelisempää olisi tietää luulevansa monenkin kuin luulla tietävänsä tai sitten vaikka jälestää tappaja etanoita koska ne tekee tosi rumaa jälkeä alkaessaan syödä kukkien lehtiä kuten muutkin mönkiäiset. Siinä sitä puuhaa riittää heille koko kesäksi ja miettimistä että mistä niitä oikein tulee.

1

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • åökuihoc

      Hyvä Iltasnomat jutusta mm sorsapoikueen uimakoulu Siinä on emolla asennetta kun pitää ns. jöötä Onhan se jo todistettu kuinka liikenne pysähtyy ja kiire saa jäädä sikseen kun sorsaperhe marssii tietä ylittäen poikueensa kanssa tomerasti Hyvä Angry Birds .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1518
    8. 59
      1384
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe