Lisäksi heitä sidotaan sänkyihin ja hallitus tekee lisää leikkauksia, sillä mamut ja matut tarvitsevat sopeuttamismiljardeja.
Jos mamuja ja matuja kohdeltaisiin, kuten suomalaisvanhuksia, niin vihapuhe ja rasismikeskustelu olisi äärimmillään.
Ja mitä jos verrataan, kummat ovat siuomelle olleet arvokkaampia, kunnioituksen ansanneita !
Vanhukset ovat rakentaneet tämän maan, kun taas monet mamut ja matut ovat eläneet rikollisin ja loisivin tavoin.
Nyt puhutaan nimenomaan Afrikan ja Lähi-idän tulijoista, sillä he ovat riesa kaikkialla ja tilastoissa näkyy myös, kuten heidän lähtömaidensa tasoissa !
Vanhukset kohtaavat vihapuhetta
18
121
Vastaukset
- 64j35
asiaa
- kölöp
Hävettävää touhua!
Missä muussa maassa vanhuksia kohdellaan yhtä huonosti? - Dementiahallitus
Juu eihän ne vanhukset ole sotaa nähdytkään. Vai ovatko ?
Siis ovat. Moni rintamalla ollut elää vielä. Naiset hoiti kotia, lapsia ja monet lottina rintamalla.
Sodan jäleen tämä sukupolvi alkoi rakentaa Suomea sellaiseksi mitä se tänä päivänä on. Nyt tämä hallitus on päättänyt tuhota heidän työnsä. - karuatottatämäkin
Oletteko tulleet ajatelleeksi kuinka ilkeitä vanhukset voivat olla esim. nuorille hoitajanaluille? Tiedän tositapauksen hiljattain tapahtuneesta, jossa nuori kunnollinen ( siisti, tupakoimaton, raitis, empaattinen) nainen meni harjoittelijaksi palvelukotiin tarkoituksella katsoa, että lähteekö alalle, kun suvussa on lukuisia sairaanhoitajia ja muita hoito-alan ammattilaisia.
Tyttö ei kestänyt kauan, kun totesi, että ei vaan kestä niitä kommentteja ja ilkeitä puheita, mitä vanhukset harrastivat.
Sukulaiset evästivät, että pitää antaa mennä toisesta korvasta ulos ja pitää kasvattaa itseään, ettei ota itteensä kaikkea mitä sanotaan, mutta ei auttanut.Nuori käänsi suuntansa ja lopetti vanhusten palvelutalossa. Vanhus osaa olla erittäin ilkeä kielenkäyttö pistävää ja pahansuopaista. Ei ihme, että ala ei viehätä ja moni nuori viimeksi haluaa hoitamaan vanhuksia. Ilkeiden puheiden lisäksi useampi vanhus ( katkeruudessaanko jostain?) on hyvin pessimisti kaikessa ja hoitajat eivät kuule mistään asiasta mitään positiivista, vaan kommentti on jotain kielteistä. Miten sellaisessa ilmapiirissä kukaan jaksaa? Miettikääpä itse kohdallenne. Itsekin elämää paljon nähneenä ja kokeneena tiedän, että vanhusten hoito on hyvin raskasta monien seikkojen siihen vaikuttaessa.- Työtekijäänsäkiittää
Suurin osa sairastaa dementiaa yms. Se tekee ajoittain heistä ilkeitä. Ei kaikki luonnostaan ole pahansuopia.
Alan ammattilaisten pitäisi tietää tämä ja suhtautua sen mukaan. Vaikka kuinka olisivat ilkeitä, ei se aiheuta kohtelemaan vanhuksia huonosti.
Työ se on siinä missä muutkin. Tuskin on unelma työpaikkaa missään.
Mieluummin hoidan vanhuksia, kuin istun tai olen sellaisessa työpaikasa, jossa pissilläkin käynti on liikaa. Pomot kyttää selän takana koko ajan.
- Ei_vastakkainasettelua
Ei vanhusten hoitaminen ja pakolaisuus ole vastakkaisia. Molemmat asiat pitää hoitaa. Tässä yritetään pakolaisista tehdä syyllisiä eräiltä osin vanhusten huonoon hoitoon.
Avaaja ei tiedä, mistä puhuu, eikä ymmärrä asiaa.- SPR.jonottaa.mamujen.luo
Ääliö, luuletko että pakoloisille menevä raha ei ole mistään muusta pois. Että parhaassa iässä olevien pakoloisten hoivaajat eivät ole pois vanhusten hoidosta?
- keskimuro
Mistä luulet perkeleen kusipää rahan juoksevan mamuille, hä, hä.. selvästi on jo ollut että oloja heikennetään sen takia kun pitää rahaa saada näille saatanaan mutanaamoille.
- fghjkls
Eihän ne olekkaan vastakkaisia mutta tietty porukka haluaa kärjistää kaikkeen pakolaiset vs. mikä tahansa asia. Kaikki kelpaa kun on agendasta kiinni. En itsekkään kyllä ymmärrä miksi pakolaisista suurin osa on nuoria miehiä? Uppoavasta laivastakin pelastetaan ensin naiset ja lapset.
Vanhusten hoito on niin järkyttävästi retuperällä että paras pyrkiä kaatumaan ns. saappaat jalassa. Makuutetaan vaipoissa, lääkkeillä uneen aikaisin illalla ja mitä lie muuta ala-arvoista kohtelua. Sitä se on kun kaikki lasketaan rahassa. Mielummin valitsen eutanasian sitten aikanaan kuin osastolle hoidettavaksi. - Nytriittää
Pakolaisiksi kutsutuista miehistä meillä ei ole mitään vastuuta, koska jos lähdemme sille tielle, että Suomi on maailman sosiaalipelastustoimisto, niin olemme nopeasti konkursissa.
Tämä nykyinenkin rahanhaaskaus mamuihin ja matuihin varmistaa Suomen tilanteen luisumista kohti kauheutta.
Jokaisen kansan velvollisuus on hoitaa omat asiansa eikä toisten asioita. Afrikkalaiset miehet eivät ole oikeita pakolaisia. Pärjääväthän ne naiset ja lapsetkin siellä.
- hoitajaevp
Vanhusten hoitoon hakeutuu sellaista kouluttamatonta porukkaa jotka eivät kuulu sinne, ja se on ikävä asia.
- kjhghjuytr
Mummoille ja papoille valkoiset hassut hatut päähän,niin lissut vie linnaan saavat näin parempaa hoitoa.
- heilsss
Aika karua mutta totta. Vanhuksen kannattaa tehdä rikos josta pääsee lusimaan ja sitä kautta paremman hoidon piiriin.
- insallahiiiii
Urpo Orpo (kok) Suomen Turusta sano jo jotain!
- urpo-orpo
Tahdon puheenjohtajaksi.kalifiksi Stubelon tilalla.
Olen puhunut,jag har talat - rahaa.rahaa.matu
EU on kuullut Orvon halut ja hymyilee suopeasti. Orvolle parempaa titteliä ja Suomeen lisää siirtomatuja. Matubisnes kiittää.
- vanhaavanhaa
Ei niitä vanhuksia sidota, eikä muitakaan, ellei pakottava tarve=omalla käytöksellään itseään tai muita uhkaava tilanne. Ja selväpäisistä vanhuksista paljonkin on sanottavaa, röyhkeitä osaavat olla ja osansa ottavat. Että puolensa ja puolensa. Vanhuuteen vedoten ei voi kaikkee saada.
- 4e5g44444
Aijaa, mä en sitonut vielä yhtäkään vanhusta sänkyyn, onko se jokin fetissi vai mikä?
No ensimmäinen hallitus minun aikuis-iällä kun on MUNAA tehdä jotain, muutakin kuin velkaantua lisää. Tosin kansa nyt on pettynyt, niin pettynyt että edellisiin hallituksiin joihin myös petyttiin niin ollaankin taas joidenkin kalluppien mukaan tyytyväisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.1831418RIP Lauri Paavola
Kansalaisaktivisti ja freelance-journalisti Lauri Paavola on kuollut vain 31-vuotiaana. Hän tuli tunnetuksi hyvin kärjek281127Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj3131113- 1441064
En pidä sinusta, en kirjoita viestejäni sinulle.
Yritä nyt ymmärtää. En koskaan tule kiinnostumaan sinusta. Jätä minut rauhaan täällä.98937Upea, kaunis ja menestynyt Martina menee onnellisesti naimisiin
Mitäs palstan vihaajamönkeröt tähän? Kiehuttaako? Kaikki vain eivät ole kauniita ja menestyviä kuten Martina.228902Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje130885Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi99870- 59865
Asuntojen reaalihinnat alimmillaan 20 vuoteen
Sääliksi käy niitä jotka pari vuotta sitten maksoivat itsensä kipeäksi. Kohta pankki ottaa asunnon haltuunsa ja huutok84858