Antikristus TUHOAA kaiken

ÄKKIÄpoisTÄÄLTÄ

Tässä alla osa Nostradamuksen ennustuksista. Osa näistä on jo alkanut tapahtua. Valmisteluja ainakin Jumalalla (Antikristus-olentoineen) on jo kovaa, kiivasta, hullua vauhtia ollut käynnissä vuodesta 2006 asti!

Siis kuka muu (Jumala & kumpp.) kuin hullu, paatunut psykopaatti voi tollaisia alkaa keksiäkään. Nämä eivät ole Nostradamuksen haluamia asioita, että ne tapahtuisivat. Siis se, joka niitä TOTEEN täällä panee, käytäntöön (Jumala &kumpp.) on erittäin vaarallinen, huit-hait-muista välittämätön UHRAAJA, murhanhimoinen, patologinen valehtelija, aika kylmä piittaamaton psykopaatti, joka laskelmoinut on pitkään, kautta aikojen, asioita tapahtuvaksi.

Siis kuinka voi Jumalakaan antaa jonkun Antikristuksen (kolmas niistä) hillua, riehua, tuhota ja hävittää kaiken, PERINPOHJIN? Se tapahtunee, kun öljy on loppu! Siinä yksi syy VALISTAA kaikkea kansaa, EU:lle ja YK:lle ja USA:lle, että TIUKAT LAKIasetukset siitä, ettei öljyä saa ENÄÄ pumpata tyhjiin, LAISINKAAN ENÄÄ!

"...meidän täytyy tarkistaa ennustukset säkeestä 10:74 eteenpäin. Säkeessä 2:75 loppuu öljy; säkeessä 3:75 puhutaan sodasta ja rutosta; säkeessä 3:77 ennustetaan ristille suurta alennustilaa; säkeessä 8:77 kolmas antikristus hävittää kaiken perinpohjin 27-vuotta kestävässä sodassaan; säkeessä 3:84 kirkkoa ja neitsyitä häväistään; säkeessä 1:84 samoin kuin säkeessä 8:18 kuu ja aurinko himmenevät; säkeessä 2:86 maa vavahtelee; ja säkeessä 5:90 puhutaan suuresta nälänhädästä.

Alan siis vähitellen siirtyä sille kannalle että Nostradamuksen säkeissä ON noin tuhannen vuoden tauko, todennäköisesti säkeiden 90-100 välillä. Säkeissä 75-90 puhutaan jatkuvista sodista, nälästä ja kulkutaudeista. Nämä voidaan helposti yhdistää Ilmestyskirjan lukuihin 6-19. Säe 10:74 eli kuolleiden ylösnousemus tapahtunee melko pian, jollei sitten tämä lause ole puhtaasti vertauskuvallinen. Öljyn loppumiseen mennee vielä 30-60 vuotta, joten sarjan 90 säkeet toteutunevat vasta aikaisintaan vuonna 2100, todennäköisesti satoja vuosia myöhemmin. Yhteenvetona sanoisin, että 1000-vuotinen valtakunta niinkuin Raamattu sen ilmoittaa ei alkanut vuonna 1727, sillä tällöin aika jolloin Saatana on sidottuna syvyydessä kestäisi alle 800 vuotta; se ei todennäköisesti ala myöskään vuonna 2030, sillä tällöin aika jolloin Saatana pääsee villitsemään "maan neljällä kulmalla olevia kansoja" 1000-vuotisen valtakunnan loputtua olisi niinkin pitkä kuin 800 vuotta. "

2

186

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • avaruusolio

      Niinhän se tekee ja on tehnyt sitä lähes 2000 vuotta, ja historia todisttaa sen
      Uskonto siunaa tämän kaiken jotta se saisi hallita ihmismieltä ikuisesti.

    • Hunsvotti_kristitty

      Anttikristus TUHOAA kaiken.

      Voi kristus tuota Anttia!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      16
      1275
    2. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1060
    3. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      170
      1052
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      775
    5. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      751
    6. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      719
    7. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      51
      716
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      714
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      659
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      617
    11. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      532
      612
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      578
    14. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      563
    15. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      526
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      523
    18. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      515
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      501
    20. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    Aihe